Kuurojen kulttuuripäivät

Nyt vietetään Oulussa kuurojen kulttuuripäiviä - jo vuodesta 1956 lähtien. Viimeksi pidettiin Jyväskylässä v.2010, jolloin olin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Pitäisi pyytää työtodistus vapaaehtoisuudesta. Väkeä riitti hyvin Jyväskylässä, sillä ainakin 800 oli katsomassa.Tänään oli sali aika täynnä eli ainakin 500. Kuurojen kulttuuripäivillä esitetään erilaisia lajeja -omalla äidinkielellämme. Viittomakielisiä esityksiä voisi olla enemmän kuin vain joka toinen vuosi. Onneksi on teatteri Totti, joka tyydyttää meidän viittomakielisten kulttuurinnälkää. Totilla on esityksiä noin 2-4 kertaa vuodessa. Niin kulttuuripäivillä suomalaiset viittomakieliset kuurot, huonokuuloiset ja kuulevat saavat esiintyä, osallistua tietokilpailuun ja tehdä taidetöitä. Nyt kokeillaan uutta tapaa, sillä on soolo- ja ryhmäesityksiä. Lisätietoja löytyy kuurojen liiton sivuilta (http://www.kl-deaf.fi/fi-FI/kulttuuripaivat-2012/)

Tänään perjantaina 25.5. on sooloesityksiä ja myös tietokilpailua, josta niin moni kuuro rakastaa. Pari vuotta sitten testattiin kuurojen kulttuurin tietoutta, josta niin moni viittomakielinen yllättyi ja jopa osa närkästyi. Mielestäni on järkyttävää huomata, miten jotkut eivät arvosta omaa kieltä, kulttuuria ja historiaa. Tänään testattiin yleistietoa, mutta yllättävän usein kysyttiin numeriaalisia tietoja kuten vuosilukuja, mittoja. Sooloesityksistä puheenollen ihmettelen, miksi ex tempore otettiin pois. Olisin nääs halunnut tehdä se. Vasta nyt tuli mieleen, että olisin voinut pyytää yleisöä antamaan minulle puheen aiheen ja sitten olisin voinut viittoa. No, kirjoitan myöhemmin lisää soolo- ja ryhmäesityksistä, mutta tuomarit antavat heti palautteita esiintyjille. Näin ei ollut aikaisemmin. Hienoa, että uusia kehityksiä tapahtuu..

Varikset

Olin noin 10-12 vuotias kun sain tietää, että mummullani oli kaksi kuuroa pikkuserkkua. Vuosien myötä hitaan sukututkimusretken myötä tuli löydettyä joitakin tietoja karjalaisista pikkuserkuista. Isäni kysyi Kontiolahden kirkkoherrainvirastosta sukuselvitystä, jolloin tuli esille kuurot Varikset. Vihtori Varis toimi puuseppänä ja kuoli 1950-luvun puolissavälissä naimattomana. Vihtori kävi yli-ikäisten koulua Jyväskylässä ja todistuksen mukaan oli lempeäluontoinen oppilas. Otin näemmä yhteyttä Jyväskylän maakunnan arkistoon tietojen saamiseksi. Alinasta tiesin tuolloin, että aloitti Kuopion kuuromykkäin koulua 7 vuotiaana. Siihen aikaan ei ollut itsestäänselvää aloittaa koulunkäynti. Oppivelvollisuuslaki tuli vasta v.1921. Kuurojenpapit tekivät kovasti työtä etsiessään kuuroja maalaiskunnista ja kehottivat vanhempia lähettämään lapsensa valtion kouluun. Vihtori oli siskoaan paljon vanhempi. Moni lapsi ei päässyt heti kouluun, jos koulu on jo täynnä.

Eräänä kesäiltana selailin vanhoja Kuurojenlehtiä vuodelta 1964 ja silmiini osui kirjoitus 70v.täyttävästä Alina Variksesta. Siinä kerrotaan, miten esimerkillisen ahkera yhdistyksessä kävijä Alina oli. Alina päätti Kuopion koulun v.1914 ja oli opettaja Halmanin oppilaana. Koulun jälkeen Alina jäi Kuopioon ompeluoppiin. Riihimäelle Alina muutti v.1955. Näiden tietojen pohjalta kyselin Riihimäen kuurojen yhdistyksen puheenjohtajalta, löytyisikö jotain lisätietoa Alinasta. Samana kesänä kuurojen kesäpaikassa Pykälässä tapasin erään riihimäkeläisen kuuron naisen, joka oli ihan ihmeissään kun sai tietää Alinan ja minun sukulaisuudesta. Samalla hän kuvaili miten lyhyt nainen Alina olikaan ja miten moni kuuro aina auttoi Alinaa nostaessaan hänet bussiin. Seuraavana kesänä lähdin Karjalaan, ensin Joensuuhun ja sitten sieltä Sortavalaan. Tapasin Joensuussa Pohjois-Karjalan Kuurot ry:n puheenjohtajan, Iina Öykkösen, joka esitteli ystävällisesti yhdistyksen tilat ja pyysin tutustua yhdistyksen aineistoihin 1940-luvulta. Tuli samalla esille, että Pohjois-Karjalan Kuurot ry perustettiin vuonna 1942! Keskusteltiin suurella mielenkiinnolla, miksi yhdistys perustettiin juuri sodan aikana. Johtuiko se siitä, että osa Karjalasta on menetetty Neuvostoliitolle, vai kuinka? Näin yhdistyksen perustamiskirjasta Alina Variksen nimen, eli hän oli sodan aikana Joensuun seuduilla, kenties Kiihtelysvaaralla jossa syntyi. Yritin etsiä Alinan veljen nimeä, ja ei löytynyt mistään. Millainen sisarsuhde Alinalla ja Vihtorilla oli? Silloin heräsi monta kysymystä. Molemmat olivat naimattomina, mutta Alina synnytti yhden aviottoman lapsen. Oliko silloinen avioliittolaki syynä siihen, että molemmat eivät päässeet/menneet naimisiin?

Niin, papereiden lisäksi katseltiin myös vanhoja upeita mustavalkokuvia. Kolin maisemakuvat olivat uskomattoman kauniita. Silmiini osui tämä kuva, erityisesti nainen, jolla oli aika lyhyet jalat. Nainen seisoo kuvassa ihan vasemmalla. Päätin ottaa muutamasta kuvasta valokuvalla kopion ja lähetin riihimäkeläiselle kuurolle naiselle, ja hän vastasi:" Juu, se oli se Alina! " (Viittomanimi oli LINTU, ISOT SIIVET LENNETTYNÄ) Mutta sukututkimus jatkuu edelleen, erityisesti Vihtorin osalta. Ihan keskellä kuvaa on Kirsti Ahonen, joka oli yhdistysaktiivi Tampereelta. Kirsti Ahonen kirjoitti v.1964 avoimen kirjeen Kuopion Kuurojenkoulusta v.1914 päässeille Oksasen, Koposen ja Hallmanin eli Lampenin luokkien entisille oppilaille. Kirsti oli järjestämässä 50-vuotisluokkakokousta joko Kuopiossa tai Tampereella. Osallistuiko Alina siihen kokoukseen? Onko tämä kuva luokkakokouksesta vai jostain Pohjois-Karjalan Kuurot ry:n järjestämästä retkestä, iltamasta? Yhdistysten olisi hyvä haastatella yhdistyksensä vanhempia jäseniä, ketkä kuvissa olevat ihmiset ovat ja mitä silloin tapahtui.

Niin, paljon onnea Pohjois-Karjalan Kuurot ry:lle, joka täyttää tänä vuonna 70 vuotta!

Lähteet: Kuurojen lehti 5/1964, 7/1964, Kuva: Pohjois-Karjalan Kuurot ry:n arkisto

Karjalan suku

Odotan suurella mielenkiinnolla 4.8. Mutasten sukuseuran tapaamista. Isänäiti oli Kontiolahden Mutasia, mutta me tiedetään aika vähän suvustamme. Isoäitini oli jo aika vanha kun synnyin. Onneksi olin sen verran elävä lapsi, etten aina ymmärtänyt miksi hän tukisti minua. Sen äitini kertoi, sillä en muistanut ollenkaan. Isoäitini oli sanonut, että viittominen sokeuttaa.

Muistan ainoastaan sen, miten hätääntynyt isoäitini oli katsoessaan ikkunasta minua ja siskoani leikkimästä ulkona. Hän ei nähnyt meitä. Myöhemmin kävi ilmi, että sokeutuneella isoäidilläni oli kaksi kuuroa pikkuserkkua: Alina ja puuseppä Vihtori Varis. Aliina kävi Kuopion kuuromykkäinkoulua ja Vihtori yli-ikäisten kuuromykkäin koulua Jyväskylässä. Molemmat syntyivät Kiihtelysvaaralla. Tämä selittää, miksi kuurouteni oli isoäidilleni niin iso asia.

Kuvassa on isoäitini kahden veljensä ja isänsä kanssa vuodelta 1930, jolloin isoäidin äiti Maria Mutanen os.Varis haudattiin Sortavalassa. Yritin etsiä pari kesää sitten Sortavalassa olevasta suomalaisten hautausmaasta Marian hautaa, mutta luovutin ajatuksesta nähtyäni miten siivottomassa kunnossa hautausmaa onkaan kuten kuvasta näkyy.

Hiljainen tie

Voi mikä suuri nautinto oli lukea uudestaan muutaman vuoden jälkeen syntymäkuuron Laina Wainolan kirjoittaman kirjan: Hiljainen tie (1969). Kirjan nimi huvitti aikoinaan minua, sillä kuurouteen liitetään usein hiljaisuus. Usein voivotellaan, miten hiljaista kuuron elämä voi olla kun kuuro ei kuule erilaisia ääniä. Todellisuudessa asiat voivat olla ihan toisin. Englanninkielisessä kirjallisuudessa usein käytetään Silence. Nykyään on vielä olemassa Hiljainen seurakunta -lehti, mutta palataanpa nyt Hiljaiselle tielle. Laina syntyi Hausjärvellä 1892 ja kävi Turun kuuromykkäinkoulua. Siinä elämänkerrassaan Laina kuvailee melko tarkkaan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän vaiheita. Ensimmäisellä kerralla ei asiat auennut samalla tavalla kuin nyt toista kertaa lukiessani. Kieli on aika elävää ja tarkkaa. Laina käyttää paljon kiertoilmaisuja, mikä kertoo hyvästä kielen hallinnasta. Olen kuullut kerran yhdeltä ystävältä, miten Laina puhui kuurojen liittokokouksessa joskus 1910 luvulla ja silloin Kuurojen liiton puheenjohtaja Julius Hirn tulkkasi Lainan puhetta viittomakielelle.

Kuuroja on opetettu kautta aikojen, että kuulevien edessä on puhuttava puhuttua kieltä. Onneksi tämä käytäntö on muuttunut, mutta Lainan aikana suomalaisen viittomakielen arvostus oli ihan melkein pohjalla. Suomalainen yhteiskunta oli hyvin nuori ja demokratia vasta kehittymässä Lainan nuoruuden aikana. Kirjasta saa hyviä esimerkkejä, miten vaikeaa oli naimattomana naisena ja sen lisäksi vielä kuurona 1930 -luvun laman puristuksessa. Lainalla oli aika vaikeat suhteet äitiinsä ja kuuroon veljeensä, joka oli toiminut 1940-luvulla Kuurojen Liiton hallituksessa. Sydäntäni satutti lukea, miten Laina kuvaili perhesuhteita aika vaikeiksi. Mielestäni kirjan nimi olisi pitänyt olla Kivinen tie. Lukemisen arvoinen kirja.

Naiskohtaloita

Millaista oli elää ennen viittomakielisenä tai kuurona naisena? Birgitta Wallvik kertoi Liisankadun vahvoista naisista Helsingin kuurojen yhdistys ry:n (HKY) naistenkerhon juhlaseminaarissa. Tiedätkö kuka oli Olga Stadius, joka meni naimisiin Walter Stadiuksen kanssa? Olgan anoppi oli Julia Stadius, joka oli mukana perustamassa Kuurojen Liittoa. HKY:n naistenkerho perustettiin 1912. Olga oli naistenkerhon ensimmäinen puheenjohtaja. Kuvassa seisoi ylioppilas, kuurojen vanhempien kuuleva lapsi Elma Ignatius oli HKY:n tärkeimpiä hahmoja,sillä siihen aikaan ei ollut saatavilla tulkkipalvelua. Olgalle ja Walterille syntyi yksi lapsi, Rea Stadius, joka peri isänsä viittomanimen. Rean isoäiti, Julia oli neuvonnut pientä Reaa palvelemaan kuuroja, ja sen Rea toteutti elinikäisenä asianaan. Julia uhrasi paljon aikaa kuurojen ja myös lastensa hyväksi. On sanottu, että ilman naistenkerhon panosta HKY:llä olisi ollut enemmän vaikeuksia pysyä pystyssä. Risto Ojala on tehnyt HKY:n naistenkerhon 80v.historiikin. Pitää paneutua tarkemmin siihen. Jos haluat tietää enemmän Julia Stadiuksen elämästä 1900 luvun alkupuolelta, niin tietoja löytyy Märta Tikkasen kirjoittamasta teoksesta Emma ja Uno. Uno oli Walter Stadiuksen veli. Tarvitaan naistutkimusta kuuroista ja viittomakielisistä naisista.

Miten paljon tiedät Olga Stadiuksesta, joka seisoi kuvassa ihan vasemmalla? Kerro jotain tähän, mutta täydennän tätä tekstiä lisää junamatkoillani.

Kuva: Kuurojen museo/Helsingin Kuurojen Yhdistys ry

Kirkon katto

Elettiin 80-luvun alkupuolta. Muistan, miten oli hieman vastenmielistä lähteä koulusta Kalevan kirkkoon. Piti kävellä jonossa, ettei auto ajaisi meidän ekaluokkalaisten päällemme. Kirkon ja koulun välissä oli 50-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Opettaja käski meidän käyttäytyä kunnolla, eikä saatu viittoa kirkossa. Piti istua ihan hiljaa. Levottomana lapsena vilkaisin aina muita lapsia, mitä muut lapset tekivät ja tutkin edessä olevaa Raamattua, mutta en ymmärtänyt mitään pienistä teksteistä. Opettajan kuvaraamattu oli niin ihana, sillä oli paljon kuvia ja kuuntelin aina luokassa silmät pyöreinä opettajan tarinoita, mutta kirkossa en ymmärtänyt saman opettajan viittomista, vaikka kuinka yritin katsoa. Missä oli ne jännittävät kuvat? Opettajan huulet liikkuivat hyvin, ja viittomat olivat jotenkin epämääräisiä, jotka liikkuivat välillä ylös ja alas. Takapuoleni oli puuttua, ja teki mieli kävellä ympäri kirkkoa, mutta en voinut kunnes keksin katsoa ihan ylöspäin. Kirkon katto oli niin upea, sillä tuntui, että vain taivas oli rajana! Pitää mennä joku päivä sinne istumaan.