Elettiin ennen talvisotaa. Oli kuuma kesäpäivä. Pikkupojat juoksivat kilpaa kuka pääsi ensiksi kylän sillalle ja sitten poikia janotti kovasti päästyään sillalle. Yksi pojista oli kuuro, mutta pärjäsi hyvin kyläpoikien kanssa tappeluissa. Sillan alla virtasi vesi ja oli pari isohkoa kiveä veden alla. Yksi pojista kysyi kuurolta: "Pystytkö hyppämään tonne kivien väliin?" Kuuro poika kurkisti alas ja sanoi, että pystyy. Muut pojat vain naureskelivat ja sanoivat, ettei kai nyt onnistu. Kuuro poika sen sijaan sanoi, että kyllä se onnistuu. Muut pojat menivät ihan hiljaisiksi, kun kuuro poika nousi sillan kaiteelle ja hyppäsi pää alas. Ei tapahtunut mitään, vaan kuuron pojan pää nousi ylös vedestä ja virnisteli: Nyt on mun vuoro saada limonadia! Ja sen hän sai.
Tämä tarina osoittaa, kuinka kuurojen piti ja pitää edelleen todistaa olevansa ns.parempi ihminen. Eikö kuuro saa olla ihan tavallinen oma itsensä? Mutta toisaalta tämä tarina on myös ns. vahvan pojan tarina. Kilpaillaan, kuka on vahvin tai rohkein.
Tässä blogissa kuvaillaan viittomakielisten tarinoita, muistoja ja kokemuksia.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogin uusi vaihe alkamassa!
Blogini nimi ei ole enää kansa vailla omaa maata, vaan viittomakielinen muistitietotutkimus. Viittomakielisten kertomukset ovat aina kii...
-
Kuka tämä Paksujalka oli? Vanhemman sukupolven kuurojen silmät alkoivat kirkastua, jos joku kysyi Paksujalasta. Ajattelin silloin, että o...
-
Roy kirjoitti mm.El Zorroa. Tänään vietetään pyhäinpäivää ja muistellaan vainajia. Katselin kuvia isovanhemmistani ja myös samalla vanho...
-
Turun kuurojen ammattikoulu perustettiin vuonna 1948, vaikka on jo kaksikymmentä vuotta aikaisemmin puhuttu ammattikoulun perustamisesta. Ol...