Kuuromykkä vapaussoturina

Kuka tämä Paksujalka oli? 

Vanhemman sukupolven kuurojen silmät alkoivat kirkastua, jos joku kysyi Paksujalasta. Ajattelin silloin, että onpas hassu nimi jollakulla kuurolla miehellä. Erikoisen viittomanimen takaa löytyy mielenkiintoinen tarina vai ehkä legenda? Olen saanut kuulla, miten Paksujalka oli rohkea mies ja valkoisten puolella. Ampui monta punaista ja sai lukuisia mitaleja. Ylentyi korkeaan asemaan ja sai arvokkaat hautajaiset, johon osallistui armeijaväki. Näin olen kuullut, mutta mitä lukee kuuromykkäin lehdissä?

Marsin yliopiston kirjastoon etsimään tietoja Paksujalasta, että onko hänestä kirjoitettu mitään muistiin vai onko tarina syntynyt kuurojen keskuudessa? Hän oli todella olemassa, sillä löytyi hakusanan avulla lukuisia lehtinumeroita Paksujalasta. Lienee ollut suosittu mies, sillä hän sai 50v.lahjaksi v.1944 Sortavalan kuurojenkerhon jäseniltä kauniin ja sopivan pöytälampun, sillä edellinen upea lamppu varastettiin. Mikko Paksujalka asui tuolloin Sortavalan lähellä sijaitsevassa Helylässä. Siinä tekstissä kerrottiin, miten Mikko joutui itse leipomaan juhlansa eteen, sillä hänen rouvallansa oli "voittamaton este". Kirjoittaja kertoi, miten juhlaväki harmitteli ettei ollut kamera käytössä. He olisivat halunneet ottaa kuvan Mikon emännän touhuissa.(Kuuromykkäin lehti, 1944) Vuoden 1929 kuuromykkäin lehdessä oli ilmoitus Mikko Paksujalan osallistumisesta Sortavalan Voimaveikkojen järjestämissä painikilpailuissa. Hän sai toisen palkinnon sarjassa alle 87kg.

Löytyi sittenkin kirjoituksia vuodelta 1918 ja myös 1941. Paksujalka oli tosiaan käynyt vapaussodan/sisällissodan/veljessodan/kansasodan. Riippuu, mistä näkökulmasta katsotaan mitä sotaa käyttiin v.1918. Opettajien lehdessä (Suomen aistiviralliskoulujen lehti nro 9) kehuttiin v.1918, miten kaunis esimerkki Mikko Paksujalka oli monelle kuuromykälle. Kuuromykkäin lehdessä kirjoitettiin v.1918 seuraavasti:

" Suomen valkean armeijan kuuromykkäsotilas. Luin K.M.Lehden 2-5 numerosta, että Helsingin kuuromykkiä on ollut punakaartissa, ja että ei muka k.m. kelpaa sotilaaksi. Mutta on kuuromykkien joukossa toki niitäkin, jotka kelpaavat. Kuvassa näemme k.m. vapaaehtoisen sotilaan Mikko Paksujalan. Heti sodan alussa riensi hän Karjalan rintamalle kotikylänsä toisten vapaaehtoisten kuulevien kanssa. Taisteli ja kesti talven pakkaset, nälän ja tappelut. Otti osaa Raudun ja Wiipurin valloitukseen ja voittoon. Palasi kotiinsa Hiitolaan vapaussankarina toukokuussa kahden viikon lomalle. Mutta nyt vapautettiin kokonaan sotapalveluksesta. Sotilaamme on ollut monessa kovassa tulessa ja säilynyt kaikesta vahingoittumattomana. Älykkäisyys ja tarkka huomio voinevat olla taistelun tuoksinassa kuuloa paremmat."

Seuraavassa lehtinumerossa kerrottiin, että Mikko Paksujalka ei ollut ainoa k.m. sotilas, sillä oli vielä tiedossa kaksi muuta kuuromykkää, jotka ovat olleet Suomen valkoisen armeijan sotapalveluksessa, mm. Aleksi Murtoniemi ja Toivo Helminen, molemmat kuumaverisiä pohjalaisia. Joku pohjalaistyttö kirjoitti, että he eivät saaneet osallistua sotaan, vaan saivat tyytyä olemaan "sarkasankareina". He olivat ensin hevosmiehinä kuormasto-osaston Jyväskylän lyseolla ja tekivät myöhemmin päivystäjän ja sirkkelimiehen hommia. He olisivat halunneet päästä rintamalle, mutta kuurouden vuoksi ei päästetty. (Kuuromykkäin lehti 1918). Olisi mielenkiintoista tietää, kuka pohjalaistyttö kirjoitti tämän kirjoituksen v.1918.

Vuoden 1943 kuuromykkäin lehdessä oli haastattelu puuseppä Mikko paksujalasta "Kuuromykkä vapaussoturina". Mikkoa kehuttiin kovasti siinä lehdessä, miten paljon elämänkokemuksia ihmisellä voi olla. Mikko oli tunnettu itsenäisyyden puolustaja ja hän teki useita palveluksia maailmansodan aikana silloiselle jääkäriliikkeelle. Siitä syistä hän sai Saksan valtakunnan rautaristin. Siinä kerrotaan myös, miten aluksi vastustettiin Mikko Paksujalan osallistumasta vapaussotaan kuurouden vuoksi, mutta Mikko oli niin itsepäinen ja osoitti rohkeutta ja taistelutahtoa. Pääsi sittenkin rintamalle taistelemaan.

"Rautu, Termola, Kivennapa, Ahvola ja Terijoki. Kas siinä nimiä, jotka kertovat miehemme retkistä. Hän haavoittui useita kertoja. M.m Ahvolassa hän sai luodin rintaansa, mutta onneksi se ei tuottanut pahempia vaurioita. Arvet käsivarsissa ja jaloissa kertovat kyllin selvästi, ettei tämä haavoittuminen suinkaan jäänyt ainoaksi. Olipa hän kerran joutua ryssien vangiksikin. Ahvolassa hän oli joutunut hiukan erilleen omistaan, kuuroutensa tähden, kun ei voinut kuulla komentoja, ja huomasi äkkiä olevansa kymmenkunnan ryssän piirittämänä. Viholliset ällistelivät aika tavalla, kun ei miehemme puhunut, ei pukahtanut, vaikka hänelle olisi tehty mitä kysymyksiä tahansa. (Eivät ryssät edes voineet kuvitella, että heidän edessään olisi kuuromykkä mies). Mikon onnistui lopulta päästä pakenemaan, ja hän pääsi enemittä seikkailuitta takaisin omien luo."

Matti -niminen kirjoittaja kertoi myös, miten Mikko sai ylipäälliköltä 1.luokan vapaudenmitalin ja 4.luokan vapaudenristin rautaristin lisäksi. Mikko oli innokas suojeluskuntalainen, joka osallistui vapaussodan jälkeen Karjalan alueella suojeluskunnan toimintoihin. Vuonna 1939 hän oli mukana luomassa puolustusvyöhykettä Kannaksella ja olisi halunnut osallistua sotaan, mutta luovutti nuoremmille miehille, sillä ikää oli jo riittävästi. Kirjoittaja myös kehui Mikkoa erinomaiseksi urheilijaksi, sillä Mikko oli saavuttanut palkintoja mm. miekkailussa ja hiihdossa. (Kuuromykkäin lehti 1943).