Matematiikan oppikirjan kansi

Hei ope!

Mää en halua tätä kolmannen luokan matematiikkaa! Mää oon jo seiskalla!

Sanoi eräs kuuro poikaoppilas opettajalleen joskus 70-luvulla. Opettaja mieti kuumeisesti, kuinka opettaa matematiikkaa viitovalle pojalle ja ei jaksanut kuunnella oppilaan valitusta. Pojan kasvoille paistoi Naantalin aurinko, kun sai vihdoinkin oikean matematiikan oppikirjan! Kuinkas se tapahtui? 20 vuoden päästä sama opettaja paljasti salaisuuden kuudesluokkalaiselle oppilaalle: vaihtamalla matematiikan oppikirjojen kannet. 70-luvun ylä-asteen poikaoppilas jatkoi siis edelleen kolmannen luokan matematiikan opiskelua.

Malminharjun keinutuoli

Kerrotaan, että Malminharjulla on kummitteleva keinutuoli. En ole koskaan nähnyt ko.tuolia, vaan kuullut kuinka keinutuoli alkoi elää.

Malminharju sai keinutuolinsa eräältä kuurolta rouvalta, joka ei halunnut pitää keinutuoliaan kotonaan. Keinutuoli oli hyvänkuntoinen ja olisi voinut varmaan jäädä rouvan luokse, mutta rouva ei kestänyt katsoa ko.tuolia. Mistä johtuu, että keinutuoli ei osannut olla ihan hiljaa vaan on ollut levoton? Kyseisen rouvan mies kuoli oman käden kautta ja käytti keinutuolia apunaan.

Missä keinutuoli on nyt? Viety poltettavaksi, mutta osa on sanonut nähneensä keinutuolin jossain Malminharjun mökeistä.

Limonadi

Elettiin ennen talvisotaa. Oli kuuma kesäpäivä. Pikkupojat juoksivat kilpaa kuka pääsi ensiksi kylän sillalle ja sitten poikia janotti kovasti päästyään sillalle. Yksi pojista oli kuuro, mutta pärjäsi hyvin kyläpoikien kanssa tappeluissa. Sillan alla virtasi vesi ja oli pari isohkoa kiveä veden alla. Yksi pojista kysyi kuurolta: "Pystytkö hyppämään tonne kivien väliin?" Kuuro poika kurkisti alas ja sanoi, että pystyy. Muut pojat vain naureskelivat ja sanoivat, ettei kai nyt onnistu. Kuuro poika sen sijaan sanoi, että kyllä se onnistuu. Muut pojat menivät ihan hiljaisiksi, kun kuuro poika nousi sillan kaiteelle ja hyppäsi pää alas. Ei tapahtunut mitään, vaan kuuron pojan pää nousi ylös vedestä ja virnisteli: Nyt on mun vuoro saada limonadia! Ja sen hän sai.

Tämä tarina osoittaa, kuinka kuurojen piti ja pitää edelleen todistaa olevansa ns.parempi ihminen. Eikö kuuro saa olla ihan tavallinen oma itsensä? Mutta toisaalta tämä tarina on myös ns. vahvan pojan tarina. Kilpaillaan, kuka on vahvin tai rohkein.

Leijona

Aikoinaan kävi niin, että leijona tappoi erään miehen. Miksi näin kävi? Niin, mies oli matkalla Afrikan kuivalla tasangolla ja nautti täysin siemauksin matkastaan. Hän vaelsi eri paikoissa pienen repun kanssa. Huilun soitto oli hänen mielitekonsa,erityisesti pitkällä matkalla kylästä kylään. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Jotta matkasta ei tulisi kauheen yksitoikkoinen, hän alkoi soittaa huiluaan. Arvaa mikä olento tuli häneen eteensä juuri kun hän oli soittamassa? Leijona tuli ihan yllättäen hänen eteensä, mutta ei hyökkänyt hänen päälleen. Hänen hämmästykseen leijona pysähtyi ja nojasi puuhun ja nukahti siihen paikkaan. Miehen sydän hakkasi oikein lujaa, kun hän jatkoi matkaansa huilun kanssa.

Olipa hyvä tuuri, etten joutunut leijonan suuhun ajatteli mies. Matka jatkui edelleen, kunnes tuli iltahämärä. Oli yöpymisen aika, kun pensaan takaa tuli toinen vielä nälkäisempi leijona. Oli aika ihmeellistä, että miehellä oli juuri silloin huilu suussaan. Hän ei nähnyt muita vaihtoehtoja kuin soittaa soittamistaan. Toinen leijona pysähtyi ensimmäisen leijonan lailla ja meni maate tyynesti. Mies jatkoi matkaa ja totesi, että tämä huilu on takuulla jokin taikaesine.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa eteenpäin, jotta pääsisi erääseen kylään. Päivä oli jälleen polttavan aurinkoinen ja maa hyvin kuivaa. Mies oli kuitenkin reippaalla mielellä mielenkiintoisen päivän jälkeen. Vaellettuaan muutaman tunnin mies totesi, että kaukana hämmötti leijonan näköinen olento. No, on sitten huilun soiton aika. Hän yritti rentoutua ja soittaa soittamistaan, mutta totesi, että leijona vain lähestyi vauhdilla hänen silmiensä eteen. Mies ei ehtinyt laskea sekuntiakaan ennenkuin kuolema tuli.

Mistä johtuu, että tämä kolmas leijona ei nukahtanut huilunsoiton antamaan mielihyvään?

Sävele Angervon taidenäyttely

Tuli ihan vahingossa käytyä Sävele Angervon (1879-1938) taidenäyttelyssä kesällä Turun saariston pyöräretken yhteydessä. Oli onnea mukana, sillä harvoin pääsee tutustumaan 1900-luvun alussa eläneisiin kuurojen taiteilijoiden töihin.Viiden päivän pyöräilyn jälkeen tuntui ihan taivaan lahjalta päästä tutustumaan Sävele Angervon töitä. Silloin oli Suomessa taiteen nousukausi. Sävele Angervon lisäks oli Juho Talvia(1879-1960) ja Albert Tallroth (1871-1899). Olisi hienoa, jos joskus järjestettäisiin kultakaudella eläneiden kuurojen taiteilijoiden yhteistaidenäyttely.

No,oli kuitenkin kiinnostavaa huomata, kuinka lahjakas Sävele olikaan. Teki paljon kopiointitöiden lisäksi erilaisia meriaiheisia luonnoksia ja muotokuvia. Yksi muotokuvista jäi erityisesti mieleen tanskalaiskaunotar. Tuli vähän ihmeteltyä, kuinka kova kuurojen elämä olikaan. Sävelen isä nimittäin ei hyväksynyt hänen rakkaussuhdetta tanskalaiseen kuuroon naiseen. Näyttelyssä oli paperiselostus Sävele Angervon elämän kulusta omaisten kirjoittamana. Sen mukaan Sävele ei ollut syntymäkuuro, mutta siitä huolimatta Sävele ei saanut kokea avio-onnea.. Olisi kiinnostavaa selvittää tämän tanskalaiskaunottaren kohtaloa. Satutko tietämään tämän naisen nimen?

Viittomakielisten kertomat kummitus/jännitystarinat

Millaisia kummitusjuttuja on viittomakielisten keskuudessa? Olen kuullut monenlaisia kummitusjuttuja mm. leireillä ja Mikkelin koulun aikana (1989-1995). Oli jännittävää istua ja kuunnella entistä jännittävimpiä tarinoita. Osa on kuulemma tosi, mutta mistä sen tietää?! Malminharjulla(Kuurojen Liiton kurssikeskus)oli yksi kummitteleva keinutuoli. Mistä johtuu, että keinutuolit ovat useimmiten kummittelevassa roolissa..

Olkoon tämä yksi kummitustarina Amerikassa sijaitsevasta maailman ainoasta kuurojen yliopistosta, Gallaudetista.

Kerrotaan, että vuonna 1988 nousi kuuro rehtori virkaan monen kuulevan rehtorin jälkeen. Kuuro rehtori aloitti työnsä ihan hyvin mielin, mutta hänen kuuleva vaimonsa heräsi melkein joka yö outoihin ääniin ja valittikin asiasta miehelleen. On ollut yleisessä tiedossa, että oudot äänet kuuluivat asiaan. On kerrottu, että edelliset rehtorit joutuivat kärsimään erilaisista univaikeuksista. Uusi rehtori sen sijaan nukkui makeasti, ja jonkin aikaa päästä hänen vaimonsa totesi nukkuneensa hyvin. Kerrotaan, että tämä kummitus, joka häiritsi rehtoreita, lakkasi kiusaamasta kun totesi uuden rehtorin olevan umpikuuro.

Narratiivisuus merkittävä osa meidän kulttuuriamme

Suomalaisella viittomakielellä on kerrottu lukuisia tarinoita, joita ei ole aina kirjoitettu ylös muistiin. Suullista perinnettä pitää vaalia, jotta tulevat sukupolvet saisivat tietää millainen entisajan viittomakielisten elämä on ollut. Viittomakielisellä tarkoitan henkilöä, joka on viittonut vauvasta/lapsesta saakka. Viittomakielinen voi olla siis kuuro, huonokuuloinen tai kuuleva. Viittomakielisiä on monenlaisia, kuten myös tarinoita. Koetan kirjoittaa tähän blogiin erilaiset tarinat, mitä olen nähnyt viittomakielisten kertovan.. Olisi kenties mielenkiintoista saada myös kuvia tähän blogiin.

Vanhempien kuurojen kanssa on aina ollut mielenkiintoista keskustella, sillä heillä on useimmiten suuri tarve kertoa omista kokemuksista ja näkemyksistä. Istuessani Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä olen saanut kokea erilaisia väristyksiä, kuinka kovaa tai ihanaa elämä on ollutkaan!

Yksi tarina on esimerkiksi sodassa kaatuneen kuurojen vanhempien kuulevan lapsen tarina. Oli vuosi 1939. Kuurot lapset istuivat Kuopion kuuromykkäinkoulussa kuuntelemassa, kuinka nuori mies kertoi voittaneensa mäkihypyn Suomen mestaruuden. Yksi näistä oppilaista kertoi minulle, kuinka tämä nuori mies oli hyvä viittomaan. Juuri kuurojen vanhempien ansiosta mäkihypyn Suomen mestari kertoi sujuvasti viittoen urheilun harrastuksistaan. Sama mestari menestyi hyvin ennen sotia pesäpallossa. Pieni poikaoppilas kuunteli lumoutuneena Toppilan Niilon tarinoita, ja sai myöhemmin tutustua Toppilan perheeseen. Pienestä poikaoppilaasta kasvoi nuorukainen, joka kävi Toppilaan perheessä. Toppilan isäntä antoi sodassa kaatuneen pojan mäkihypyn sukset hänelle. Tämä Niilo Toppila toimi pienelle kuurolle pojalle viittomakielisenä roolimallina, kun pieni poika keräsi kaikki Niilosta otetut kuvat vihkoonsa. Pienestä pojasta tuli myöhemmin menestyvä urheilija kuurojen urheilussa. Tämä tarina osoitti, että viittomakieliset lapset tarvitsevat viittomakielisiä idioleja.