Terveisiä Perkjärveltä!

     Pitkin kevättä ja kesää on tullut luettua tarinoita kivenhakkaajaveljeksistä -kuurojen historian sivuilla fb:ssä. Ketkä olivat nämä kuurot veljekset? He elivät elämänsä loppuun asti kahdestaan, mutta kerron nyt heidän elämästään välirauhan aikana. Heidän elämästään voisi kyllä tehdä kunnon kirjan, mutta olen lähdössä pian Viipurin matkaan ja tuli (taas) luettua vanhoja kuuromykkäinlehtiä digitaalisen kansalliskirjaston arkistosta. Millaista oli elämä Karjalan kuuroilla? Tiedetään, että Viipurin kuuromykkäinyhdistys perustettiin v.1899 ja vietettiin isot 40v.juhlat 24.-26.3.1939. Viipuri menetettiin sitten pian Neuvostoliitolle.
     Välirauhan aikana veljekset olivat armeijan töissä. Töitä riitti, sillä oli paljon siivoamista ja järjestelemistä Viipurin alueella. Veljekset kertoivat, miten ympäristö oli sekaisin. Tiet, sillat ja kadut olivat huonossa kunnossa. Piti siivota pois myös venäläisten sotilaiden mustuneita ruumiiita. Veljekset olivat töissä kuukauden ja saivat 4 päivän loman, sitten he pääsivät käymään kotiseudulleen mukanaan polkupyörät. He kuvailivat niin tarkkaan kotimatkan Viipurista Äyräpään Kaukilaan. En voinut muuta kuin ihailla veljesten sitkeyttä ja maanläheisyyttä. 
      Veljekset matkustivat Viipurista Äyräpäähän Perojen kautta. He havaitsivat matkalla yhden kuuromykkäurheilijan kodin hävinneen melkein ihan tyystiin, sillä vain sauna jäi pystyyn kun oli tiilistä rakennettu. He pyöräilivät Rajaharjusta Heinjoelle, jossa oli poltettu usean kuuron talo. Päästyään perille Äyräpään Kaukilaan he huomasivat kotitalonsa säilynneen, mutta vanhemmat eivät ole vielä palanneet takaisin kotikylään. Sauna oli erittäin hyvässä kunnossa, että he saivat saunoa. 
       Nykypäivänä on ehkä vaikeaa ymmärtää sodan aikaisia oloja, mutta tarina jatkuu, että seuraavana päivänä he hakivat leiman lomatodistukseen Äyräpään Pölläkkälän kunnan lautakunnalta ja saivat vielä ilmaisen aterian. He palasivat kotiinsa ja menivät vielä poimimaan puolukoita. Karpaloita oli liian vähän. He tarkistivat myös enonsa talon ja totesivat, että kuuro eno Antti Kaukinen ei ole vielä palannut kotiin. Rakennukset olivat pystyssä, mutta ovet ja ikkunat olivat viety. 4 päivän loma loppui. He palasivat takaisin Viipuriin.
       Viipurissa tapahtui kaikenlaisia ja veljekset kuvailivat hyvin, millainen Viipuri oli valloittamisen jälkeen:

"Matkalla huomasin, että Viipuriin menevän maantien varrella oli kaatuneita ryssiä, hevosia, konekiväärejä, tuhottuja tankkeja y.m.Tien varrella haudattiin ryssien ruumiita, jotka olivat melkein mustia.

Kun viime syyskuussa kävimme Viipurin elokuvateatterissa, huomasimme siinä olevan suuret Stalinin ja Voroshilovin patsaat, jotka olivat tehdyt liidusta (kipsistä?). Ne peitettiin kangassäkeillä. Viipurissa on paljon ryssiä puhdistamassa tuhottujen rakennusten jätteitä. Syyskuun 25.päivänä jouduin Viipurissa sotilasauton alle, sillä auto pysähtyi liian myöhään. Sain vammoja, mutta yhden kuukauden kuluttua olin täysin terve, vaikka jaksoinkin vammoista huolimatta tehdä työtä. Onnettomuus olisi voinut olla hengenvaarallinen. Polkupyöräni vauroitui pahasti, mutta Valto ja minä korjasimme sen taas kuntoon.

Viime syksynä löysin 11 500 mk seteleitä, komennustodistuksia, valokuvia ja muita papereita sisältävä lompakon Viipurissa. Annoin sen omistajalle eräälle mestarille, joka tuli iloiseksi löydöstä ja sain häneltä 150 mk palkkioksi.

Terveisiä kaikille ja hauskaa talvea toivottavat Kauko ja Valto Vanhanen Perkjärvellä 6.11.1941"



Lähde:
Kuuromykkäin lehti nro 11/1941
Kuva: Marja Irjalan kotiarkisto