Automobiili

Minua on kiinnostanut pitkään kuurojen autotarinat. Luin vähän aikaa sitten vuoden 1915 kuuromykkäin lehtiä etsien tietoja Viipurin kuuromykkäin yhdistyksestä. Silmiini osui ko.yhdistyksen perustajan teksti. Olin ihan innoissani autotarinasta, kunnes lopussa tuli ilmi hauska juttu. Aleksander Puolakka kirjoitti v. 1915 seuraavasti:

Automobiili

Minä ostin itselleni automobiilin. Se maksoi 8,500 markkaa, ja nostin sinne vaimoni ja lapseni, joita oli koko kolme pientä "neitiä." Hauska oli ajaa hyrrytä kauniit kesäpäivät ympäri suloista Suomeamme. Puut, vuoret, niityt ja järvet, talot, kylät, ne kaikki menivät hauskasti ohi. 

Matkan aloitin Viipurista KeskiSuomeen päin. Jo ensimmäisenä päivänä pääsin Kouvolaan asti. Vaimo ja lapset väsyivät ja nukkuivat siellä takana, sillä välin kun minä vaan innolla kääntelin vipuja ja ohjaustankoa. Miten monta päivää se kesti, ja miten monessa talossa me majailimme matkan varrella, en huoli kertoa, vaan pääasia oli, että sai ajaa.

Tien varrella oli kauppapuoti ja minä seisautin auton ja menin ostamaan tupakkaa. Se oli joku tehdasseutu ja samaan aikaan  sattui puodissa olemaan insinööri. Kauppias ja insinööri olivat niin kohteliaita, kun saivat kuulla, että olen auton omistaja, ja vielä itse sillä huviajelulla. He tulivat ulos ja minä näyttelin ja selittelin heille kaikkia sen mutkia ja kehuin sen olevan ranskalaista Mars tehtaan tekoa. He halusivat sen ostaa, vaan minä en suostunut myymään,

Sitte minä sanoin heille hyvästi ja läksin taas ajamaan ja näin maantien vieressä kaksi naista viittovan keskenään. Minä pysäytin auton ja kysyin: "Oletteko Te kuuromykkiä?". Vanhempi nainen osoitti nuorempaa ja sanoi hänen olevan. Se oli punaposkinen pullea tyttö ja hänellä oli sukan kudin kädessä. Minä kysyin mikä paikka tämä on? Hän sanoi, että tämä on Kangasniemen pitäjä. Vielä sanoi hän olevansa Kuopion kuuromykkäin koulun 7:nen luokan oppilass. Minä herätin vaimoni, joka ei muuta, kuin nukkui siellä automobiilissa: ja selitin hänelle viittomalla, että tuolla on kuuromykkä. Hän vähän vain aukoi silmiään, eikä noussut ylös, van nukkui taas. Sitte minä nostin hattuani hyvästiksi ja rupesin taas ajamaan, vaan kun edessä oli vastamäki, täytyi ajaa jonkun verran takaperin ja ottaa uusi vauhti. Kun olin päässyt mäen päälle alkoi auto hyrrytä huimaa kyytiä toista puolta alas ja meni nurin. Minä olin niin murheellinen, että tämä ei ollut muuta kuin - unta!



Lähde:
Kuuromykkäin lehti, n:0 12 Joulukuu 1915