Kuollooko se?

Joulukirkon jälkeen juotiin kahvit vanhassa pappilassa, jossa kuurojenpappi Lauri Paunu vietti lapsuutensa. Kaunis keltainen pappila. Istahdin yhdistyksen vanhemman väen pöytään. Juteltiin kaikenlaisia menneitä aikoja. 

Edessäni istuva muistisairas rouva alkoi kertoa lapsuutensa muistoistaan, miten hänen pappansa hoiti heitä kun isä oli sodassa rintamalla ja myös siitä,miten hän kuuroutui viiden vanhan ikäisenä. Hän kertoi, miten hän vieläkin muistaa ääntä, erityisesti koulunsa opettajan kovaa ääntä kun opettaja raivostui. Oli nimittäin silloin vähän kuulosta jäljellä. Rouva yhtäkkiä muuttui lapseksi ja kuvaili tarkkaan, mitä tapahtui kuin olisi tapahtunut eilen.

"Opettaja nimeltään X hermostui usein ihan silmittömästi ja heitti syntymäkuuron oppilaan nurkkaan, että oppilasta sattui hirveästi. Minä olin aina ihan peloissani, että kuolisiko se oppilas. Muistan vieläkin, miten puhuin. Kuollooko se? Kainuun murteella. Minulla oli tapana lohduttaa itkeviä oppilaita.

Ymmärsin paljon asioita ja ymmärsin jo silloin, että se opettaja ei ollut ihan terve. Olin A-luokalla ja jouduin sen opettajan luokkaan. Toisen luokan opettaja oli niin kiltti. Opettaja ei pahoinpidellyt minua, sillä osasin jo entuudestaan puhua hyvin. Kuurouduin ihan vähän aikaa sitten. Olin silti aina peloissani, mitä hän tekisi muille oppilaille. Ne olivat niin kovia lyöntejä. Hän heitti usein oppilaita nurkkaan, jos he eivät osanneet lausua oikein. Se oli niin väärin, sillä oppilas oli ihan kieletön tulleessaan kouluun.

Minua harmitti, etten päässyt kyläkouluun. Isäni sanoi minulle, että pääsen todella mukavaan kouluun. Mutta se ei ollutkaan mukava koulu. Muistan edelleen opettajan ääntä, kun se raivostui. Voi kun miten voin edelleen muistaa näitä lapsuuden asioita, Kainuun murretta.."

En vieläkään ymmärrä, miten tämä opettaja X oli voinut toimia opettajana Kuopiossa, Turussa ja vielä eläkkeellä sijaisena Helingissä. Varmaan yli 35 vuotta. Olen nimittäin kuullut paljon tarinoita opettaja X:stä, miten mielipuoli hän olikaan. 

Valhe

Viime vuosina on tullut esille sosiaalisessa mediassa valheihmisistä kuten valhelääkäri, valhekuuro tai valhetulkki. Mikä saa ihmistä valhekuuroksi? Kenties työttömyys tai vaikeat ajat. Näin on aina ollut. Luin kuuromykkäin joululehtiä 1920-luvulta ja silmiini osui kirjoitus: valhekuuromykkä.

Ai, jo vuonna 1926 puhuttiin valhekuuromykistä, miten joku kolkutti kirjoittajan ovelle ja näytti paperin, missä lukee: "Antakaa minulle raha-apua, olen työtön kuuromykkä." Ihan samalla tavalla tapahtuu nytkin 2010 luvun Suomessa. Kirjoittaja jatkoi kertomusta seuraavasti, että Tanskassa ilmestyi ennen aikakauskirja kuuromykkäin, sokeain ja tylsämielisten opettajia varten. 

Siinä oli kertomus vuosilta 1867-68, jolloin Suomessa oli nälänhätää ja siinä kerrottiin jopa mielensairauden leviävän kansan parissa. Ihmiset tekivät hädissään monenlaisia petoksia ja rikoksia. Yksi kertomus Turun koulusta oli:

"..saapui esim. Turun kuuromykkäin koululle kokonaista neljä valhekuuromykkää...
     Ensimmäinen heistä, 14 vuotias poika, pyrki päästä oppilaaksi kouluun. Mutta koulunjohtaja sai kirjeellä pojan kotipitäjän papilta tietää, että hän sekä kuuli että osasi puhua. Kun hänelle näytettiin papin kirje, niin tunnusti hän heti valhetelleensa ja vain teeskennelleensä kuuroutta. Hänet lähetettiin heti kotiin.."


Lähde:
Kuuromykkäin joulu 1926 
          

Huopalahti

Nyt on sadas kertomus menossa.

Haastattelin toista kertaa 99v.Irja Remmiä Lahden seudun kuuroista. Irjan edesmennyt mies oli aikansa vahva kuuro persoona. Remmin pariskunnasta voisi kirjoittaa kunnon elämänkerta, mutta kerron ihan vähän Kosti Remmistä. Kuurojen lehdissä oli aikoinaan paljon kirjoituksia Kostista, mutta hänen käymästä koulusta 1910-luvulla sen sijaan on aika vähän tietoja kunnes menin lukemaan kansalliskirjastosta vanhoja lehtiä. Irtosi sieltä jonkin verran mielenkiintoisia tietoja Kosti Remmin käymästä koulusta Helsingissä vuosina 1913-1920.

Kuuron isän poika Kosti Remmi 80v.

Oliko Helsingissä tosiaan kuurojen koulu sata vuotta sitten? 

Oli Huopalahden kuuromykkäin koulu. Vuonna 1926 Jussi Luomajoki kirjoitti, että valtion koulu lakkautettiin v.1920 varojen puutteen vuoksi. Kosti Remmi kävi kyseisen koulun, mutta myös urheilija Väinö Mälkki, kuulantyöntö, kiekonheitto- ja keihäänheittomestari. En tiedä koulun muista oppilaista, mutta aistivialliskoulujen lehdessä v.1921 oli kirjoitus koulusta seuraavasti:

"Kuuromykkäin koulu perustettiin H:gin Huopalahdelle syksyllä 1912, kutsuttiin tähän kouluun opettajattaria eri kouluista ja Ester Erich tuli sen johtajaksi, pitäen kuitenkin vakinaisen paikkansa Turun koulussa. Huopalahdella ollessaan hän joutui naimisiin v.tuomari G.Bergrothin kanssa. Viime keväänä lopetti Huopalahden koulu toimintansa."

Huopalahden kuuromykkäin koulun oppilaat opettajineen 1915,
Kosti Remmi seisoo ihan ikkunan vieressä.

Vuonna 1922 Suomen aistivialliskoulujen lehdessä lukee, miten Huopalahden kuuromykkäin koulun kalustosta vanhain kuuromykkäin miesten kotia varten luovutetuista tavaroista on piirin varoista valtiolle suoritettu kaikkiaan 417 markkaa.

Huopalahden kuuromykkäin koulua on kohdannut useita kertoja huonoa onnea, kuten esimerkiksi vuonna 1913 kuuromykkäin lehdessä kerrotaan tulipalosta, joka tuhosi paljon kalusteita ja vaatteita. Johtaja Erich loukkasi pahasti polvensa pudottuaan portailta yläkerrokselta alakertaan. 

Johtaja Erich sai vuonna 1914 virkavapautta sairauden vuoksi. Vuonna 1921 aistiviallaiskoulujen lehdessä oli ilmoitus Ester Maria Erich-Bergrothin kuolemasta. Siinä kerrotaan, että Ester oli monessa koulussa opettajattarena Helsingin lisäksi. 

Kosti Remmi koulunsa edessä

Huopalahden kuuromykkäin koulun johtajatar 

 


Lähteet:
-Kuuromykkäin lehdet v.1913,1914,1926
-Suomen aistivialliskoulujen lehti v.1921,1922

Kuvat:
- Irja Remmin kotiarkisto

Ester Erichin muistoruno

Juusto

Suomi täyttää tänään 97 vuotta ja sen kunniaksi kirjoitan vähän karjalaisista evakoista. Muistitietotutkimukseni on alkanut hyvin, sillä on tullut niin paljon aineistoa. Tässä vähän palasia aineistoistani:

Haastattelin 88 vuotiasta Sortavalan maalaiskunnasta kotoisin kuuroutunutta kuuroa Kerttu Johanssonia pari viikkoa sitten Säynätsalossa. Jyväskylän seudulle sijoitettiin Sortavalan alueen evakkoja. Kysyin, millainen oli evakkomatka Sortavalasta. Kerttu kertoi, että lähdön aikana oli niin kova pakkanen. Piti odottaa pitkään junaa, mutta he pääsivät kuitenkin lähtemään Karjalasta. Junamatka oli aika hidasta, ja ruuan saaminen kesti. Juna pysähtyi yhteen paikkaan, ja siellä lotat auttoivat ruuan jakelussa. Hän kertoi,miten ei olisi halunnut syödä ollenkaan juustovoileipää. Juusto ei ollut hänen mieleen. Nälkä oli kuitenkin niin kova, että hänen oli pakko syödä koko leipä. Silloin vasta hän sanoi oppineensa tykkämään juustosta.

Kysyin häneltä, miten hän sopeutui uuteen asuinpaikkaan. Hän kertoi, ettei ole käynyt kuurojen koulua, sillä hän halusi olla kotona. Hän kiitti Sortavalan Helylän kansankoulun opettajaa, miten hän osasi ottaa huomioon kuuron tyttöoppilaan. Oppimisen vaikeudet alkoivat sitten uudessa koulussa, Säynätsalossa, kun opettaja puhui samaan aikaan kirjoittaessaan taululle. Osa oppilaista huusi hänelle:"mykkä ryssä!" Samanlaisen kohtelun on kokenut toinen 90 vuotias evakko Metsäpirtistä.

Lähteet:
-muistitietohaastattelut: Kerttu Johansson, Veikko Koskinen
-Kuva: Kerttu Johanssonin kuvakokoelma
 

Kuuro parturi

Olin Oulussa haastattelemassa muistitietotutkimukseni merkeissä. Tutustuin samalla alueen kuurojen elämään. Kävin kahden ystävän kanssa Raahessa, ja huomasin heidän viittovan eri viittomaa kuin mitä minä olen aina viittonut. Tajusin, että käyttämäni viittomanimi olikin väärä. 

Ystäväni kertoi Raahen viittoman tarinan:

"Raahessa oli kuuro parturi Sven Havilo, joka meni naimisiin aatelissukuun kuuluneen naisen kanssa, Anna Havilon (os. von Wichmann) vanhemmilla oli isohko talo Raahen puutaloalueella. He olivat sitä mieltä, että he voisivat perustaa parturiliikkeen. Me Oulun kuurot ajattelimme antaa Raahen kaupungille Sven Havilon viittomanimen. Viittomanimi on ikääkuin ajaisi partaa poskelta alaspäin." 

Aloin tulla ihan uteliaaksi. Kuka tämä Sven Havilo oli oikeastaan? Miksi hänestä ei ole puhuttu etelän kuurojen piirissä? Miten pitkään hän oli parturina? Pitää ottaa enemmän selvää, mutta..

Ystäväni jatkoi kertomista:

"Kun kävin 1960-luvulla Havilon parturiliikkeessä, katsoin kuinka hän aina välillä katsoi onko muita asiakkaita tullut ovesta vai ei. Kuurona parturina hänen piti tarkistaa, onko ovesta tullut joku asiakas. Hänen vaimonsa oli vähän avustamassa miestä, mutta joskus hän keskustelee asiakkaan kanssa hiusmallikuvien avulla. Hänen vaimonsa osasi kyllä leikata hiuksia, mutta moni asiakas halusi nimenomaan Sveniä." 

 

Kuvaterveisiä Raahesta

Raahen museo koostuu seitsemästä toimipisteestä, mutta käytiin vain kahdessa paikassa. Pakkahuone sijaitsee ihan meren rannalla. Soma museorakennus on tutustumisen arvoinen paikka, sillä se edustaa 1800-luvun museon ajattelutapaa.

Kuuron Anders Johan Hedmanin tauluja 1850-luvulta

Pakkahuoneesta löytyy kenties Suomen vanhin tiedossa oleva kuuro taidemaalarin tauluja. Anders Johan Hedmanin taulut kertovat 1800-luvun alkupuolen Raahesta.





Raahen vanha puutaloalue on näkemisen arvoinen paikka. Olin ihan innoissani nähdessäni vanhan ajan apteekin, sillä olen nähnyt vanhemman sukupolven tapaa viittoa "perhonen". Näette kuvassa olevan oven yläpuolen kotkan.

Vanhan ajan apteekki

Punainen huivi

Vihdoinkin toimivapaalla!

Muistitietotutkimukseni Karjalan kuuroista on nyt alkanut oikein vauhdilla. Olen kyllä ehtinyt vähän sopia haastatteluista ihmisten kanssa ja järjestää matkustelun ympäri Suomea. Olen tehnyt muutaman haastattelun syksyn aikana. Tutkimussuunnitelmani mukaan yritän saada vähintään 20 ihmisen kertomuksia kokoon. Luulen, että tämä toteutuu. Kirjoitan blogiini silloin tällöin muutaman kertomuksen iloksenne, mutta toivon saavani jonain päivänä kunnolla kertomuksia yhteen kanteen. Nyt on tärkeintä ottaa videolle mahdollisimman monen ikääntyneeen kertomukset talteen. Elossa olevia evakon kokeneita on hyvin vähän.

Yksi pieni kertomus evakon jälkeläisiltä:

Rajajoki

"Isäni asui ihan lähellä Venäjän rajaa, noin 2 km päästä. Isän perheellä oli koira, joka välillä karkasi rajan taakse. Pelättiin, että koiralle kävisi jotain, mutta kerran koira palasi kotiin -punainen huivi kaulassaan! Venäläiset ovat laittaneet."


Lähteet:
-haastattelu Risto ja Sirkka Turunen
- Kuva-arkisto:
Sirkka Turunen

Susi

Yhtenä maanantain iltana olin auttamassa Helsingin kuurojen yhdistyksellä vanhan arkiston järjestelyissä. Valokuvia, asiakirjoja, tauluja ja muita esineitä oli laatikoissa. Silmäni pyöristyivät nähdessäni tämän taulun.

Susi piirsi kuvan Eino Karilaasta Pietarissa v.1912

Huusin viittoen SUSI! 
Yhdistyksen puheenjohtaja Rami Valtasaari kysyi, kuka Susi olikaan. Kerroin, että hän oli yksi kuuroista taiteilijoista. Muistin lukeneeni Lauri Paunun muistelmista: Kuuroja kuulemassa. Siinä Paunu kertoi Sudesta, mutten silloin maanantain iltana muistanut tarkemmin. Suden teoksista tiedetään nykyään aika vähän. 

Kunnes tarkistin eilen uudestaan Paunun kirjasta. Lauri Paunu oli kuurojenpappi vuosina 1939-1970. Suosittelen teille ko.kirjaa, sillä siinä on paljon mielenkiintoisia kertomuksia kuuroista ja papin arjesta.

Niin, Paunu kertoi, miten Susi pakeni toisen maailmansodan aikana Inkerinmaalta Suomeen ja silloin hänen näkönsä heikentyi. Lääkärinpalveluja ei ollut silloin saatavilla, joten maalarista tuli sokea. Aloin todella kiinnostua, kuka tämä Abraham Susi olikaan. Yleensä Abraham-nimistä kutsutaan Aapoksi. Luin vähän vanhoja kuuromykkäin lehtiä vuoteen 1911 asti.

Vuonna 1901 Aapo Susi aloitti opinnot Lilius&Hertzbergin kivipainossa ja opiskeli myös Ateneumissa J. F. Talvian kanssa.

Vuoden 1904 kuuromykkäin lehdessä lukee, mitä kuurojen taidealalla kuuluu. Silloin opiskeli 5 kuuromykkää Suomen taideyhdistyksen ammattikouluissa eli Ateneumissa(rakennuksen piirrustuksessa, kuvanveistossa ja piirrustuksessa). Susi jatkoi opintojaan Pietarissa, keisarillisessa maalariakademiassa.

Vuonna 1907 Aapo Susi ja Sulo Vuokko saivat veistostyönsä valmiiksi Pietarissa ja olivat silloin v.1907 vierailemassa Helsingissä.

Aapo Susi asui vuonna 1908 Lappeenrannassa, sillä kuuromykkäinlehdessä on ilmoitus pohjoismaiden kuurojen ensimmäisen kokouksen osanottajista.

Satutko tietämään, onko yhdistyksellänne tai kodissasi Aapo Suden teoksia? Jäikö moni teos Inkerinmaalle ja Venäjälle? Mistä Pietarista voisi löytyä Suden teoksia?  Lauri Paunu totesi kirjassaan, miten ei aina ymmärtänyt Mynämäen kunnalliskodissa sokean Suden nopeaa ja pientä viittomista, paljon kertomuksia Inkerinmaalta, vanhan Venäjän oloista ja myös suomalaisista tuttavistaan. Kunpa olisi otettu vanhalle kaitafilmille noita kertomuksia!  Susi sanoi aina Paunulle:"Papilla on aina kiire!"

Lähteet:

-Kuuromykkäin lehdet 1901,1904,1907, 1908

-Kuuroja kuulemassa, kuurojenpappi Lauri Paunu muistelee,1991

Roy

Roy kirjoitti mm.El Zorroa.

Tänään vietetään pyhäinpäivää ja muistellaan vainajia. Katselin kuvia isovanhemmistani ja myös samalla vanhoja valokuvia. Aloin miettiä, olisiko nyt oikea aika kirjoittaa ihan vähän Tapio Vilpposesta. Taidan, sillä olen saanut  paljon tietoa hänestä. Olen haastatellut lukuisia ihmisiä, mutta käsittelen tässä blogissani vain murto-osan haastatteluaineistoistani. Niin, elokuva-alalla Tapio Vilpposta tunnetaan Royna. Kuka tämä Roy oli oikeastaan?

Roy on suomalainen legenda, sillä hän oli luova taiteellinen persoona ja teki monenlaisia töitä elokuva-alalla mm. lavastajana, käsikirjoittajana. Roy oli lavastajana lukuisissa suomalaisissa vanhoissa filmeissä 1940-luvulta lähtien. Vähän aikaa sitten Eeva-lehdessä oli juttu laulaja Dannyn kodista, ja hänen työpöydän takana seisoo Royn tekemä taideteos. Netistä löytyy tietoja Royn elokuvista, mutta mielenkiintoista on se, että miten suomalainen kuurojen ja viittomakielinen yhteisö on tiennyt vähän Roysta. Tästä huolimatta vanhempi sukupolvi sen sijaan muistaa hyvin Royn!

Helsingin Kuurojen yhdistyksen ry:n seniorikerhossa kerrottiin, että Roy eli Tapio Vilpponen todella kävi Kuopion kuuromykkäin koulua. 94 vuotias seniori kertoi, miten Tapio ei halunnut viittoa koulun jälkeen ja vältti muita kuuroja. Sama seniori kertoi, miten Tapio oli itsenäinen taiteilija. Koetan kirjoittaa jonain päivänä enemmän Tapio Vilpposesta, mutta vielä yksi juttu..

Kuuro Roy oli mukana ehdottamassa ja keksimässä Jussi -palkintoa vuonna 1944, joka on tietävästi Euroopan vanhin kansallinen elokuva-alan palkinto.

Vaalea Tapio Vilpponen seisoo alapuolella ihan keskellä, ja muilla oppilailla on pukua.

 



Lähteet:
- haastattelut
- lehdet: 
Kuurojen maailma 1949
Elokuva-aitta 
- Valokuva-arkisto:
Timo Jarva

Kulta-aika

Jonkin aikaa sitten työpaikan pöydällä keskusteltiin kuurojen miesten elämästä, miten kuurot eivät ole voineet käydä armeijaa täällä Suomessa. Muualla maailmalla kuten esimerkiksi Israelissa kuurot käyvät armeijaa. Suomessa kuurot miehet ovat saaneet tähän mennessä punaista korttia.

Keskusteltiin myös sodan ajan kuurojen miesten kokemuksista. Mitä kuurot miehet tekivät sodan aikana 1940-luvulla? Moni kuuro oli mukana suojeluskunnan toiminnoissa. Ainakin pari kuuroa miestä oli mukana kaivaamassa Mannerheimin linjaa Karjalan kannaksella, mutta moni oli teollisuudessa työssä. Silloin oli kovaa työvoimapulaa, että naisten piti opetella niin sanotusti miesten töitä. Samalla tuli esille tämä tarina:

"1940-luku oli kulta-aikaa! Miehet olivat rintamalla. Meidän oli helppoa saada naisia ihan noin vaan. Sodan jälkeen asiat muuttuivat."

Vapaussodan sankari Mikko Paksujalka halusi sotia jatko-sodassa,
mutta pääsi työkomppaniaan, jossa teki puusepän töitä.

Lähteet:
- Keskisuomalainen 20.8.1949
- ruokapöydän keskustelu

Luokkatoveri

Kävin muutama viikko sitten Lahdessa haastattelemassa v.1915 syntynyttä Irja Remmiä. Hän on Lahden seudun vanhin elossa oleva kuuro. Ystäväni opasti minut hänen luokseen. Minua jännitti tapaaminen, sillä tiesin entuudestaan hänen olevan edesmenneen Malminharjun isännän, Kosti Remmin puoliso. Muistan lukeneeni, miten Kosti Remmi oli Lahden kuurojen yhdistyksen perustajajäseniä. LKY perustettiin uudestaan v.1930.

Haastattelin Irjaa, sillä halusin hänen kertovan karjalaisista kuuroista. Hän muistaa asioita todella hyvin. Hän kuvaili paljon Lahden kuurojen yhdistyksen toimintoja 1930-luvulta lähtien. Irjan mukaan Lahteen muutti paljon kuuroja puuteollisuuden vuoksi ja sodan jälkeen Lahteen siirtyi paljon Karjalan siirtolaisia. Tästä enemmän myöhemmin, sillä haluan nyt kertoa, mitä tapahtui noin puolitoista tuntia kestäneen haastattelun jälkeen.

Silmiini pisti yksi lyijykynäpiirros Irja Remmistä. Katsoin tarkemmin piirrosta ja tajusin, että kuvan olikin piirtänyt Alli Touri! Minun oli pakko kysyä Irjalta, että oliko todella Alli piirtänyt sen piirroksen. Irja totesi, että Alli oli hänen luokkatoverinsa! "Alli oli luokkatoverini, taiteilija." Irja käytti vanhaa viittomaa taiteilijasta: molemmat kädet nyrkissä päällekkäin, liike ylös ja alaspäin liikkuen. Olen kirjoittanut aikaisemmin Alli Tourista blogissani.

Irja kertoi, miten Alli antoi piirroksen 50v.luokkakokouksen yhteydessä hänelle vuonna 1980. Kuva kertoo 15 vuotiaasta Irjasta. He kävivät Turun kuuromykkäin koulua ja Irja sanoi olevansa nyt ainoa elossa oleva. Liikutuin, miten vanhan sukupolven kuurot ovat kokoontuneet yhteen hyvin säännöllisesti. Luokkatoverit ovat kuin siskoja ja veljiä keskenään, sillä he olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä sisäoppilaitoksissa. Kuurojen lehdissä on usein ollut kirjoituksia luokkakokouksista.

Ateneumin käyneen Alli Tourin tarina on vähän surullinen, sillä Irjan mukaan Alli ei halunnut tavata muita kuuroja, ainoastaan Irjaa. Siksi jäi Allin osoite antamatta muille kuuroille.

Irja Remmi täyttää ensi maaliskuussa 100v.

V-kirjain

Tuli käytyä viime torstaina Helsingin Kuurojen yhdistyksen seniorikerhossa. Yksi Karjalan evakko kertoi tarinansa:

"Olin ihan pieni tyttö, kun jouduttiin jättää kotimme rajan taakse. En silloin ymmärtänyt, mitä tapahtui. Jouduimme Mikkeliin isolle maatilalle. Olin ihmeissäni uudesta paikasta. Äitini ei viittonut paljon, vaan yritti keksiä viittomia.

Siellä maatilalla tehtiin paljon työtä.  Olin mukana pyörimässä. En ymmärtänyt, miksi yhden miehen takin selkään oli kirjoitettu liidulla iso V-kirjain. Ihan iso V-kirjain. Mies oli ihan kiltti ja teki paljon töitä.

Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että hän oli venäläinen sotavanki."

New Yorkin yläpuolella

Haastattelin erästä karjalaista poikaa ja tuli muita kertomuksia esille. Yksi mukava kertomus urheilumatkasta:

"Oli kesä 1965.

 Edustin Suomea koripallossa. SKUL järjesti meille yksityisen lennon Amerikkaan! Ihan oma lentokone. Sellainen vanha potkurilentokone. Runo Savisaari oli mukana. Meidän joukkueen valmentajana oli Oiva Virtanen, kuurojen vanhempien kuuleva lapsi. Oli myös turisteja mukana. Meitä oli noin 50. Lensimme Amerikkaan Kanadan kautta. Montrealissa piti tankata kone. Kone oli sen verran pieni, ettemme voineet liikkua paljon.

Aloin hikoilla New Yorkin yläpuolella kun kone alkoi liikkua liian lähellä rakennuksia. Turvavyöt olivat tiukasti kiinni. Muut pojat olivat myös kauhusta jäykkinä ja kasvot hiestä märkinä.. Näimme erilaisia rakennuksia ja lukuisia onakotialueiden uima-altaita liian läheltä! Oli hyvä, että kone ei tippunut!

Jälkeenpäin saimme tietää, että se olikin lentonäytös. Emme saaneet tietoa kun kukaan ei voinut seistä kertomassa lentäjän selostuksia."

Anders Johan Hedman

Syksy alkoi vauhdikkaasti! Vedän nyt yhtä kurssia kolmannen vuoden tulkkiopiskelijoille. Kurssilla käsitellään kuurojen taiteenhistorian lisäksi esittävää kulttuuria. Yritin koota yhteen tietoja kuuroista ja viittomakielisistä taiteilijoista. Huomasin, miten paljon kuvia minulla on erilaisista teoista. Olen vuosien saatossa vähän tutkinut ja kierrellyt ympäri Suomea, mutta haluan nyt kertoa yhden ihan uskomattoman jutun. En voinut uskoa silmiäni, mutta kerronpa nyt.

Satuin lukemaan samaan aikaan kun valmistelin luentojani vanhoja lehtiä, mutta tällä kertaa kuuromykkäin joulu -lehtiä 1900-luvun alkupuolelta. Yllätyin todella, miten joulu-lehdet kertomuksineen olivat niin laadukkaasti tehtyjä. Silmiini pisti otsikko:

        Eräs entisajan kuuromykkä "taidemaalari"

Kuka tämä taidemaalari oli? Tarkistin heti, kuka kirjoitti tekstin. Samuli Paulaharjun vaimo, Jenny kertoi Raahen alueella eläneestä kuuromykästä suutarista, joka maalasi tauluja. Aloin miettiä, mikä tämä juttu on oikeastaan. Onko tästä kirjoitettu jossain muualla? Tuntui ja tuntuu edelleen ihmeelliseltä, miten 93 vuoden päästä teksti ilmestyy minun eteen ja kertoo, missä taulut ovat. Raahen museossa! Arvaatko, mitä menin tekemään?

Lähetin sähköpostia Raahen museoon, ja kysyin, olisiko siellä todella Anders Johan Hedmanin tauluja. Jennyn kirjoittaman tekstin mukaan Anders Johan eli vanhaksi. Oohoo, kun näin syntymävuoden ja kuolinvuoden. Se tyyppi eli paljon ennen kuurojen opetuskautta. Niin, Jenny selitti, että Anders Johan oli koulujakäymätön kuuromykkä, joka oli lahjakas piirtämään ja maalamaan. Osasi tehdä hyvin kenkiä. Jennyn mukaan vuonna 1923 vanhat raahelaiset muistelevat vielä sydämellisesti Anders Johania, pientä, laihaa, hiukan ontuvaa ukkoa, joka oli jo vanha heidän nuoruudessaan. Ja heidän mielestään ovat hänen taulunsa Raahen museon hauskimpia nähtävyyksiä!

Sain seuraavana päivänä vastauksen Raahen museolta, että Anders Johan Hedman oli todella kuuro ja hänen taulunsa sijaitsevat kunniapaikalla museossa. Sain myös kuvia, mutta en laita nyt tähän blogiin. Saatte luvan käydä siellä Raahen museossa!

Ai, muuten Anders Johan Hedman syntyi 1782 ja kuoli 1864. Onkohan hän Suomen vanhin tiedossa oleva kuuro taiteilija?

Lähteet:
-Raahen museo
- Kuuromykkäin joulu 1923

Keski-Suomen kuurojen saari

 Luettuani kesällä Raili Ojala-Signellin kirjan elämästään halusin mennä katsomaan tarkemmin Säynätsaloa, tehdasyhteisöä. Säynätsaloa voidaan kutsua Keski-Suomen kuurojen saareksi, sillä siellä asui aikoinaan lukuisia kuuroja perheitä. Kerrotaan, miten tehtaalla otettiin hyvin kuuroja töihin. Railin mukaan ensimmänen kuuro oli puuseppä Adolf Marttila.

Adolf Marttila- keskellä ja edessä oleva
pyöreälasinen mies (n.1920 luvun loppupuolella).

Saarella oli jopa oma kuurojen yhdistys. Säynätsalon Kuurojenyhdistys perustettiin joskus 1940 luvun loppupuolella, sillä tuli erimielisyyksiä Jyväskylässä asuvien kuurojen kanssa. Yhdistyksen jäseniä oli parhaimmillaan noin 30. Tämä kertoo paljon, miten Säynätsalossa edelleen tiedetään menneistä kuuroista niin paljon. 

Kävin näemmä katsomassa Hanna Parviaisen rakennuttamaa Säynätsalon kirkkoa ja hautausmaata. Yritin etsiä kuurojen hautoja, mutten löytänyt kunnes mieheni kysyi paikalla olleelta työntekijältä tietäisikö hän Mikko Paksujalan hautapaikkaa. Noin 58 vuotias mies alkoi kertoa paikkakuntansa historiaa ja näytti meille ties monta, monta kuuron hautaa. Otin kuvia kuurojen haudoista. Luulen, että he kävivät Parviaisen tehtailla työssä.  

Ihmettelen kyllä edelleen, miten työntekijä voi muistaa tarkkaan hautojen sijaintia. Ilmisesti Säynätsalo oli aikansa niin yhteisöllinen saari, että kaikki tunsivat hyvin toisensa. Ei voi kuin ihmetellä. Lisää Säynätsalon kuurojen elämästä voit lukea Raili Ojala-Signellin kirjasta: "Yksin tein tieni viitat." 

Hanna Parviainen

Lähteet:
Ojala-Signell, R.2014 Yksin tein tieni viitat
Kuvat:
- Vanha kuva: Jyväskylän Kuurojen yhdistys ry:n arkisto
- Uudet kuvat: Outi Ahonen

Lelutehdas

Lapsena rakastin Fortunaa, että oli hauskaa työntää kuulia ja laskea, montako pistettä sain! Mieheni lainasi kirjastosta Juho Jussilasta kertovaa teosta, joka on muuten helppolukuista ja sisältyy paljon kuvia. Suosittelen muutenkin kirjaa kaikille suomalaisesta leluhistoriasta kiinnostuneille, mutta myös kuurojen historian ystäville. Miten Juho Jussila liittyi kuurojen elämään?

Juho Jussila(1874-1947) oli todella kiinnostava opettajan persoona. Kerron ihan vähäsen hänen alkuvaiheistaan ennen Suomen itsenäistymistä. Tuolloin Jyväskylän kaupunki oli hyvin pieni, mutta en ole aikaisemmin tiennyt, että Jyväskylässä toimi kuuromykkäin ammattikoulu. Lukiessani kirjaa aloin miettiä, onko kirjoittaja kirjoittanut väärin. Olen tiennyt, että Jyväskylässä oli ns. yli-ikäisten kuuromykkäin koulu, mutta en ole tiennyt tai huomannut ammatikoulun olemassaolosta. Voi olla, että asiasta on kirjoitettu aikaisemmin jossain kirjallisuudessa. 

Mikä tämä kuuromykkäin ammattikoulu oli oikeastaan? Kirjan mukaan Jyväskylän kuuromykkäin puusepänammattikoulu toimi kauppias Robert Ruthilta vuokratussa rakennuksessa Harjukadun ja Kilpisenkadun kulmassa 1910-luvulla.  Ammattikoulu toimi siis vuosina 1911-1915. Ammattikoulun johtajana toimi Arvi Koskinen, joka oli Juho Jussilan hyvä ystävä ja myös opiskelutoveri seminaariajalta. 

Arvi Koskinen, käsityön opettaja ja
kuuromykkäin sepänammattikoulun
johtaja

Miksi ammattikoulu lopetettiin vuonna 1916? Suomen huonontuneen taloudentilanteen ja ensimmäisen maailmansodan vuoksi. Juho Jussila ja Arvi Koskinen yrittivät saada kuuromykkäin ammattikoulun toimimaan ns. lelutehtaana, mutta asia jäi ensimmäisen maailmansodan kynsiin. Kuuromykkäin ammattikoulun tilat olivat kuitenkin liian ahtaat. Koskinen lopetti koko kuuromykkäin ammattikoulun syksyllä 1916. Juho Jussila kuului suojeluskuntalaisiin, kuten myös Jyväskylän kuuromykkäin koulun johtaja, Martti Pihkala, josta olen vähän kirjoittanut ajat sitten blogissani. Jussila oli mukana Pihkalan organisoimissa aktivistien toiminnoissa Jyväskylässä vuosina 1915-1917.

Luettuani Juho Jussilasta kertovaa kirjaa olin vähän ihmeissäni, miksi tästä ammattikoulusta ei ole puhuttu aikaisemmin kuurojen yhteisössä. Mutta asia on ilmisesti tosi, sillä Keski-Suomen Sanomissa 20.6.1911 oli ilmoitus seuraavasti:

"Jyväskylän kuuromykkäin ammattikoulu

Senaatti on myöntänyt Jyväskylän kuuromykkäin ammattikoulun oppilaille vapaalipun waltion rautatiellä heidän matkustaessaan..alusta ja lopusta Jyväskylään ja sieltä takaisin."



Lähteet:
Hyytiäinen,P, Talja;v& Vuorinen,P. 2001. Leluneuvos ja naulapojat. Juho Jussilan tie pedagogista leikkikalutehtailijaksi
Keski-Suomen Sanomat, 20.6.1911, Jyväskylän kuuromykkäin ammattikoulu

Jyväskylän vanhan hautausmaan opastettu viittomakielinen kierros la 26.7.

"Kun muutin vuonna 1960 Jyväskylään, liityin Jyväskylän kuurojen yhdistyksen jäseneksi. Olin silloin vielä Turun yhdistyksen jäsen, mutta vuoden vaihteessa jäsenyyteni siirtyi Turusta Jyväskylään. Oli perheen perustamisen aikaa. Maksoin jäsenmaksua ihan tavallisesti, mutta sain kuitenkin sakon! Olin ihan hämilläni, kun en tiennyt yhdistyksen ompeluseurasta. Ompeluseuran mukaan piti maksaa 5 markan sakkoa, jos ei ole tehnyt mitään käsityötä yhdistyksen hyväksi. Tämän jälkeen en ole käynyt yhdistyksellä seitsemään vuoteen."

Saat kuunnella lisää tarinasta kun tulet mukaan vanhalle hautausmaalle lauantaina 26.7.Vanhalla hautausmaalla lepää ainakin 25 Jyväskylän kuurojen yhteisön jäseniä tarinoineen. 

Tiedätkö, ketkä olivat Jyväskylän kuurojen yhteisön perustajia? Ketkä olivat aktiivisia kuuroja? Kuka oli se, joka eli 104 vuotiaaksi? Ketkä kuolivat hyvin nuorina? 

Jyväskylän kuurojen yhdistys järjestää viittomakielistä opastettua vanhan hautausmaan kierrosta (3e/hlö) Oppaina on minä ja Pirkko Järviniitty. Yhteen ryhmään mahtuu korkeintaan 15 henkilöä. Järjestämme 4 ryhmää klo 18.30-19.30 ja klo 19.30-20.30. Ilmoittautumiset suoraan minulle tekstiviestillä 040-5771025 tai sähköpostilla outijyvaskyla@hotmail.com

Tervetuloa kuuntelemaan tarinoita yli sadan vuoden ajalta!

Kierroksella kerrotaan ainakin 25 henkilön tarinoita!

Muistitietotutkimuksestani tiedottaminen

Muistitietotutkimukseni on alkanut mukavasti. Tähän mennessä olen kertonut Jyväskylän Kuurojen yhdistyksen (ke 11.6.) lisäksi Helsingin Kuurojen Yhdistyksen (to 25.5.),Lahden Kuurojen yhdistyksen (to 12.6.) ja Pohjois-Karjalan Kuurot ry:n väelle tutkimuksestani. 

Kiinnostavaa on ollut huomata,miten moni kuuro on juuriltaan Karjalasta. Toisaalta se ei ole ihme,sillä evakkoja siirtyi ympäri maata -vastoin tahtoaan. 

Helsingissä oli paljon yhdistysaktiiveja juuri Karjalasta kotoisin. Samaa on Lahden kuurojen yhdistyksen väen laita. Voidaan sanoa,että yli puolet Lahden yhdistyksen jäsenistä on Karjalasta.

Kävin keskiviikkona 2.7. kertomassa Joensuussa,kuurojen kesäpaikassa. Paikalla oli noin 30 kuuntelemassa. Sovimme,että tulen uudestaan loppusyksyllä.  Kävin lukemassa Pohjois-Karjalan Kuurot ry:n arkistoa. Mistä johtuu,että yhdistys perustettiin juuri 1942 -keskellä sotaa?

Jyväskylän kuurojen yhdistys järjestää kuurojen historiafestivaalia la 26.7. Kerron silloin lisää tutkimuksestani,miten aloitan syksyn aikana haastattelutyön. 

 Tiedätkö,milloin Joensuun seudun
 kuurojen urheiluseura perustettiin?

Kuuro kotiapulainen

Olen aloittelemassa muistitietotutkimustani Karjalan kuuroista. Huhtikuun jälkeen olen saanut paljon nimiä, vihjeitä ja ajatuksia. Kesäloman aikana pitää perehtyä arkiston maailmaan ja lukea myös vanhoja lehtiä. Tapasin eilen yhden haastattelevan, joka kertoi äidistään.

Viipurin tyttö muutti Helsinkiin ja osallistui vilkkaasti Helsingin kuurojen yhdistyksen toimintoihin. Oli hyvä urheilija ja aktiivinen Heron jäsen. Osallistui kilpailuihin ja perusti aikoinaan perheen. Kuuntelin kertomuksia sodan jälkeisestä elämästä. Miten kuurot seurustelivat keskenään? Miten kuurot juhlivat? Miten kuurot saivat työtä? Missä kuurot asuivat? Siihen aikaan oli hyvin tavallista, että moni kuuro nainen toimi kotiapulaisena. Samaa oli kuulevien naisten kohdalla kuten esimerkiksi isoäitini, joka teki piian työtä jo 12 vuotiaana. Millainen oli kuuron kotiapulaisen arki? Olen kuullut erilaisia kertomuksia, miten moni kuurojen koulun opettaja tai pappi ottaa kuuron apulaisen kotiinsa, mutten ole kuullut aikaisemmin tätä kertomusta:

"Olen nähnyt, miten moni vanha kuuro on kertonut Hella Wuolijoesta. Moni kuuro nainen oli päässyt Hella Wuolijoen kotiin apulaiseksi. Mistä se johtuu? Moni kuuro on kertonut, että varmaan siitä syystä kun kuuro ei kuule ja ei voi kertoa eteenpäin, mitä siellä on puhuttu!"


 

Järkiavioliitto vai rakkausavioliitto?

Kuurojen lehdessä 2/2014 on kirjoitus kakkosluokan kansalaisista. Otsikko puhutteli paljon, sillä kirjoitus käsittelee kuurojen sterilisaatiota. Kirjoitus on vissiin ensimmäinen kerta, kun kuurot avautuivat kertomaan kokemuksistaan 1950-luvulla tapahtuneista asioista. Maj-Lis Sundell ja Saara Tarvonen kertoivat, miten he saivat vain yhden lapsen. Muutama vuosi sitten oli Kuurojen Liiton videotiedotteessa sterilisaation kokeneiden naisten kertomukset.
Mielestäni on hyvä asia, että kuurot alkavat vähitellen avautua ja kertoa kipeistä asioista. Käsittääkseni näitä asioita ei ole aikaisemmin tutkittu kunnolla, sillä pitäisi saada sterilisaation kokeneiden suostumukset. Saksassa on tehty natsiajan kuurojen kokemuksista tutkimuksia. Silti on hyvä asia, että Kuurojen lehdessä on kirjoituksia vaikeista asioista. 

Olen pitänyt luennon DHI:n kongressissa v.2009 sodan ajan nuorista miehistä. Otin esille avioliittolain, sillä se vaikutti paljon sen ajan nuorten ihmisten elämään. Haastatteluista tuli ilmi, miten moni nuori kuuro ihminen joutui tarkistamaan, onko hänen kiinnostuksensa kohde syntymäkuuro vai kuuroutunut. Jos katsoo tarkkaan kuurojen yhteisöä, niin huomaa miten useilla kuuroilla vanhemmilla on vain yksi lapsi. Salla Lähteenmäen kirjoituksen mukaan Sundell ja Tarvonen olivat lain silmissä täydellinen kohde, koska heillä oli kuuroutta suvussaan. Mistä johtuu, että moni kuuleva vanhempi sai synnyttää monta kuuroa lasta ja kuurot vanhemmat eivät saaneet? Tästä voisi tehdä tutkimus.

Tämä on oikeasti hyvin murheellista ja edelleen arkaa asiaa vanhemman sukupolven piirissä. Ketkä olivat oikeasti sterilisaation asialla? Ketkä ajoivat sitä? Miksi Kuurojen Liitto ajoi avioliittolakia, että epäkohta muuttui v.1944 edelleen kuuroja syrjiväksi asiaksi. Kuurot joutuivat edelleen joustamaan ja tekemään ns. järkiavioliittoa kuin mennä rakkaudesta avioliittoon. Vasta vuonna 1969 poistettiin kuurojen keskinäinen avioliittokielto. 

Olen kuullut kuurojen kertomuksia, miten kuurojen pappi vielä 1970-luvulla ohjaili rippileirillä kuuroja avioitumiseen liittyvissä asioissa, että syntymäkuuron ei kannattanut pariutua toisen syntymäkuuron kanssa.  Kuuro kirjailija Laina Wainola oli yksi esimerkki sterilisaation kannattajista, sillä hän oli kirjoittanut asiasta. Pitää etsiä Lainan kirjoitukset esille.

Muistitietotutkimus Karjalan kuuroista

Avasin viime viikolla sähköpostin ja minun piti lukea kaksi kertaa ennen kuin uskoin asian. Sain apurahan Karjalan kulttuurirahastolta! Apurahan turvin voin matkustaa ympäri maata ns. Karjalan kuurojen luona, sillä tähän asti ei ole tutkittu tai tallennettu Karjalan kuurojen kertomuksia. Asialla on hyvin kiire, sillä aika moni heistä on siirtynyt rajan taakse. Katoavaa kulttuuria on tärkeää tallentaa muistiin. Kertomuksia, muistoja ja kokemuksia pitää tallentaa, jotta tulevat sukupolvet eivät unohda.

Ennen haastattelumatkojen alkamista minun pitää valmistella monta asiaa. Minun pitää hankkia 2 videokameraa, sillä viittomakielisessä haastattelussa on hyvä olla 2 kameraa samanaikaisesti päällä. Toinen kamera kohdistuu haastattelevaan ja toinen kamera ottaa talteen koko tilanteen.

Ketkä ovat Karjalan kuuroja? He ovat menettäneet kodin Karjalassa sotien vuoksi ja joutuneet kokemaan evakkomatkan. V.1945 tuli maanhankintalaki, jonka mukaan karjalaiset muuttivat heille määrättyyn paikkaan. Siitä syystä Viipurin kuurojen yhdistyksen kuurot jäsenet hajaantuivat ympäri Suomea. Kaikki jäsenet eivät aina asuneet nimenomaan Viipurissa, vaan lähikunnissa. Sortavalassa oli myös kuurojen yhdistys. Myöhemmin 1950-luvulla perustettiin Karjalan kuurojen heimotuki ry.

Karjalan kuuroja on myös muita kuin evakon kokeneita. Tällä hetkellä on vapaamuotoinen Karjalan kuurojen seura, jonka jäsenistä moni ei ole kokenut evakkoa vaan heidän vanhempansa. Minua kiinnostaa myös kuuroja, joiden vanhemmat ovat kokeneet evakkomatkan.

Palaan tähän asiaan piakkoin, mutta ota vaan rohkeasti minuun yhteyttä. Voin tulla kuurojen yhdistyksellesi kertomaan tästä projektista.

Kuurojen ja viittomakielisten kulttuuriperinnön hoitaminen ja välittäminen

Esittelin viime viikolla museologian proseminaarityötä viittomakielisten ja kuurojen kulttuuriperinnön hoitamisesta pohjoismaissa. 

Siinä työssäni selvitin, miten kulttuuriperintöämme hoidetaan pohjoismaissa. Tutkimukseeni kuului Suomen lisäksi Ruotsi, Norja ja Tanska. Minua on aina kiinnostanut kulttuuriperintöön liittyvät kysymykset. Siitä syystä aloitin heritologian opinnot.

Olin viime lokakuussa Norjassa pohjoismaiden kuurojen historian seurojen vapaamuotoisessa kokouksessa. Silloin keskusteltiin yhdessä, miten pohjoismaissa hoidetaan kuurojen heritologiaa eli kulttuuriperintöä. Haastattelin kokouksen edustajia.

Esittelen työni ensi heinäkuussa pohjoismaiden kuurojen kulttuurifestivaalissa. Kerron silloin tarkemmin kroatialaisen heritologin Solan näkemyksestä kulttuuriperinnön hoitamisessa ja välittämisessä ja sovellan Solan näkemystä kuurojen ja viittomakielisten kulttuuriperinnön hoitamisesta v.2013.

Nähdään tämän asian merkeissä viimeistään Turussa! Lisätietoja kulttuurifestivaaleista löytyy: http://www.kl-deaf.fi/fi-FI/Kuurojen-Pohjoismainen-Kulttuurifestivaali-2014/

Saksalaissotilas

Sodan aikana oli lukuisia saksalaissotilaita Suomessa, sillä me olimme saksalaisten kanssa ns. aseveljiä. Kuulin tänään pari tarinaa saksalaissotilaista. Kirjoitin jo yhden tarinan yksisilmäisestä naisesta, mutta kerron nyt toisen tarinan.

"Oulun kuuromykkäin koululla eräs poikaoppilas katseli ihastuneena ikkunasta, miten saksalaissotilas ja suomalainen neitokainen suutelivat toisiaan kiihkeästi ulkona puun juurella. Poikaoppilas huomasi, miten joku mies lähestyy suutelevaa paria ja oli ihan kauhuissaan, kun näki miehen nostavan aseen esille.

Mies ampui saksalaissotilaan kuoliaaksi. Neitokainen kirkui ja itki pitäen kovasti puusta kiinni. Poikaoppilas jäi ihan jämehtyneenä kiinni ikkunaan, kunnes hoitaja taputti hänen olkapäähänsä ja sanoi, että pitää mennä pois!"

Yksisilmäinen

Jyväskylässä eli eräs yksisilmäinen, joka kuoli ihan melkein unohdettuna. Yksi hyväsydäminen jäsen kävi diakonissan lisäksi säännöllisesti hänen luonaan lukemassa postia, sillä loppuaikana ei näkö pelannut oikein hyvin. Omaisia ei ollut, mutta hänellä oli ainakin yksi serkku, joka ei tullut hänen hautajaisiinsa, vaan otti kyllä mielellään hänen vähäiset omaisuutensa hyvään talteen. 

Mikä oli hänen tarinansa yksisilmäisenä naisena? Hän oli loppuvuosina aktiivisesti mukana eläkeläisten päiväpiirissä ja nautti kovasti viittomakuorosta vuonna 1975. Hänellä oli hyvin ohuet hiukset ja käytti verkkoa, jotta hiukset eivät sähköistyisi. Mistä johtuu, että hän ei mennyt tai päässyt naimisiin? Aika moni muu on pysynyt naimattomana -omasta tahdostaan vai vastoin tahtoaan? Sitä emme tiedä, mutta tiedämme hänen olleen palvelijana erään perheen luona. Aika moni naimaton kuuro tienasi elantonsa näin. Siihen aikaan oli tapana asua alivuokralaisena, sillä yksineläjän olisi ollut vaikeaa ostaa oma asunto.

Kerrotaan, miten hän tuli raskaaksi sodan aikana ja synnytti lapsen. Oli samaan aikaan palvelijana. Vauva kuoli vain kuukauden ikäisenä. Ei tiedetä, johtuiko se sodan ajasta vai jostain muusta syystä. Tiedätkö, kuka se lapsen isä oli? Saksalainen sotilas.

Kuurot ja karjalaisuus 12.2.2014

Viittomakielen päivänä pidettiin ympäri Suomea erilaisia ohjelmia. Olin mukana työväenmuseo Werstaalla. Aiheena oli kuurot ja karjalaisuus. Ohjelma alkoi klo 16.30 opastuksella, sillä museolla on näyttely menossa Maat, metsät ja tehtaat.  Puolen tunnin aikana tutustuttiin Suomen 1950-luvun elämään. Hienosti toteutettu näyttely. Teidän kannattaa mennä katsomaan, sillä on vielä kuukausi aikaa.

Opastuksen jälkeen saimme kuunnella historiatutkija Keijo Rantasen selostusta sodan jälkeisestä Suomesta. Karjalaisia siirtyi ympäri Suomea maanhankintalain seurauksena. Silloin v.1945 tehtiin suuri maareformi. Näin karjalaiset saivat maita eri puolilla Suomea, paitsi ruotsinkielisistä paikkakunnista. Tästä näkee, miten moni Viipurin kuurojen yhdistyksen jäsen asui ja asuu eri puolilla Suomea. Viipurin kuurojen yhdistyksen jäseniä oli ympäri Viipurin lähikunnista kuten esimerkiksi Sääksjärvi, Koivisto, Johannes. Maanhankintalain vaikutuksista kuurojen elämässä voisi tehdä tutkimusta. Rantasen jälkeen saimme kuunnella Marja Irjalan sukukertomusta.

Kuunteltuani Marjan kertomusta ajattelin, että hänen suvustaan voisi oikeasti kirjoittaa kirja. Miten kuurot elivät Karjalassa? Perheessä oli 4 kuuroa lasta, joiden äiti osasi viittoa. Suvussa oli muita kuuroja, siksi lapset saivat oppia viittomakielen luonnollisesti äidiltään. Kävi niin, että äiti kuoli lasten ollessa vielä pieniä. Lapset kävivät Turun kuuromykkäin koulua, mutta he kävivät kotona Karjalassa lomillaan pari kertaa vuodessa. Marja kertoi paljon uskomattomia yksityiskohtia, etten oikein tiedä miten voisin kertoa niistä. Toivon, että 4 kuuron tarina julkaistaan joskus pian. Luulen, että myös valtaväestö haluaa lukea heidän tarinansa.

Marjan jälkeen alkoi vilkas keskustelu Karjalan kuuroista, miten sodan jälkeen perustettiin Karjalan kuurojen heimotuki ry. Heikki Sandholm oli kertomassa myös nykypäivän tilanteesta. Yleisöstä oli muutama kertomassa ja kysymässä. Tunteita oli ilmassa. Näyttää siltä, että emme ole vielä käsitelleet vaikeita asioita. Eräs yleisöstä kertoi huomanneensa, miten Karjalan kuurot olivat epävarmoja. Lahden seudulla asui lukuisia Karjalan kuuroja, mutta myös pääkaupunkiseudulla. Tutkimusta tarvitaan. Pitää kerätä kertomuksia kokoon. Saa nähdä, miten tämä toteutuu.

Tuomas ja Heimo

Onko tämä sinulle tuttua? KARJALAN KUUROJEN HEIMOTUKI R.Y.

Minulle tämä on jäänyt epäselväksi, kunnes kuurojen historian sivulla fb:ssä on ilmennyt, että yhdistys perustettiin vuonna 1954 ja lakkautettiin 1990-luvun alkupuolella. Miksi lakkautettiin? Kerrottiin, että jäseniä alkoi vähentyä. Siitä huolimatta vuonna 2009 heinäkuussa perustettiin vapaamuotoinen kuurojen Karjalan seura.

Mutta en ole aikaisemmin tiennyt Malminharjun toisesta mökistä olleen Karjalan Kuurojen heimotuki ry:n lahjoitusta. Luulin mökin nimen tulleen Kuurojen Liiton työntekijän nimestä. Malminharjulla oli kaksi mökkiä: Tuomas ja Heimo. Tuomas lienee Kuurojen Liiton edesmenneen puheenjohtajan nimi, sillä Runo Savisaari käytti Tuomas-nimeä Kuurojen lehden kirjoituksissaan.

Hei, viittomakielen päivä lähestyy! Työväenmuseo Werstaalla järjestetään viittomakielen päivänä 12.2. klo 16.30-19.30 kivaa ohjelmaa. Voit myös seurata netistä, ellet pääse mukaan. Teema on Karjalan kuurot. Heikki Sandholm, nykyisen vapaamuotoisen seuran puheenjohtaja kertoo seuran toiminnoista ennen ja nyt. Marja Irjala kertoo kuurosta Karjalan suvustaan. Mitä vielä on tiedossa? Tulkattua opastusta museolla olevassa näyttelyssä Maat, metsät ja tehtaat ja sitten historiatutkija Keijo Rantasen luentoa siirtokarjalaisista.
 

Heikki Sandholm ja minä Viipurin reissulla