Löytöretkeilijän fiilis

Tuli käytyä Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä keskiviikkona tervehtimässä tuttuja ja ystäviä. Pyysin avata valokuvakansioita, joita olen aikaisemmin nähnyt. Halusin ottaa parista kuvaa kopioita. Alettiin keskustelemaan edesmenneestä pariskuntajäsenestä, jolta jäi koko omaisuus yhdistyksen hyväksi. Eräs jäsen viittoi:"Häneltä jäi niin paljon kuvia, joita hänen jälkeläisensä eivät huolinneet!"

Uteliasuuteni heräsi ja kysyin, millaisia kuvia laatikossa olisi. Muistin, että siellä kellarissa olisi pariskunnan tavaroita. Olin hämmästyä nähdessäni Fazerin pahvisen laatikon, jossa oli täynnä kuvia sekaisin. Laatikossa lukee: Saa katsoa! Pyysin saada laatikon kotiini, jotta voisin ottaa kopiot ja selvittää nyt talven aikana seniorikerhon väen avulla kuvissa olevien ihmisten nimiä. Millaisia tarinoita kuvissa olevilla ihmisillä oli?

Laatikossa on lukuisia pariskunnan henkilökohtaisia kuvia, jotka kertovat heidän elämästään. Koetin luokitella kuvia. Löytyi kuvia ainakin Kuopion kuuromykkäinkoulusta, Nikkarilan talouskoulusta, Jyväskylän kuuromykkäinkoulusta, Jyväskylän kaupungin eri paikoista, Jyväskylän kuurojen yhdistyksen järjestämistä tapahtumista kuten esimerkiksi esitelmäillat. Suurimman osan kuvista sijoittuu 1930-40 luvulle, mutta löytyy myös muilta ajoilta. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta kuvat kertovat tosiaan paljon enemmän kuin sanat. 

Aloin miettiä, millaisia kuvia löytyisi ympäri Suomea. Miten kuurojen ja viittomakielisten jälkeläiset huolehtivat kuvistaan? Jos kuvissa ei ole selostusta ihmisten ja paikkojen nimistä, tapahtumista.Montako tällaista laatikkoa löytyisi? Meidän viittomakielisten pitäisi huolehtia kuvista ja kannattaa merkitä ylös, kenen kuva oli, kuka otti mahdollisen kuvan, kuka/ketkä ovat kuvassa, kuvan tarina. Suomessa pitäisi olla viittomakielisten historian seura, josta koostuisi vapaaehtoisia huolehtimassa meidän viittomakielisten kulttuurinperinnöstä. Seura voisi järjestää erilaisia kursseja, kuten esimerkiksi miten arkisto hoidetaan asianmukaisin keinoin.