Saavuttuamme Pietarsaarelle totesin, että onpas idyllinen kaupunki vanhoine taloineen. Boris Ström odotti meitä majapaikassa, ja sen jälkeen lähdime melkein saman tien katsomaan Pietarsaaren kuurojen yhdistyksen kesäpaikkaa Solsandia. Ennenkuin saavuimme Solsandiin kävimme katsomassa kuurosokean Frans Lejonin pienenpientä mökkiä. Oli vaikuttavaa nähdä paikkaa, missä Frans Lejon eli.
Olimme Solsandissa puolen kuuden aikaan. Punertava kissa oli vastaanottamassa meidät, ja aloimme ihmetellä, missä kuuroja on. Kello oli yksi vaille kuusi kun tuli ensimmäisiä kuuroja. Pikkuhiljaa tuli lisää kuuroja, joista suurin osa oli ruotsinkielisiä viittomakielisiä ja ikääntyviä. Ilmapiiri oli lämmin ja juttuja riitti toisin puolin.
Sain kuunnella tarinoita Anna Heikelistä, Frans Lejonista, yhdistyksen ensimmäisestä puheenjohtajasta Petter Staddesta. Oli vaikuttavaa kuunnella yli 80 vuotiailta edesmenneen maailman asioista. Pietarsaaren kuuromykkäin koulu suljettiin vuonna 1932, ja sen jälkeen seudulla asuvat ruotsinkieliset kuurot matkustivat Porvooseen oppimaan. Junamatka kesti erään naisen mukaan jopa 16 tuntia ja hän vertaili, miten nykyään päästään paljon nopeammin. Aloin miettiä, että kunpa koulu olisi jatkanut toimintansa niin alueen viittomakielinen kulttuuri olisi kukoistanut pitempään. Kuuromykkäinlehdessä oli kirjoitusta kahden ruotsinkielisen koulun eroista, ja siinä kirjoituksessa ylistettiin Porvoon puhekoulua. Siihen aikaan viittomakieltä ei arvostettu, vaan pidettiin ns.toivottomien oppilaiden kielenä. Pohjanmaalla on syntynyt lukuisia kuuroja. Oli hieman outoa, että ruotsinkieliset kuurot joutuivat matkustamaan näin kauas Porvooseen. Pietarsaaren kuuromykkäinkoulu oli jäsenten mukaan ruotsinkielinen ja myös suomenkielinen, mutta ennen kaikkea viittomakielinen. Opettajat osasivat viittoa hyvin kuten esimerkiksi Pietarsaaren kuurojen yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Petter Stadde, joka kuoli vuonna 1930 ja hänen vaimonsa oli myös kuurojen opettajana. 1960-luvulla ilmestyneen kuurojen lehden mukaan pohjanmaalla oli eniten kuuroja, mutta jotain kuitenkin tapahtui sillä nykyään Pietarsaaren kuurojen yhdistys toimii kesäisin. Moni Pietarsaaressa syntynyt kuuro asuu Ruotsissa ja käy kesäisin Solsandissa. On huolestuttavaa seurata, miten suomenruotsalainen viittomakielinen kulttuuri on kuihtumassa koko ajan, sillä Porvoossa toimiva ruotsinkielinen kuurojen koulu suljetettiin vuonna 1993. Olisi tärkeää, jos juureltaan pohjanmaalaiset kuurot muuttaisivat takaisin kotiseuduilleen ja elvyttäisivät hienon kulttuurinsa.
Keskusteluillan jälkeen Pietarsaaren kuurojen yhdistyksen jäsenet, Alf ja Astrid Bjong jaksoivat näyttää meille kuuromykkäin koulun 2 eri paikkaa ja myös hautapaikkoja. Käytiin ensin katsomassa Anna Heikeliä, joka oli kuuluisan kuurosokean Frans Lejonin opettaja. Saimme tervehtiä myös kuuroa opettajaa Lorentz Eklundia, jonka tytär Elma Ignatius oli yksi vaikuttaja Helsingissä. Kirjoitan tuonnempana kuuromykkäin koulusta kuvineen.
En ollut uskoa silmiäni kun sain nähdä miten Solsandissa säilytetään v. 1932 suljetun koulun lakanoita. Lakanat ovat erittäin hyvässä kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti