Liisa

Junamatkalla Helsingistä Tampereelle juteltiin kohta 12 vuotta täyttävän tytön kanssa kuurojen vanhempien kuulevista lapsista, sillä hän kävi ennen junamatkaa luonnontieteellisessä museossa 11 muun codalapsen ja 4 coda-aikuisen voimin. Tyttöni alkoi yhtäkkiä muistelemaan 6-7 vuoden takaista tapahtumaa ja meille tuli ikävää Liisaa..

Asuttiin lasten lähestyessä kouluikää leikkipuiston edessä olevassa 50-luvun kerrostalossa. Parveke oli sen ajan mukainen vain metrin kokoinen, mutta pääsi kuitenkin katselemaan ketkä kävelivät kävelykadulla, jossa oli aina viikonloppuisin kirpputoria. Väkeä liikkui lapsiperheistä senioreihin. Viihdyttiin usein leikkipuistossa, jossa oli paljon lapsia ja siellä oli ihana kahvila idyllisessä puutalossa, josta sai edullisesti kahvia. Aurinko usein paistoi.

Kävelykadulla oli usein senioreita istumassa penkeillä ja he tervehtivät aina innokkaasti. Juttujakin usein luisti, vaikka minulla oli välillä vaikeuksia keskustella heidän kanssaan. Lapseni usein juttelivat heidän kanssaan. Törmättiin usein rollattorilla liikkuvaan hymyilevään naiseen, joka todella loisti kuin Naantalin aurinko. Katse oli usein kiinteä, että en ymmärtänyt heti mistä se johtui. Tervehdittiin edelleen jokaisella kerralla kun törmättiin. Hiukset olivat vaalean harmaat ja malliltaan polkkatukka. Oli sinisen ystävä kuten minäkin. Pukeutui usein sinisiin. Limakalvot olivat välillä niin kuivat, että hän joutui siristelemään silmiään, mutta hymyjä edelleen irtosi. Vasta seuraavana kesänä tyttöni kertoi minulle vanhan naisen tarinan, sillä he usein juttelivat keskenään. Sen jälkeen ymmärsin, mistä kiinteä katse johtui. Nainen nimittäin muisteli omaa äitiään, joka oli samanlainen kuin minä. Liikutuin tajutessani, miten tyttöni kohtasi vertaisensa ihmisen. Heillä on melkein samanlainen kokemusmaailma, mutta tyttöni on saanut oppia viittomaan. Liisa -niminen nainen sen sijaan harmitteli, ettei ole saanut oppia viittomaan kuuron äitinsä kanssa. Tuli samalla ilmi, että hänen isoäitinsä otti usein kuuroja alivuokralaisia jossain Vaasankadulla joskus 1910-30 luvuilla.

Paljon myöhemmin istuessani asunnon pienessä keittiössä lueskelin keskisuomalaista ja silmiini osui se rollattorilla liikkuva nainen! Ajattelin, miten pitkään hän sai elää. Peräti 90 vuotta.