Ennen vanhaan oli ns. asuntolakouluja. Suomessa oli valtion ylläpitämiä kuurojen ja huonokuuloisten käymiä asuntolakouluja mm. Oulussa,Mikkelissä, Kuopiossa, Turussa, Jyväskylässä ja Porvoossa. Tänä päivänä on edelleen asuntolakouluja, mutta oppilaita on paljon vähemmän kuin ennen. Joskus 1960 -luvulla kuurojen ja huonokuuloisten lasten vanhemmat alkoivat vaatia ns. kuulovammaisten koulujen perustamista kotikaupungilleen. Niitä alkoi syntyä kuin sieniä sateella, mutta tänä päivänä niissä kouluissa on enimmäkseen kuulevia lapsia, joilla on erilaisia kielihäiriöitä. Mietit varmaan, millaista asuntolaelämä on.
Kävin itsekin asuntolakoulua, kun olin vuosina 1989-1995 Mikkelin kuulovammaisten koulussa. En ole toisin pitänyt koulun nimestä. Muistan hyvin, kuinka eräs opettaja ei ymmärtänyt meidän inhoa kuulovammainen -käsitettä kohtaan. Hän sanoi voimakkaasti: "Mikkelin kuulovammaisten koulu on virallinen nimi, eikä kuurojen koulu, sillä selvä!" Asuntolaelämästä sen sijaan tykkäsin, sillä sain olla samanikäisten kanssa. Viittomakielinen identiteettini sai vahvistusta. Asuntolan säännöt ovat olleet hyvin erilaisia aikojen kuluessa. Vanhemman sukupolven kuurojen tarinoista kuulee usein, miten hoitajat olivat ankaria ja he eivät aina osanneet viittoa. Uskomattomia juttuja usein kuulee, miten kuurot oppilaat joutuivat tekemään läksyjään suomenkielellä ymmärtämättä läksyjen sisällöistä. Miten hoitajat pystyivät lohduttamaan koti-ikävää potevia pienokaisia kun ei ollut mitään yhteistä kieltä? Minun aikanani hoitajat osasivat viittoa kohtalaisen hyvin, vaikka he käyttivät suurimmaksi osaksi viitottua suomea. Minun aikanani saimme käydä kotona viikonloppuisin ja lomilla, mutta ennen vanhaan käytiin kotona vain lomilla. Siitä seurasi, että kuurojen lasten kuulevat vanhemmat eivät aina saaneet oppia kunnolla viittomaan lastensa kanssa. Kuuroista lapsista syntyy viittomakielen taidottomille vanhemmille noin 90%. Meidän tulee olla kiitollisia kuurojen vanhempien lapsille, jotka opettivat suomalaista viittomakieltä toisille lapsille, jotka saivat oppia viittomista epämuodollisesti kouluopetuksen ulkopuolella. Suomalainen viittomakieli tuli opetukseen vasta 1960-luvulla melkein 70 vuoden tauon jälkeen, mutta viittomia tai sormittamista on käytetty jossain määrissä riippuen opettajista ja kouluista. Eräs Mikkelin kuuromykkäin koulun käynyt oppilas (1954-1962) kertoi, kuinka hän aina kertoili viittoen iltaisin pienimmille oppilailleen tarinoita näkemistä elokuvista. Pienemmät oppilaat rakastivat ja anelivat häntä kertomaan uudestaan, kuinka Tarzan hyppäsi puusta ja huusi.
Ennen vuoden 1962 uuden asuntolarakennuksen rakentamista käytiin koulua keskustassa puukorttelissa. Oppilailla ei ollut silloin mahdollista käyttää sisävessaa, vaikka sellaista oli olemassa. Oppilaiden sängyn lähellä sijaitsi aina isohko ämpäri tarpeita varten. Entisten oppilaiden kertomuksista usein kuulee, miten ämpärit olivat usein aamuisin valunneet yli äyrien. Siihen aikaan oppilailla ei ollut omia huoneita, vaan huoneet olivat isohkoja kuten näette valokuvasta. Asuntolan viittoma juontuu huoneesta, jossa on monta sänkyä vierekkäin. Mikkelin koulun 1960-luvulla käyneet oppilaat viittovat eri tavalla asuntolan viittoman kuin nykyään. Kieli elää koko ajan, kuten myös asuntolaelämä. Mikkelin koulun asuntolan käyneillä oppilailla on omia kummitustarinoita, jotka ovat siirtyneet viittoen oppilaasta oppilaalle varmaan yli 30 vuoden ajan. Haluaisitko kuulla yhden sellaisen tarinan? ;) Kuva: Ulla-Maija Haapasen kotiarkisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti