Jyväskylän kuurojen yhdistys kulttuurikehtona

Kuurojen kulttuuripäivät syntyivät vuonna 1956, mutta sitä ennen on ollut Suomessa kuurojen yhdistyksissä erilaisia esityksiä juhlatilaisuuksissa. Ennen sotia Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä järjestetiin usein erilaisia ohjelmanumeroita. Kuurojen vanhempien lapset esiintyivät paljon erilaisissa näytelmissä ja saivat viittoa kertomuksia, runoja tai lauluja. Tässä kuvassa keskimmäisellä istuu Aimo Kangas, josta tuli tunnettu kuurojen opettaja ympäri Suomea. Hänellä oli ainakin kolme viittomanimeä: "YLIOPPILAS", "hieroen leukaa miettimisen aikana" ja "tukka siististi otsalla". Ensimmäinen viittomanimi tunnetaan Jyväskylän seudulla, jossa Aimo Kangas kasvoi kuuroille vanhemmille. Aimon elinikäinen hyvä ystävä oli mm. Lauri Paunu, joka sai oppia suomalaisen viittomakielen Aimon kautta. Kuuroja kuulemassa -teoksessa kerrotaan, kuinka Lauri sai nähdä luokkakaverinsa Aimon keskustelevan isänsä kanssa viittomakielellä. Siitä alkoi Laurin kuurojen papin ura kuurojen parissa.
Siihen aikaan suomalainen viittomakieli oli kiellettynä kuurojen kouluissa, mutta Aimo Kangas oli aina viittomakielen asialla. On kerrottu, että Aimo Kankaan toimesta viittomakieli tuli Turussa toimivaan kuurojen kouluun 1960 -luvun alussa. Olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin, millaista työtä teki kuurojen vanhempien kuulevat lapset opettajina kuurojen kouluissa.

Erään Mikkelin kuuromykkäin koulun entisen oppilaan mukaan Aimo Kangas sormitti ns. vanhoilla sormiaakkosilla vuonna 1939 aamuavauksissa, kunnes koulun johtaja kielsi sormiaakkosten käytön. Oppilaat olivat ihan järkyttyneitä kun Aimo alkoi puhumaan suomen kielellä raamattua. Aimo tiesi, että oppilaat eivät ymmärtäneet kaikkea. Ei aina voitu mitään säännöksille. On kerrottu, miten Aimo Kangas viittoi salaa oppilaiden kanssa mm. Kuopion koulussa. Erään kuopiolaisen oppilaan mukaan oli onni olla Kankaan luokassa. Sain kerran kuulla, miten eräs oppilas joka sai potkut Kuopion kuurojen koulusta ja siirtyi Jyväskylän kouluun, jossa Aimo toimi sielläkin opettajana. Aimon ansiosta kyseisen oppilaan matematiikan ihmeellinen maailma avautui. Kysyin, mistä se johtui ja vastaus oli yksinkertaisen selkeä: viittomakielellä asiat tulivat selviksi! Näin uskallan väittää, että Jyväskylässä on aina ollut suomalaisen viittomakielen kulttuurin henkinen pääoma.

Koulumuistoja

Vuonna 2009 järjestetiin Mikkelin koulun käyneiden entisten oppilaiden tapaaminen. Jussi Rinta-Hoiskan ottamasta kuvasta näkee, miten moni entinen oppilas kerääntyi kuuntelemaan vanhoja muistoja, kertomuksia ja tarinoita. Vanhemman sukupolven kuurot kävivät ennen koulua sisäoppilaitoksella. Heillä on tapana viittoa: asuntolakoulu tai esimerkiksi Mikkelin/Turun/Oulun/Porvoon/Kuopion koulu virallisten nimien sijaan. Kirjoitan nyt muistiin erään Mikkelin kuurojen koulun (1956-66) käyneen muiston ensimmäisestä koulupäivästä." Ennenkuin tultiin Mikkelin kouluun olin mukana Tampereella kuurojen lasten vanhempien tapaamisessa, jossa oli mukana kuurojenpappi Lauri Paunu kertomassa vanhemmille kuurojen elämään liittyvistä asioista. Kun katsoin valokuvasta,ketkä olivat siinä kuvassa tajusin, että siinä on paljon tuttuja kuuroja naisia ympäri Suomea. Vanhemmat olivat kuuntelemassa ja me lapset olimme jossain leikkimässä. En ymmärtänyt mitään, miksi äitini ompeli kaikkiin vaatteisiini nimet ja pakkasi laukkua. En tiennyt, mihin oltiin menossa. Kun saavuimme Mikkeliin, näin asuntolan lapsineen ja hoitajineen. Luulin hoitajia sairaanhoitajiksi, sillä heillä oli valkoisia asuja. Meitä lapsia meni ruokalaan jonossa. Rukoiltiin ensin, sitten syötiin. Meillä oli omia kotoa tuotuja eväitä omassa kaapissa kuten minulla oli esimerkiksi appelsiini ja karkkeja. Mentiin liian aikaisin nukkumaan melko heti iltakuuden jälkeen kun oltiin syöty. Mentiin nukkumaan iltarukouksen jälkeen. Emme ymmärtäneet, mitä iltarukous sisälsi, sillä hoitajat eivät viittoneet. Meillä ei ollut vessa käytössä, joten jouduimme tekemään tarpeemme ämpärille sängyn viereen. Aamulla ämpärit olivat täynnä virtsaa. Me emme käyneet suihkussa, ainoastaan kasvoja pestiin. Oli saunaa kerran viikossa. Oliko se torstai tai perjantai? Päivät olivat samanlaisia. Rutiininomaisesti käytiin koulua. Aamutoimien jälkeen oppilaat menivät kouluun jonossa. Olin aluksi b-luokalla, mutta opettajat huomasivat minun osanneen asioita joten sain siirtyä a-luokalle. Järkytyin, miten isoimmat oppilaat viittoivat: SINÄ - VIISAS - A-LUOKKA, SINÄ B-LUOKKA KOHTALAINEN, C-LUOKKA POTKUT" Ennen vanhaan kuurojen kouluissa oppilaita jaettiin puhekyvyn mukaan, eikä älykkyyden perusteella. Moni kuuro on ollut siinä luulossa, että b-luokkalaiset olisivat jotenkin tyhmempiä kuin a-luokkalaiset. Valitettavasti vieläkin tänä päivänä viittomakielisiä oppilaita jaetaan kuulon perusteella, eikä äidinkielen perusteella.

Voiko kuuro ajaa autoa?

Luulisi, että olisi ihan itsestään selvä asia. Asia ei ole kuitenkaan näin. Keskustelupalstoilla näkee edelleen kysymyksiä, mitä kuuro voi tai ei voi tehdä. Onko autolla ajaminen todella kuulosta kiinni? Syntymäkuurona syntyneelle on vaikeaa ymmärtää erilaisia ennakkoluuloja. Sain ajokortin vuonna 1992 kun aloitin autokoulun ennenkuin täytin 18v. Autokoulussa oli koko ajan tulkki paikalla. Teoriatunnit ja käytännön harjoittelu menivät hyvin, vaikka minua pelotti ajaa autolla. Oli niin jännittävää ajaa liikenteessä, mutta kaikki meni hyvin ja sain ns. muoviajokortin käteeni. Siinä ei mainittu mitään kuuroudestani, mutta ennen vanhaan oli ns. pahviajokortti.Siinä lukee erityisehtoja seuraavasti mm: Käytettävä silmälaseja, Taustapeili myös korin oikealla puolella..(tarkoitettu kuuroille). Kyselin facebookissa kavereilta, oliko asia todella niin. Todettiin, että asia oli todella näin. Ennen vanhaan autoissa oli vain yksi taustapeili. Kuurojen oli pakko saada toinen taustapeili. Nykyään melkein kaikissa autoissa on taustapeiliä molemmilla puolilla. Tiedätkö, kuka oli ensimmäinen ajokortin saanut suomalainen kuuro?

Niilo Toppila

Kertoi eräs Kuopion kuuromykkäin koulun käynyt oppilas kuinka taitava viittoja oli Niilo Toppila (27.9.1917-24.11.1942), joka oli Suomen mestari mäkihypyssä. "Me oppilaat istuimme ihmettelemässä, kuinka hyvin Niilo selitti mäkihypystä ja Suomen mestaruudestaan. Hän oli ihan kuin kuuro!" Kertomus piti paikkansa, sillä Wikipidean mukaan Niilo Toppila voitti mäkihypyn Suomen mestaruuden vuosina 1938 ja 1939. Kaukopartiomies Niilo kaatui Itä-Karjalassa 1942 ja ruumista ei koskaan löydetty. Jyväskylän seudun kuurot jäivät kaipaamaan häntä, erityisesti hänen isänsä Juho Toppila. Juho Toppila antoi poikansa sukset eräälle jyväskyläläiselle kuurolle miehelle, joka todisti Niilon viittomista siinä Kuopion koulun luokassaan. Niilo oli nimittäin sanonut isälleen, että sukset pitää antaa jollekulle kuurolle jos sodassa kävisi jotain. Kuva: Arvo Hämäläisen kotiarkisto

Turun kuurojen ammattikoulu

Turun kuurojen ammattikoulu perustettiin vuonna 1948, vaikka on jo kaksikymmentä vuotta aikaisemmin puhuttu ammattikoulun perustamisesta. Olen tavannut muutaman ammattikoulun ensimmäisiä oppilaita ja saanut kuunnella tarinoita, millaista oli silloin 1940-luvun loppupuolella. Nuoret oppilaat tekivät aina sunnuntaisin retkejä ja kävivät paljon Turun kuurojen yhdistyksellä, josta nuoret saivat paljon elämän neuvoja. Silloin oli nuortenkerhojen perustamisaikaa. Perustettiin Turkuun, Helsinkiin ja Jyväskylään. Yksi oppilas kertoi: "Minulla ja yhdellä toisella oli polkupyörä käytössämme, mutta muilla ei ollut. Silloin ei ollut varaa maksaa." Olen näillä näkymin menossa haastattelemaan erästä Turun kuurojen ammattikoulun ensimmäisistä oppilaista. Pitää kysyä häneltä lupaa, voisiko julkaista hänen tarinansa tähän tarinablogiin.

Tarinameri

Tänä keväänä ilmestyi uusi dokumenttielokuva, joka kertoo kuurojen vanhempien kuulevista lapsista. Siinä elokuvassa on 4 aikuista kertomassa elämästään, miltä tuntui kasvaa kuurossa/viittomakielisessä perheessä. Kaikilla on ihan erilaisia kokemuksia, sillä perheet ovat erilaisia. Osa heistä viittoo, osa ei. Jokaisen kertomus kosketti, mutta yksi tarina jäi mieleen:

" Kun tulin kouluikään, ihmettelin miksen voinut mennä (kuurojen)veljesten kanssa samaan kouluun, sinne Mikkeliin."

Olen sitä mieltä, että kuurojen vanhempien kuulevat lapset ovat jotenkin näkymättömiä. Heitä on niin paljon, että olisi korkea aika laskea miten monta Suomessa on viittomakielisiä. Hämmästyin kuullessani jonkin aikaa sitten, että Kuurojen vanhempien kuulevien lasten yhdistyksessä olisi vain 19 jäsentä. Pitäisi todella aloittaa todellinen jäsenkampanja, jossa tiedotettaisiin siitä yhdistyksen olemassaolosta. Kannattaa lukea www.coda.fi. 25.5.2012: Ilokseni voin kertoa, miten HKY:llä on alkanut uusi kerho. Coda-kerho! Vetäjä on Taina Sänkiniemi, mutta on mukana myös monta aikuista codaa. Olen niin huojentunut, että pienet viittomakieliset kuulevat lapset näkevät kaltaisiaan aikuisia. Näin pienten codalasten identiteetti vahvistuu, kun he tietävät, että "meikäläisiä" on enemmän kuin vain he. On kerrottu, miten moni kuuro lapsi luulee kuolevansa nuorina kun he eivät ole nähneet aikuisia kuuroja. Kuurojen liitto järjestää codalapsille (7-14v.) kesäleirin, joka on aina ollut hyvin suosittua. Niin, olen kuullut, että codakerhoa on myös Turussa. Toivottavasti perustetaan myös muualle Suomea, että moni codalapsi/nuori löytää paikkansa tässä maailmassa.

Nuuksio, Riikan Takala

Kesä lähestyy, ja tekee niin kovasti mieli lähteä luontoon. Tuli ostettua pääkaupunkiseudun retkeilyoppaan, josta löytyy kaikenlaisia hyviä vinkkejä. Reitti Vähä-Parikas-Kattila voisi olla hyvä kohde, sillä oppaassa mainitaan kuinka 1900-luvun alkupuolella Takalassa asui kuuro Riikka, hänen tyttärensä Hilja ja tämän tytär Elsa. Elämä oli hyvin vaatimatonta, sillä oli pakko saada elantoa luonnosta ja pienestä viljelymaasta. Sato ei ollut aina runsasta ja lisäansiota kerättiin metsistä: tehtiin varpuluutia, poimittiin marjoja, kukkia ja keväällä hiirenkorvalla olevia koivunoksia. Tekee mieli kokeilla, miltä tuntuu herätä hyvin varhain ja lähteä torpasta Helsingin kauppatorille. Patikkamatkaa kertyi Nuuksion Pitkäjärven päähän 5km, soutumatkaa 7 km ja vielä 7 km kävelyä asemalle. Niin, oppaan mukaan Riikan torpan rakennukset rappeutuivat ja Helsingin kaupunki osti maat 1960-luvulla. Rakennusten jäännökset purettiin, mutta voit kuitenkin kokea Riikan ja hänen tyttärensä jäljet..