Terveisiä Perkjärveltä!

     Pitkin kevättä ja kesää on tullut luettua tarinoita kivenhakkaajaveljeksistä -kuurojen historian sivuilla fb:ssä. Ketkä olivat nämä kuurot veljekset? He elivät elämänsä loppuun asti kahdestaan, mutta kerron nyt heidän elämästään välirauhan aikana. Heidän elämästään voisi kyllä tehdä kunnon kirjan, mutta olen lähdössä pian Viipurin matkaan ja tuli (taas) luettua vanhoja kuuromykkäinlehtiä digitaalisen kansalliskirjaston arkistosta. Millaista oli elämä Karjalan kuuroilla? Tiedetään, että Viipurin kuuromykkäinyhdistys perustettiin v.1899 ja vietettiin isot 40v.juhlat 24.-26.3.1939. Viipuri menetettiin sitten pian Neuvostoliitolle.
     Välirauhan aikana veljekset olivat armeijan töissä. Töitä riitti, sillä oli paljon siivoamista ja järjestelemistä Viipurin alueella. Veljekset kertoivat, miten ympäristö oli sekaisin. Tiet, sillat ja kadut olivat huonossa kunnossa. Piti siivota pois myös venäläisten sotilaiden mustuneita ruumiiita. Veljekset olivat töissä kuukauden ja saivat 4 päivän loman, sitten he pääsivät käymään kotiseudulleen mukanaan polkupyörät. He kuvailivat niin tarkkaan kotimatkan Viipurista Äyräpään Kaukilaan. En voinut muuta kuin ihailla veljesten sitkeyttä ja maanläheisyyttä. 
      Veljekset matkustivat Viipurista Äyräpäähän Perojen kautta. He havaitsivat matkalla yhden kuuromykkäurheilijan kodin hävinneen melkein ihan tyystiin, sillä vain sauna jäi pystyyn kun oli tiilistä rakennettu. He pyöräilivät Rajaharjusta Heinjoelle, jossa oli poltettu usean kuuron talo. Päästyään perille Äyräpään Kaukilaan he huomasivat kotitalonsa säilynneen, mutta vanhemmat eivät ole vielä palanneet takaisin kotikylään. Sauna oli erittäin hyvässä kunnossa, että he saivat saunoa. 
       Nykypäivänä on ehkä vaikeaa ymmärtää sodan aikaisia oloja, mutta tarina jatkuu, että seuraavana päivänä he hakivat leiman lomatodistukseen Äyräpään Pölläkkälän kunnan lautakunnalta ja saivat vielä ilmaisen aterian. He palasivat kotiinsa ja menivät vielä poimimaan puolukoita. Karpaloita oli liian vähän. He tarkistivat myös enonsa talon ja totesivat, että kuuro eno Antti Kaukinen ei ole vielä palannut kotiin. Rakennukset olivat pystyssä, mutta ovet ja ikkunat olivat viety. 4 päivän loma loppui. He palasivat takaisin Viipuriin.
       Viipurissa tapahtui kaikenlaisia ja veljekset kuvailivat hyvin, millainen Viipuri oli valloittamisen jälkeen:

"Matkalla huomasin, että Viipuriin menevän maantien varrella oli kaatuneita ryssiä, hevosia, konekiväärejä, tuhottuja tankkeja y.m.Tien varrella haudattiin ryssien ruumiita, jotka olivat melkein mustia.

Kun viime syyskuussa kävimme Viipurin elokuvateatterissa, huomasimme siinä olevan suuret Stalinin ja Voroshilovin patsaat, jotka olivat tehdyt liidusta (kipsistä?). Ne peitettiin kangassäkeillä. Viipurissa on paljon ryssiä puhdistamassa tuhottujen rakennusten jätteitä. Syyskuun 25.päivänä jouduin Viipurissa sotilasauton alle, sillä auto pysähtyi liian myöhään. Sain vammoja, mutta yhden kuukauden kuluttua olin täysin terve, vaikka jaksoinkin vammoista huolimatta tehdä työtä. Onnettomuus olisi voinut olla hengenvaarallinen. Polkupyöräni vauroitui pahasti, mutta Valto ja minä korjasimme sen taas kuntoon.

Viime syksynä löysin 11 500 mk seteleitä, komennustodistuksia, valokuvia ja muita papereita sisältävä lompakon Viipurissa. Annoin sen omistajalle eräälle mestarille, joka tuli iloiseksi löydöstä ja sain häneltä 150 mk palkkioksi.

Terveisiä kaikille ja hauskaa talvea toivottavat Kauko ja Valto Vanhanen Perkjärvellä 6.11.1941"



Lähde:
Kuuromykkäin lehti nro 11/1941
Kuva: Marja Irjalan kotiarkisto

Junat

Junaradat ovat aina kiehtoneet minua. Olen junan suurkuluttaja, kuten varmaan myös muu kuuro. Junat ovat yksi tärkeä osa kuurojen kulttuuria, sillä junien ansiosta voimme matkustaa ja matkustella.

Käydä koulua, työssä tai tapaamassa muita kuuroja. Junaradat ovat toimineet meille tienä sekä hyvässä että pahassa.  Junarata on ollut myös usean kuuron viimeinen tie -ihan kirjaimellisesti.

Moni kuuro on kertonut, miten he aloittivat kouluntaipaleen. Junalla. Istua vanhassa puisessa penkissä tuntemattomien lasten kanssa tai vanhempien kanssa kohti tuntematonta kaupunkia. Koulumatkojen lisäksi junat olivat kovasti kuurojen käytössä. Kuurot saivat ennen junamatkaa varten alennusta. Kuuromykkäin lehdissä oli ilmoituksia alennuksista, jotta maaseudun köyhät kuurot pääsivät aikoinaan matkustamaan Kuuromykkäin liiton järjestämiin liittokokouksiin. Autoja ei ollut kovinkaan paljon. Kuurot alkoivat ostaa autoja vasta sotien jälkeen. Kokousmatkojen lisäksi oli myös kova hinku päästä kuurojen urheilutapahtumiin.

"Kun mentiin Tampereelle kuurojen yleisurheilun kilpailutapahtumaan vuonna 1947, junavaunut olivat täynnä kuuroja. Kysyin, oliko tämä paikka vapaana. Kuuleva matkustaja vastasi, että on vapaana. Jonkin ajan päästä hän ei kestänyt meitä kuuroja, vaan siirtyi toiseen vaunuun, sillä vaunu oli niin täynnä viittovia kuuroja." 

Kuuromykkäin lehdissä oli erittäin paljon varoituksia junaradalla kävelemisestä. Silloin tiet olivat ilmeisesti huonoja, että oli helpompaa kulkea junaradalla. Näin moni kuuro jäi junan alle, vaikka olisi kuinka yrittänyt tarkistaa junien aikatauluja. Joskus kävi niin, että oli ylimääräisiä junavuoroja. Olisi kiinnostavaa tehdä tästä tarkempaa tutkimusta.

Pietarsaaren kuuromykkäin koulun johtajatar Anna Heikel oli huolissaan koulun viereen rakentamasta uudesta junaradasta. Siitä syystä koulu siirrettiin lähemmäs keskustaa. Lehdistä löytyy paljon yksikohtaisia kuvauksia junan alle jääneistä kuurojen kuolemista. Eräältä kuurolta mummolta murskaantui pää. Toiselta katkesi molemmat jalat.

Vuonna 1919 oli ilmoitus kuuromykkäin lehdessä, että eräs kuuro nainen käveli junaradan vieressä. Onneksi ei jäänyt junan alle, mutta juna repi hänen kyynärpäänsä. Siinä mainittiin, että samalta naiselta kuoli samana vuonna lapsi ja hän ei voinut käydä työssä kesän kiireisimpänä työaikana kun piti kantaa kättä muutaman viikon. Tästä huolimatta sama nainen kuoli vuonna 1925- junan alle.

Lähteet:
Kuuromykkäin lehdet

Se katse

Tuli katsottua eilen illalla dokumenttia yhdysvaltaisesta St.Johnin kuurojen koulusta. Siinä kerrottiin, miten katolinen kirkko on suojellut pedofiilipappeja. Viittomakielentaitoinen pappi Lawrence Murphy oli toiminnut pitkään koululla vuosina 1950-1974 ja ehtinyt käyttää hyväkseen ainakin 200 kuuroa oppilasta. Hän valitsi tiettyjä oppilaita. Sellaisia oppilaita, joiden vanhemmat eivät osanneet viittoa. Suurin osa kuuroista lapsista syntyy kuuleville vanhemmille. Murphy sai kuolla vapaana miehenä, mutta katolinen kirkko sen sijaan joutui oikeuteen pedofiilipapin suojelemisesta ja aineistojen pimittämisestä. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288578679059.html

Pedofiilejä on aina ollut jokaisessa paikassa, myös Suomessa on tapahtunut kaikenlaisia asioita kuuroille. Näitä vaikeita asioita on viitottu, mutta toistaiseksi vain kuurojen piirissä. Katsottuani dokumentin aloin muistella, mitä kaikkea kuurot ovat kertoneet minulle. Aamulla alkoi muisti palautua vuosien takaisista kertomuksista.

"Kun olin 11-12 vuotias, pelattiin liikunnan tunnilla lentopalloa. Liikunnan opettajalla oli outo katse ja viittoi minulle:"Jos olisin 16v., iskisin sinut". Oltiin samana vuonna leirikoulussa ja meillä oli kivaa siellä siitä huolimatta, että järkytyin kovasti aran luokkatoverin kertomuksesta. Luokkatoverini kertoi, miten sama opettaja katseli häntä kun hän oli suihkussa. Emme kertoneeet asiasta kenellekään."

"Asuntolan hoitajattarella ei ollut ollenkaan alushousuja ja levitti hameensa meille poikaoppilaille näytettäväksi.."

"Sotilaat käyttivät koulun tyttöjä hyväkseen. Eräs tyttö tuli raskaaksi ja sai potkut koulusta."


Olen kuunnellut tarinat silmät pyöreinä ja jättänyt ne sikseen. Väärin sanoo minä. Näille asioille pitää tehdä jotain, jotta kuurojen pahoinvointi ei siirtyisi seuraaville sukupolville.