Hiljainen tie

Voi mikä suuri nautinto oli lukea uudestaan muutaman vuoden jälkeen syntymäkuuron Laina Wainolan kirjoittaman kirjan: Hiljainen tie (1969). Kirjan nimi huvitti aikoinaan minua, sillä kuurouteen liitetään usein hiljaisuus. Usein voivotellaan, miten hiljaista kuuron elämä voi olla kun kuuro ei kuule erilaisia ääniä. Todellisuudessa asiat voivat olla ihan toisin. Englanninkielisessä kirjallisuudessa usein käytetään Silence. Nykyään on vielä olemassa Hiljainen seurakunta -lehti, mutta palataanpa nyt Hiljaiselle tielle. Laina syntyi Hausjärvellä 1892 ja kävi Turun kuuromykkäinkoulua. Siinä elämänkerrassaan Laina kuvailee melko tarkkaan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän vaiheita. Ensimmäisellä kerralla ei asiat auennut samalla tavalla kuin nyt toista kertaa lukiessani. Kieli on aika elävää ja tarkkaa. Laina käyttää paljon kiertoilmaisuja, mikä kertoo hyvästä kielen hallinnasta. Olen kuullut kerran yhdeltä ystävältä, miten Laina puhui kuurojen liittokokouksessa joskus 1910 luvulla ja silloin Kuurojen liiton puheenjohtaja Julius Hirn tulkkasi Lainan puhetta viittomakielelle.

Kuuroja on opetettu kautta aikojen, että kuulevien edessä on puhuttava puhuttua kieltä. Onneksi tämä käytäntö on muuttunut, mutta Lainan aikana suomalaisen viittomakielen arvostus oli ihan melkein pohjalla. Suomalainen yhteiskunta oli hyvin nuori ja demokratia vasta kehittymässä Lainan nuoruuden aikana. Kirjasta saa hyviä esimerkkejä, miten vaikeaa oli naimattomana naisena ja sen lisäksi vielä kuurona 1930 -luvun laman puristuksessa. Lainalla oli aika vaikeat suhteet äitiinsä ja kuuroon veljeensä, joka oli toiminut 1940-luvulla Kuurojen Liiton hallituksessa. Sydäntäni satutti lukea, miten Laina kuvaili perhesuhteita aika vaikeiksi. Mielestäni kirjan nimi olisi pitänyt olla Kivinen tie. Lukemisen arvoinen kirja.