Lyijykynän avulla

Pääsin koulusta vuonna 1976 ja sen jälkeen opetus muuttui paremmaksi kuin minun aikana. Aloitin koulun Mikkelissä vuonna 1966 ja siirryin vuonna 1970 Jyväskylän kuulovikaisten koululle (nykyään koulun nimi on Haukkarannan koulu).

Millaista opetusta oli Mikkelissä, entäs Jyväskylässä?
Muistan hyvin, millaista opetus oli alussa. Opimme sanoja opetuskuvataulun avulla. Siinä oli erilaisia kuvia, verbejä. Puheopetusta oli. Harjoittelimme puhumaan R-kirjainta lyijykynän avulla. Jokainen oppilas odotti omaa vuoroaan. Sama kynä kiersi luokkaa. Opettelimme erilaisia kirjaimia vähitellen: M-kirjainta koskemalla poskea, N-kirjainta koskemalla nenää, Ä -kirjainta leuan alla, sitten A-kirjainta painamalla rintaa. Opettaja ei käyttänyt kovinkaan paljon viittomakieltä selittäessään lauseita kun me oppilaat matkimme opettajan kirjoittamia lauseita. Opettaja ei osannut viittoa niin hyvin, vaan joitakin viittomia käyttäen elekieltä. Saimme aina kotitehtäviksi lukea kirjoittamamme lauseet ulkoa puhumalla. Opettaja tarkasti aina seuraavana koulupäivänä, miten osasimme puhua lauseet ulkoa. Opettaja kuunteli aina meitä vuorotellen. Yritimme puhua ulkoa opittuja lauseita. Jos unohdimme jonkun lauseen, jouduimme puhumaan uudestaan alusta lähtien.

Oliko opetus samanlaista kun siirryit Jyväskylään?

Opetus oli melkein samanlaista kuin Mikkelissä, mutta matematiikan opetus oli Jyväskylässä monipuolisempaa kuin Mikkelissä. Me oppilaat olemme valittaneet opetuksesta. Emme saaneet lainkaan opetusta englannissa ja ruotsissa. Vasta lähdettyäni pois koulusta v.1976 asiat alkoivat kehittyä paremmiksi. Taitoaineiden opetus oli kyllä hyvää. Saimme kuitenkin monipuolista opetusta puutöissä, teknisessä työssä ja kotitaloudessa. Tietoaineiden opetuksessa sen sijaan oli aika yksipuolista opetusta. Matkimme opettajan kirjoittamia lauseita ja yritimme opetella ulkoa. Olisin toivonut enemmän keskustelupohjaista opetusta. Olin aluksi huonokuuloisten luokassa, mutta en pärjännyt siinä. Koulun johtaja huomasi tilanteen ja kysyi, siirtyisinkö kuurojen puolelle. Huonokuuloisten puolella opettaja puhui samaan aikaan kuin kirjoitti taululle.

Se osoitti kello 12

Pyhäinpäivänä on tullut muisteltua vainajia. Sytytettiin kynttilä koko päiväksi. Miten kauniisti kynttilä paloikaan! Olisin niin kovasti halunnut lähteä Varsovaan kiertelemään puolalaisen ystävän johdolla hautausmaata ja kuunnella tarinoita Puolan kuurojen historiasta. Meidän tulee kyllä järjestää hautausmaan opastuskierroksia ympäri Suomea. Lähdettiin katsomaan tällä kertaa Jyväskylän vanhaa hautausmaata, kun halusin muistella myös Helena Luomaa. Tiedetäänkö nykyään riittävästi millainen nainen ja persoona Helena oli? Mitä asioita Helena teki kuurojen hyväksi? Tiedetään, että hän oli Jyväskylän kuuromykkäin koulun johtajan vaimo.

Helena Luoma (Ignatius), 1853-1924

Heiveröinen, mutta luja ruskeasilmäinen Helena muutti Jyväskylään rovasti miehensä kanssa, sillä Huittisissa toimiva kuuromykkäin koulu siirtyi Jyväskylään vuonna 1894. Aimo Kankaan kasvatustieteiden pro gradu –tutkielmassa (1952) käsiteltiin Jyväskylän kuuromykkäin koulun vaiheita perustamisesta lähtien vuoteen 1936 asti. Koulu toimi nykyisen kaupungin kirjaston paikalla. Siinä kerrotaan, millainen nainen Helena oli. Helena osasi hyvin viittomakieltä ja oli kovasti oppilaiden mieleen. Aimo Kangas haastatteli koulun vanhoja opettajia ja myös entisiä oppilaita. Rouva Kekoni, joka oli koulun opettajana vuosina 1896-1941, kertoi seuraavasti:
”Rouva Luoma oli erittäin sivistynyt ja lahjakas nainen. Vaikka olikin ruotsalaisessa kodissa syntynyt, hän oppi suomen kielen täydellisesti ja se oli kotikielenä L:n perheessä. Hänellä oli erikoinen rakkaus kuuromykkiin – liekö johtunut osaksi siitä, että hän itsekin oli huonokuuloinen. Hän kävi Manillan koulun ja Suomeen tultuaan perusti yksityisen koulun.” Voisi tulkita, että Helena olisi itse käynyt Manillakoulun, mutta siihen aikaan oli tapana tehdä opintomatkoja ulkomaille. Pitäisi ottaa yhteyttä Manillan koulun museoon ja selvittää, miten monta suomalaisia kävi siellä koulua.

Helena syntyi Turussa ja kävi Heurelinen tyttökoulun ja aikoi opettajaksi, mutta huonon terveyden ja heikon kuulon vuoksi haave toteutui toisella tavalla. Tuomiorovasti Alopaeuksen kehoituksesta hän matkusti Porvooseen. Kankaan mukaan Helena viipyi Porvoon kuuromykkäin koululla 1882 tammikuusta toukokuuhun asti. Porvoon koulun oppilaat antoivat Helenalle kukkia kuvakortin kera kun he olivat kiintyneitä häneen. Sen jälkeen Helena oli kuunteluoppilaana Turun koululla syksyllä 1882. Kotimatkallaan joulukuussa Helena matkusti yhdessä joululomalle menevien kuuromykkäoppilaiden kanssa. Silloin eräs Urjalasta kotoisin oleva mies kysyi, tahtoisiko hän ottaa erään viisitoistavuotiaan kuuromykkätytön oppilaakseen, koska tämä ei mielellään lähde kotoansa.

Seuraavan yön Helena,lääninrovasti Ingeliuksen tytär vietti Loimijoen rovastilassa. Uni ei tullut silmään. Helena kertoi: ”Sytytin kynttilän ja katsoin kelloa. Se osoitti 12. Oli sydänyön hiljaista, pyhä hetki. Yöpöydällä vieressäni oli raamattu. Avasin sen ja eteeni aukeni paksuilla kirjaimilla painettuna Eferesilaiskirjeen 4 luku 11 värssy”Ja Hän antoi meille muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi. Silloin, keskiyön hiljaisena hetkenä puhui Jumala itse minulle: Sinullakin on tehtävä elämässä. Rupea suorittamaan sitä.” Näin Helena sai rohkeutta perustaa tammikuussa 1883 yksityisen koulun yli-ikäisiä kuuromykkiä varten. Koulun nimeksi tuli Hefata (Markuksen evankeliumi 7:32-35).

Kankaan tekemien haastattelujen mukaan Helena oli tarkka ja auttoi paljon yli-ikäisiä kuuroja. Helena oli paljon mukana Jyväskylän kuurojen yhdistyksen toiminnoissa ja oli tarkka moraalista. Koulun oppilaat eivät saaneet seurustella keskenään, sillä pojilla ja tytöillä oli omat paikat. Johtuiko se oppilaiden yli-ikäisyydestä? Kankaan äidillä oli tapana kertoa erästä kaskua siitä, miten Helena valvoi muiden kuurojen pukeutumista seuraavasti: ”Oli kuuromykkäin yhdistyksen kokous, jossa rouva Luomakin oli läsnä. Eräällä kokouksen osanottajalla oli tavallista avokaulaisempi puku yllään. Rouva Luoma katseli häntä pitkään ja kysyi lopulta: ”Eikö Marilla ole paitaa?”

Helenan huonokuuloisuus on varmaan yksi syy, miksi huomio on jäänyt viittomakielisten historian tutkimuksessa vähemmälle. Viittomakielisten historian tutkimuksessa on mainittu 1800-luvun ajan kuuroja ja kuuroutuneita opettajia. Lisätietoa heistä löytyy Maahan lämpimään -teoksesta.

Muita lukemisen arvoisia tarinoita löytyy Aimo Kankaan lopputyöstä. Yksi tarina on jäänyt mieleen, miten eräs oppilas karkasi koulusta ja opettaja oli hädissään. Kaksi oppilasta lähti etsimään karkuteille lähtenyttä oppilasta, mutta kävi niin, että he ottivat kiinni väärän miehen. Mies poloinen taisi pelästyä pahasti, kun kaksi kuuroa talutti ko.miestä koulun pihalle. Oppilas oli ilmeisesti uusi kun vanhat oppilaat sotkivat väärään mieheen. Silmäni pyöristyivät lukuisia kertoja lukiessani Aimo Kankaan tutkielmaa, mutta erityisesti tämän asian kohdalla, miten yksi koulun opettajista tilasi mustalaisen rankaisemaan kuuroa miesoppilasta. Kannattaa lainata ko.tutkielmaa. Teosta voi lainata Kuurojen liiton kirjastosta, joka sijaitsee Valkeassa talossa, Ilkantiellä 4, 00400 Helsinki.



Lähteet:
Jyväskylän kuuromykkäin koulu vv.1894-1936, Aimo Kangas, 1952. Pro gradu tutkielma kasvatustieteiden kandidaatintutkintoa varten