Viipuri

Viipurin rautatieasema. Eliel Saarisen suunnittelemasta asemasta on 

jäljellä pätkä.

Tuli vihdoinkin käytyä Viipurissa heinäkuun loppupuolella Kuurojen Karjalaseuran kanssa ilman viisumia. Kävellessäni Viipurin katuja tunsin olleeni Helsingissä, sillä arkkitehtuuri on suurimmaksi osaksi samanlaista.

Ennen matkaa mietin, millainen kaupunki Viipuri oli ennen sotia, millainen elämä Viipurin kuuroilla oli? Millainen yhdistystoiminta siellä oli? Viipurin kuuromykkäin yhdistys ry perustettiin 1899 ja vietettiin isot 40v.juhlat 24.-26.3.1939. Yhdistys oli yksi Suomen vanhimmista yhdistyksistä. Viipuri oli ennen sotia Suomen toiseksi suurin kaupunki, noin 80 000 tuhatta asui ja nykyään on sama lukumäärä. Kaupunki oli monikielinen, sillä suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa käytettiin siellä ihan luontevasti. Lappeenrannassa sijaitsee Etelä-Karjalan museo, joka esittelee Karjalan kolmea kaupunkia: Käkisalmi, Viipuri ja Lappeenranta. Kannattaa tutustua museoon, sillä saa hyvän kokonaiskuvan millainen kaupunki Viipuri oli. Meren rannalla sijaitseva kaupunki keräsi myös paljon kuuroja ympäri Suomea, sillä kuurojen liiton liittokokous pidettiin siellä vuonna 1939. Oli peräti 400 kuuroa siellä. Mielenkiintoista oli lukea kuuromykkäin lehdestä, miten kokous silloin kesti vain 4 tuntia, sillä oli paljon muita ohjelmia: puheita, virkistyksiä, kaupunkiin tutustuminen.

Kuuromykkäin lehden mukaan Viipurin kuuromykkäin yhdistys kokoontui vuonna 1938 sunnuntaisin klo 17-21 Keskuskansankoululla, Karjalankadulla. Matkaoppaan mukaan siinä rakennuksessa Jean Sibelius piti useita konsertteja.  Kuurojen Lehdessä (9/1966) on Sylvia -nimisen kuuron kirjoitus yhdistyksestä seuraavasti: ”Yhdistyksessä vallitsi silloin hyvä toverihenki, vaikka silloin tällöin esiintyi pientä erimielisyyttä. Leikkisä mieliala, aito karjalaisuus, vallitsi keskuudessamme. Kuuroja kokoontui paljon yhteisiin illanviettoihin Keskuskansakoululla. Aluksi kokoonnuimme eräässä luokkahuoneessa, missä pulpetit olivat paikoillaan, mutta ei se haitannut. Osattiin siihen aikaan tyytyä vähään.

Keskuskansankoululla kokoonnuttiin sunnuntaisin 1930-luvulla

Yhdistyksen oma kaappi oli luokkahuoneessa, puheenjohtajalla oli kaappiin avaimet. Joskus yhdistys järjesti juhlia rautatieläisten huoneistossa Viipurin asemarakennuksessa. Ompeluseura kokoontui jokaisen jäsenen luona vuorollaan. Yhdistyksen jäsenistöstä oli monen eri ammattialan edustajia. Oli kartanpiirtäjiä maanmittauskonttorista, valokuvakopisti, taidemaalari jne.”

Ihan samalla kadulla, Karjalankadulla sijaitsee Viipuri-hotelli, jossa me Kuurojen Karjalaseuran väki yövyimme yhden yön. Oli hyvä yöpyä Viipurissa, jotta ehdimme vähän tutustua Viipurin kaupunkiin. Liikkeitä oli vähän vaikeaa löytää, jos ei hallitse venäjää. Kauppatorilla sijaitsee Viipurin pyöreä torni, joka ei ole oikeasti pyöreä. Oli kiinnostavaa käydä kauppahallissa, joka rakennettiin Suomen aikana. Huomaa kyllä, miten Viipurin kaupunki ei ole päässyt kehittymään sotien jälkeen Helsingin lailla.  Edullista pellavakangasta kannattaa ostaa, jos suunnittelette joskus Viipurin matkaa.

Kuurojen karjalaseuran puheenjohtaja Heikki Sandholm esittelee lasin takaa, jotta kaikki näkisi hyvin.

Matkustimme Saimaan kanavan kautta, ja mietin, miltä turkulainen yhdistysaktiivi Elias Savisaaresta tuntui matkustaa kanavalla. Elias kirjoitti kerran kuuromykkäin lehteen, miten oli hauskaa matkustaa Viipuriin, sillä kanavalla oli näin monta sulkua. Elias Savisaari kävi valistamassa alkoholin vaikutuksista 1910-luvun Viipurissa ja samalla matkusti vähän ympäri Karjalaa, sitten palasi takaisin Turkuun ottaen mukaan kuuroja lapsia Turun kuuromykkäin kouluun. Ei ihme, että Elias Savisaarta kutsuttiin papaksi, sillä hän huolehti paljon kuuroista.

Saimaan kanava on hieno nähtävyys ja sää vielä suosi meitä matkalaisia. Kanava on noin 43 km pitkä ja sijaitsee puoleksi Suomen ja Venäjän alueella. Korkeusero merenpintaan on 76 m ja se on porrastettu kahdeksalla sululla. Sulun pituus on 85 m ja leveys 13,2 m, putouskorkeus vaihtelee 5,5-12,7 m välillä. Suosittelen matkaa, sillä saimme ihan rauhassa jutella ja käydä välillä syömässä kun menomatka kesti noin 6 tuntia. Saimme jakaa yhdessä muistoja ja tarinoita, miten Karjala menetettiin aikanaan Neuvostoliitolle.

Keskusteltiin, mihin päin Viipurin yhdistyksen jäsenet muuttivat. Kuulemma moni Viipurin kuuroista siirtyi Lahden seudulle, kuten esimerkiksi Vanhasen kivenhakkaajaveljekset. Valto ja Kauko Vanhanen olivat kirjoittaneet kuulumisia Viipurista vuonna 1941 kuuromykkäin lehteen. Välirauhan aikana veljekset olivat armeijalla töissä. Töitä riitti, sillä oli paljon siivoamista Viipurin alueella. Tiet, sillat ja kadut olivat huonossa kunnossa. Piti siivota pois myös venäläisten sotilaiden mustuneita ruumiiita. Veljekset olivat töissä kuukauden ja saivat 4 päivän loman, sitten he pääsivät käymään kotiseudulleen mukanaan polkupyörät. He kuvailivat niin tarkkaan kotimatkan Viipurista Äyräpään Kaukilaan. Veljekset matkustivat Viipurista Äyräpäähän Perojen kautta. He havaitsivat matkalla yhden kuuromykkäurheilijan kodin hävinneen melkein ihan tyystiin, sillä vain sauna jäi pystyyn kun oli tiilistä rakennettu. He pyöräilivät Rajaharjusta Heinjoelle, jossa oli poltettu usean kuuron talo. Päästyään perille Äyräpään Kaukilaan he huomasivat kotitalonsa säilyneen, mutta vanhemmat eivät ole vielä palanneet takaisin kotikylään. Sauna oli erittäin hyvässä kunnossa, että he saivat saunoa. Nykypäivänä on ehkä vaikeaa ymmärtää sodan aikaisia oloja, mutta tarina jatkuu, että seuraavana päivänä he hakivat leiman lomatodistukseen Äyräpään Pölläkkälän kunnan lautakunnalta ja saivat vielä ilmaisen aterian. He palasivat kotiinsa ja menivät vielä poimimaan puolukoita. Karpaloita oli liian vähän. He tarkistivat myös enonsa talon ja totesivat, että kuuro eno Antti Kaukinen ei ole vielä palannut kotiin. Rakennukset olivat pystyssä, mutta ovet ja ikkunat olivat viety. 4 päivän loma loppui. He palasivat takaisin Viipuriin.

Vanhasten lisäksi osalla meistä on sukujuuret Karjalassa. Osa meistä on kokenut evakkoja. Piti jättää juuri rakennettu omakotitalo rajan taakse ja lähteä kiireessä pois omasta kodista kohti uutta kotialuetta. Osa on kokenut, miten lähteä evakkoon peräti kaksi kertaa. Näitä kertomuksia pitää joskus koota kirjaksi. Lopuksi vähän Kuurojen Karjalaseurasta. Se perustettiin 20.7.2009 ja siihen kuuluu monta kuuroa ympäri Suomea. Facebookissa on Kuurojen Karjalaseuran sivut, mutta voit ottaa yhteyttä työryhmään, jonka puheenjohtaja on Heikki Sandholm ja muut jäsenet ovat Timo Jarva, Senni Virkkunen, Urpo Nevalainen, Jari Varis ja Annukka Hiekkanen. Toimintaa järjestetään kerran vuodessa. Seura on tarkoitettu Karjalassa syntyneille ja evakkoon lähteneille lisäksi myös kuuroille, joilla on juuret Karjalassa. Seura suunnittelee bussikiertomatkaa Karjalaan vuonna 2015 kesällä, mutta ensi kesänä on seuran tapaaminen pohjoismaiden kulttuurifestivaalin yhteydessä.

Kiitos työryhmälle hyvästä matkaseurasta! Haluan kiittää näin blogin välityksellä myös SaimaanTravelin työntekijöitä onnistuneista järjestelyistä. Oli ilo huomata suomalaisen viittomakielen sanakirjan olleen laivan keittiön pöydällä.

p.s. Tästä sivusta voi nähdä, millainen kaupunki Viipuri oli vuonna 1939 syksyllä: http://www.virtuaaliviipuri.tamk.fi/.

Riihimäen kuurot

Museojuna. Riihimäen kuurot olivat matkustaneet sillä junalla 1920-luvulla.

Sukututkimuksen merkeissä tuli tehtyä pieni pikareissu Riihimäelle. Oli mielenkiintoista tavata yhdistyksen vanhoja jäseniä ja samalla juhlia yhdistyksen 100v.juhlaa. Sain tietää, miten isoäidin kuuro pikkuserkku oli niin lyhyt. Vain 120 senttiä, mutta hän oli pidetty jäsen. Muut jäsenet aina auttoivat häntä, sillä hän ei aina päässyt omin avuin esimerkiksi bussiin. Hänellä oli tapana seisoa tuolilla, jotta voi keskustella muiden kanssa. Ja sain tietää, mikä oli hänen viittomanimensä!

Riihimäen Kuurot ry perustettiin 1913 taitelija Lauri Vainolan toimesta. Hän oli hyvin aktiivinen mies, sillä oli monessa asiassa mukana. Aloin miettiä, millaisia teoksia hän on tehnyt. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Erkki Enqvist kertoi elävästi hänestä, vaikkei ole koskaan tavannut häntä. Muistitiedon mukaan Lauri oli ankara persoona, mutta aikaansaava. Lauri oli mukana Kuurojen Liiton hallituksessa 1940-luvulla.

Laurilla oli kuuro sisko, Laina Vainola, joka oli kirjoittanut kirjan omasta elämästään. Kirjasta löytyy kertomuksia, miten vaikea suhde oli Lainalla veljensä kanssa.

Lauri kuoli keuhkosyöpään vuonna 1960. Lauri teki itse oman ja kuulevan vaimonsa hautakiven. Harmikseni en päässyt mukaan seuraavana päivänä hautausmaalle. 

Jonkin verran tietoja Lauri Vainolasta ja hänen teoksistaan löytyy tästä sivusta:
 http://www.akiranta.com/43

Ensirakkaus

Sain kuulla vähän aikaa sitten kauniin tarinan. Yksi ikääntynyt mies kertoi ensirakkaudestaan seuraavasti:

"Hän oli niin kaunis, että hullannuin häneen. Pääsimme ripille v.1966. Koulun jälkeen asuimme eri puolilla Suomea. Kirjoittelimme kirjeitä hyvin tiheään. Hän osasi kirjoittaa niin hyvää suomea. Yritin parhaani mukaan vastata, vaikka lyhyesti. Aloitin sitten Turun ammattikoulun. Kirjeenvaihto alkoi tyrehtyä.

Yritin etsiä hänet hänen kotikaupungistaan, mutta en löytänyt häntä vaikka kuinka yritin etsiä. Työelämä sitten veti minut puoleensa ja löysin vaimon itselleni. Olen nyt toista kertaa naimisissa. Oletko kuullut jotain hänestä? Olen kuullut, miten hänellä on ollut ongelmia elämässään. Silti rakastan edelleen häntä. En milloinkaan unohda häntä."

Aurinko häikäisi

Tämä kertomus tapahtui 1940 luvun Nikkarilan talouskoulussa. Kaksi nuorta tyttöä oli kotimatkalla. Juna-asemalla aurinko häikäisi niin kovasti, että he eivät nähneet mitään edessään. Tytöt yrittivät ylittää junarataa.

Toinen tytöistä säikähti kovasti, sillä juna vilahti vauhdilla hänen silmiensä edestä. Vaunujen välistä valo vilahteli. Sama tyttö huomasi, että hänen matkalaukkunsa lensi kauas. Tapauksesta pökertyneenä tyttö nousi ylös ja huomasi, miten verinen hän oli. Ystävä oli kadonnut jonnekin, mutta hänen matkalaukkunsa oli vähän kaukana radasta. Tytölle valkeni, että veri tuli hänen ystävän ruumiista. Asiasta järkyttyneenä tyttö juoksi lujaa talouskoulun johtajan luo.

Tyttö hakkasi ovea niin kovasti, että johtaja oli ihmeissään avatessaan oven papiljotit päässään. Johtaja rauhoitti tytön ymmärrettyään tilanteen vakavuuden. Junaradalta löytyi tytön ystävän ruumiin osia. Talouskoulun tytöt keräsivät kuuliaisina osia kokoon, mutta tärkein osa puuttui edelleen.

Nikkarilan talouskoulun tytöt 1940-luvun alkupuolella

Johtaja otti yhteyttä junaan, joka matkusti etelään asti. Espoon tienoolla junaa tutkittiin perinpohjaisesti. Löytyi se tärkein osa. Joku mies kuljetti laatikon Pieksämäelle asti ja sen jälkeen talouskoulun johtaja totesi nähtyään tytön pään, että kaikki oli vihdoinkin kasassa hautaa varten.

Reikäleipä

85 vuotias muistelee, miten sai kuunnella noin 15 vuotiaana Kuopiossa vanhemmilta kuuroilta seuraavan tarinan:

"Elettiin kapinan aikaa v.1918. Kuopion kuuromykkäin koulun johtajana oli silloin Kustaa Killinen, joka oli valkoisten puolella. Koululla oli ruokavarastoa. 

Eräänä aamuna Killinen kysyi aamuavauksen yhteydessä meiltä oppilailta ja myös henkilökunnalta, kuka oli varastanut koulun ruokavarastosta lukuisia reikäleipiä. Olimme ihan ihmeissämme koko asiasta. Myöhemmin saimme tietää, että johtaja olikin itse antanut valkoisille ne leivät."

Ilotulitus

85 vuotias muistelee kouluaikojaan Kuopiossa. 

"Katselimme lumoutuneina ikkunasta, miten Kuopion kaupungilla loisti ilotulitus ja sen jälkeen tuli sakea musta pilvi. Asuimme vähän kaukana Kuopion keskustasta. Ihmettelimme, miksi aikuiset olivat hädissään ja hätistivät meidät piiloon. Meistä se oli niin hauskaa katsella kaupunkia. Sitäpaitsi se oli niin hieno ilotulitus, kunnes luimme seuraavana päivänä lehdestä, että se olikin pommitusta."