Hieronta

Kansan parista löytyy erilaisia kuurouteen liittyviä myyttejä, uskomuksia, miten kuuroutta voidaan parantaa. Olkoon tämä yksi tarina esimerkkinä, miten kuuroutta voidaan poistaa äitini kertomana.


"Kun olit silloin vauva, Ruotsista tuli tätini käymään meille. Kerroin hänelle, että olet kuuro. Täti sanoi ihan vakavissaan lukeneensa jostain lehdestä, miten voidaan saada kuulo takaisin. Hieromalla vauvan jalkapohjia. Pitää vaan löytää oikeita hierontapisteitä ja painaa niitä."

Itsenäisyys

Nyt vietetään itsenäisyyspäivää. Mitä itsenäisyys merkitsee meille suomalaisille? Saimme oman lipun 96 vuotta sitten. Puhun nyt toisenlaisesta itsenäisyydestä.

Matkustin usein kotiin Tampereelle viikonloppua viettämään vuoden 1996 syksyllä, kun aloitin suomalaisen viittomakielen opettajan työt Kuopiossa. En omistanut autoa, joten junalla mentiin aina. Olen sen verran tottunut junan käyttäjä, sillä käytin junaa 14 vuotiaasta lähtien melko säännöllisesti.

Muistan miten Turun juna oli täynnä väkeä, sillä oli sunnuntain ilta. Oli vielä marraskuun pimeä aika. Istuin vanhanaikaisessa junassa. Istuimet olivat pehmeät ja aika lämpöiset, että oli aika helppoa nukahtaa siihen paikkaan. Vaunun sisällä oli väritykseltään siniset ja vihreät. Huomasin vaunun päässä vaaleanhiuksisen kuuron naisen, jonka nimeä en enää muista. Hän oli ihan innostuneen näköinen kun huomasi minut ja hän melkein juoksi luokseni.

Halasimme. 

Tiesin, että hän käy Nikkarilan talouskoulua, jonka nimeä en nyt muista mikä se oli silloin 1996.  Kerroin hänelle viettäneeni viikonloppua Tampereella. Hän kertoili vähän kaikkea, mitä nyt en muista, mutta ainoastaan sen yhden asian:"Minulle tehtiin sterilisaatio vähän aikaa sitten." Tuntui, että aika pysähtyi siihen paikkaan. Katsoin pitkään häntä, sillä hänestä paistoi tyytyväisyys. Kysyin hiljaisena häneltä: "Tiesitkö, mitä sterilisaatio on?" Iloisen näköinen nuori nainen sanoi jotenkin epämääräisesti, että se on ehkäisyä. Selitin sitten, että se on tosiaan ehkäisyä. En milloinkaan unohda, miten viitoin hänelle: "Sterilisaatio tarkoittaa, että et voi koskaan synnyttää lasta." Hän ei näyttänyt enää iloiselta. Silmät olivat ihan ihmeissään.

Aloin silloin miettiä, miksi hänelle niin kävi. Hän ei nimittäin ymmärtänyt, miten lopullinen sterilisaatio on. Olivatko hänen vanhempansa päättäneet tyttärensä puolesta vai viranomaiset?

Siitä itsenäisyydestä.
 

Nyt joka sorkka ulos!

Tämä tapahtui joskus 1920 luvulla. 

Hyvin puhuva kuuromykkä ja kuuleva kiistelivät, miten saisi baarin ihan tyhjäksi. Kuuromykkä sanoi, että saa kyllä helposti baarin tyhjäksi. Kuuleva kaveri ei meinannut uskoa, mutta kuuromykkä sanoi, että lyödään nyt vetoa. He löivät sitten asiasta vetoa.

Kuuromykkä meni baariin ja veti taskusta aseen esille. Väki säikähti, kun kuuromykkä huusi:"Nyt joka sorkka ulos!" Väki todella pelästyi, että osa kaatuili maahan. Eräs nainen kaatui, että pöksyt näkyivät. Mutta baari tyhjentyi nopeasti.

Seuraavana päivänä kuuromykkä sai vetorahansa kuulevalta kaverilta ja sitten kävi baarissa pyytämässä anteeksi tapahtuneesta. Osa paikoista rikkoutui, mutta vetorahat menivät sitten baarin pitäjälle.


Tämän tarinan kertoi 84 vuotias ystävä, joka sai kuulla silloin nuorena kotkalaiselta kuuromykältä tapahtuneesta vedosta.

Surd -pokaali

Tuli käytyä Tukholmassa viime viikonloppuna. Tytär pääsi konserttiin ja äiti museoihin. Museologian aineopintoihin kuuluu myös 10-15 museossa käynti. Tukholmasta löytyy niin paljon museoita. Todellinen museokaupunki! 

Olin niin iloinen, kun sain tiedon, että urheilumuseolla (Riksidrottsmuseum) on kuurojen urheiluhistoriasta kertova näyttely. Kävimme siellä.  Näyttely ei ollut kovinkaan iso, mutta sisältö sen sijaan on mielenkiintoista. Sain oppia jotain uutta historiastani. Siellä oli myytävänä Urban ja Johanna Meschin kirja: Dövidrottens historia 200 år - dess utveckling och betydelse. Tykästyin kirjaan, sillä se ei sisällä vain urheilutuloksia. Miten urheilu kuului vahvasti meidän kulttuuriimme? Tästä kirjasta voi päätellä, miten vahvasti urheilu on osa viittomakielisten kulttuurihistoriaa ja identiteettiä. 

Ruotsin kuurojen urheiluliitto täyttää nyt marraskuun 6.päivänä 100 vuotta. Siksi kirjoitan tämän artikkelin liiton syntymäpäivän kunniaksi, joka on ylihuomenna. Ruotsin kuurojen urheiluliitto on maailman vanhin kuurojen urheiluliitto, mutta ennen vuotta 1913 on ollut paljon liikuntaa ja urheilua. Näyttelyssä ihailin kaunista pokaalia. En ole aikaisemmin tiennyt, että pokaali on ns. surd-pokaali, vaikka olen nähnyt vanhoista kuvista samanlaista pokaalia.

Mutta mikä tämä surd-pokaali on? 

Meschin mukaan ruotsalainen C.Dan Andersson halusi järjestää vuonna 1906 kansainvälisen urheilukilpailun. Kutsuttiin monta maata mukaan(Tanska, Norja,Suomi, Itävalta,Saksa ja Ranska), mutta pääsi vain Tanska Ruotsin lisäksi. Suomi tuli myöhemmin mukaan, kun sai tietää kilpailuista vuonna 1907 Kööpenhaminassa pidettävissä pohjoismaiden kuurojen kongressissa. Meschin kirjasta löytyy pohjoismaiden kuurojen urheiluseurojen kuvia. Surd-pokaali on ollut Suomella v.1909, sillä Suomi voitti. Silloin järjestettiin kisat Helsingissä.

.

Surd -pokaali

Näyttää siltä, että ennen vuotta 1906 ei ollut pidetty kansainvälisiä kuurojen urheilukilpailuja, sillä CISS (International the Committee of Silent Sport)  perustettiin myöhemmin Pariisissa vuonna 1924. Kyllä meidän tulee olla ylpeitä, miten pohjoismaiden kuurot ovat olleet aktiivisia! Pitää jatkaa kirjan lukemista ja toivoa, että Meschit pitäisivät luennon tästä aiheesta v.2015 Kuurojen historian kongressissa (DHI) Skotlannissa.


Lähteet:
- Mesch, U& J, 2010. Dövidrottens historia 200 år - dess utveckling och betydelse

Viipuri

Viipurin rautatieasema. Eliel Saarisen suunnittelemasta asemasta on 

jäljellä pätkä.

Tuli vihdoinkin käytyä Viipurissa heinäkuun loppupuolella Kuurojen Karjalaseuran kanssa ilman viisumia. Kävellessäni Viipurin katuja tunsin olleeni Helsingissä, sillä arkkitehtuuri on suurimmaksi osaksi samanlaista.

Ennen matkaa mietin, millainen kaupunki Viipuri oli ennen sotia, millainen elämä Viipurin kuuroilla oli? Millainen yhdistystoiminta siellä oli? Viipurin kuuromykkäin yhdistys ry perustettiin 1899 ja vietettiin isot 40v.juhlat 24.-26.3.1939. Yhdistys oli yksi Suomen vanhimmista yhdistyksistä. Viipuri oli ennen sotia Suomen toiseksi suurin kaupunki, noin 80 000 tuhatta asui ja nykyään on sama lukumäärä. Kaupunki oli monikielinen, sillä suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa käytettiin siellä ihan luontevasti. Lappeenrannassa sijaitsee Etelä-Karjalan museo, joka esittelee Karjalan kolmea kaupunkia: Käkisalmi, Viipuri ja Lappeenranta. Kannattaa tutustua museoon, sillä saa hyvän kokonaiskuvan millainen kaupunki Viipuri oli. Meren rannalla sijaitseva kaupunki keräsi myös paljon kuuroja ympäri Suomea, sillä kuurojen liiton liittokokous pidettiin siellä vuonna 1939. Oli peräti 400 kuuroa siellä. Mielenkiintoista oli lukea kuuromykkäin lehdestä, miten kokous silloin kesti vain 4 tuntia, sillä oli paljon muita ohjelmia: puheita, virkistyksiä, kaupunkiin tutustuminen.

Kuuromykkäin lehden mukaan Viipurin kuuromykkäin yhdistys kokoontui vuonna 1938 sunnuntaisin klo 17-21 Keskuskansankoululla, Karjalankadulla. Matkaoppaan mukaan siinä rakennuksessa Jean Sibelius piti useita konsertteja.  Kuurojen Lehdessä (9/1966) on Sylvia -nimisen kuuron kirjoitus yhdistyksestä seuraavasti: ”Yhdistyksessä vallitsi silloin hyvä toverihenki, vaikka silloin tällöin esiintyi pientä erimielisyyttä. Leikkisä mieliala, aito karjalaisuus, vallitsi keskuudessamme. Kuuroja kokoontui paljon yhteisiin illanviettoihin Keskuskansakoululla. Aluksi kokoonnuimme eräässä luokkahuoneessa, missä pulpetit olivat paikoillaan, mutta ei se haitannut. Osattiin siihen aikaan tyytyä vähään.

Keskuskansankoululla kokoonnuttiin sunnuntaisin 1930-luvulla

Yhdistyksen oma kaappi oli luokkahuoneessa, puheenjohtajalla oli kaappiin avaimet. Joskus yhdistys järjesti juhlia rautatieläisten huoneistossa Viipurin asemarakennuksessa. Ompeluseura kokoontui jokaisen jäsenen luona vuorollaan. Yhdistyksen jäsenistöstä oli monen eri ammattialan edustajia. Oli kartanpiirtäjiä maanmittauskonttorista, valokuvakopisti, taidemaalari jne.”

Ihan samalla kadulla, Karjalankadulla sijaitsee Viipuri-hotelli, jossa me Kuurojen Karjalaseuran väki yövyimme yhden yön. Oli hyvä yöpyä Viipurissa, jotta ehdimme vähän tutustua Viipurin kaupunkiin. Liikkeitä oli vähän vaikeaa löytää, jos ei hallitse venäjää. Kauppatorilla sijaitsee Viipurin pyöreä torni, joka ei ole oikeasti pyöreä. Oli kiinnostavaa käydä kauppahallissa, joka rakennettiin Suomen aikana. Huomaa kyllä, miten Viipurin kaupunki ei ole päässyt kehittymään sotien jälkeen Helsingin lailla.  Edullista pellavakangasta kannattaa ostaa, jos suunnittelette joskus Viipurin matkaa.

Kuurojen karjalaseuran puheenjohtaja Heikki Sandholm esittelee lasin takaa, jotta kaikki näkisi hyvin.

Matkustimme Saimaan kanavan kautta, ja mietin, miltä turkulainen yhdistysaktiivi Elias Savisaaresta tuntui matkustaa kanavalla. Elias kirjoitti kerran kuuromykkäin lehteen, miten oli hauskaa matkustaa Viipuriin, sillä kanavalla oli näin monta sulkua. Elias Savisaari kävi valistamassa alkoholin vaikutuksista 1910-luvun Viipurissa ja samalla matkusti vähän ympäri Karjalaa, sitten palasi takaisin Turkuun ottaen mukaan kuuroja lapsia Turun kuuromykkäin kouluun. Ei ihme, että Elias Savisaarta kutsuttiin papaksi, sillä hän huolehti paljon kuuroista.

Saimaan kanava on hieno nähtävyys ja sää vielä suosi meitä matkalaisia. Kanava on noin 43 km pitkä ja sijaitsee puoleksi Suomen ja Venäjän alueella. Korkeusero merenpintaan on 76 m ja se on porrastettu kahdeksalla sululla. Sulun pituus on 85 m ja leveys 13,2 m, putouskorkeus vaihtelee 5,5-12,7 m välillä. Suosittelen matkaa, sillä saimme ihan rauhassa jutella ja käydä välillä syömässä kun menomatka kesti noin 6 tuntia. Saimme jakaa yhdessä muistoja ja tarinoita, miten Karjala menetettiin aikanaan Neuvostoliitolle.

Keskusteltiin, mihin päin Viipurin yhdistyksen jäsenet muuttivat. Kuulemma moni Viipurin kuuroista siirtyi Lahden seudulle, kuten esimerkiksi Vanhasen kivenhakkaajaveljekset. Valto ja Kauko Vanhanen olivat kirjoittaneet kuulumisia Viipurista vuonna 1941 kuuromykkäin lehteen. Välirauhan aikana veljekset olivat armeijalla töissä. Töitä riitti, sillä oli paljon siivoamista Viipurin alueella. Tiet, sillat ja kadut olivat huonossa kunnossa. Piti siivota pois myös venäläisten sotilaiden mustuneita ruumiiita. Veljekset olivat töissä kuukauden ja saivat 4 päivän loman, sitten he pääsivät käymään kotiseudulleen mukanaan polkupyörät. He kuvailivat niin tarkkaan kotimatkan Viipurista Äyräpään Kaukilaan. Veljekset matkustivat Viipurista Äyräpäähän Perojen kautta. He havaitsivat matkalla yhden kuuromykkäurheilijan kodin hävinneen melkein ihan tyystiin, sillä vain sauna jäi pystyyn kun oli tiilistä rakennettu. He pyöräilivät Rajaharjusta Heinjoelle, jossa oli poltettu usean kuuron talo. Päästyään perille Äyräpään Kaukilaan he huomasivat kotitalonsa säilyneen, mutta vanhemmat eivät ole vielä palanneet takaisin kotikylään. Sauna oli erittäin hyvässä kunnossa, että he saivat saunoa. Nykypäivänä on ehkä vaikeaa ymmärtää sodan aikaisia oloja, mutta tarina jatkuu, että seuraavana päivänä he hakivat leiman lomatodistukseen Äyräpään Pölläkkälän kunnan lautakunnalta ja saivat vielä ilmaisen aterian. He palasivat kotiinsa ja menivät vielä poimimaan puolukoita. Karpaloita oli liian vähän. He tarkistivat myös enonsa talon ja totesivat, että kuuro eno Antti Kaukinen ei ole vielä palannut kotiin. Rakennukset olivat pystyssä, mutta ovet ja ikkunat olivat viety. 4 päivän loma loppui. He palasivat takaisin Viipuriin.

Vanhasten lisäksi osalla meistä on sukujuuret Karjalassa. Osa meistä on kokenut evakkoja. Piti jättää juuri rakennettu omakotitalo rajan taakse ja lähteä kiireessä pois omasta kodista kohti uutta kotialuetta. Osa on kokenut, miten lähteä evakkoon peräti kaksi kertaa. Näitä kertomuksia pitää joskus koota kirjaksi. Lopuksi vähän Kuurojen Karjalaseurasta. Se perustettiin 20.7.2009 ja siihen kuuluu monta kuuroa ympäri Suomea. Facebookissa on Kuurojen Karjalaseuran sivut, mutta voit ottaa yhteyttä työryhmään, jonka puheenjohtaja on Heikki Sandholm ja muut jäsenet ovat Timo Jarva, Senni Virkkunen, Urpo Nevalainen, Jari Varis ja Annukka Hiekkanen. Toimintaa järjestetään kerran vuodessa. Seura on tarkoitettu Karjalassa syntyneille ja evakkoon lähteneille lisäksi myös kuuroille, joilla on juuret Karjalassa. Seura suunnittelee bussikiertomatkaa Karjalaan vuonna 2015 kesällä, mutta ensi kesänä on seuran tapaaminen pohjoismaiden kulttuurifestivaalin yhteydessä.

Kiitos työryhmälle hyvästä matkaseurasta! Haluan kiittää näin blogin välityksellä myös SaimaanTravelin työntekijöitä onnistuneista järjestelyistä. Oli ilo huomata suomalaisen viittomakielen sanakirjan olleen laivan keittiön pöydällä.

p.s. Tästä sivusta voi nähdä, millainen kaupunki Viipuri oli vuonna 1939 syksyllä: http://www.virtuaaliviipuri.tamk.fi/.

Riihimäen kuurot

Museojuna. Riihimäen kuurot olivat matkustaneet sillä junalla 1920-luvulla.

Sukututkimuksen merkeissä tuli tehtyä pieni pikareissu Riihimäelle. Oli mielenkiintoista tavata yhdistyksen vanhoja jäseniä ja samalla juhlia yhdistyksen 100v.juhlaa. Sain tietää, miten isoäidin kuuro pikkuserkku oli niin lyhyt. Vain 120 senttiä, mutta hän oli pidetty jäsen. Muut jäsenet aina auttoivat häntä, sillä hän ei aina päässyt omin avuin esimerkiksi bussiin. Hänellä oli tapana seisoa tuolilla, jotta voi keskustella muiden kanssa. Ja sain tietää, mikä oli hänen viittomanimensä!

Riihimäen Kuurot ry perustettiin 1913 taitelija Lauri Vainolan toimesta. Hän oli hyvin aktiivinen mies, sillä oli monessa asiassa mukana. Aloin miettiä, millaisia teoksia hän on tehnyt. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Erkki Enqvist kertoi elävästi hänestä, vaikkei ole koskaan tavannut häntä. Muistitiedon mukaan Lauri oli ankara persoona, mutta aikaansaava. Lauri oli mukana Kuurojen Liiton hallituksessa 1940-luvulla.

Laurilla oli kuuro sisko, Laina Vainola, joka oli kirjoittanut kirjan omasta elämästään. Kirjasta löytyy kertomuksia, miten vaikea suhde oli Lainalla veljensä kanssa.

Lauri kuoli keuhkosyöpään vuonna 1960. Lauri teki itse oman ja kuulevan vaimonsa hautakiven. Harmikseni en päässyt mukaan seuraavana päivänä hautausmaalle. 

Jonkin verran tietoja Lauri Vainolasta ja hänen teoksistaan löytyy tästä sivusta:
 http://www.akiranta.com/43

Ensirakkaus

Sain kuulla vähän aikaa sitten kauniin tarinan. Yksi ikääntynyt mies kertoi ensirakkaudestaan seuraavasti:

"Hän oli niin kaunis, että hullannuin häneen. Pääsimme ripille v.1966. Koulun jälkeen asuimme eri puolilla Suomea. Kirjoittelimme kirjeitä hyvin tiheään. Hän osasi kirjoittaa niin hyvää suomea. Yritin parhaani mukaan vastata, vaikka lyhyesti. Aloitin sitten Turun ammattikoulun. Kirjeenvaihto alkoi tyrehtyä.

Yritin etsiä hänet hänen kotikaupungistaan, mutta en löytänyt häntä vaikka kuinka yritin etsiä. Työelämä sitten veti minut puoleensa ja löysin vaimon itselleni. Olen nyt toista kertaa naimisissa. Oletko kuullut jotain hänestä? Olen kuullut, miten hänellä on ollut ongelmia elämässään. Silti rakastan edelleen häntä. En milloinkaan unohda häntä."

Aurinko häikäisi

Tämä kertomus tapahtui 1940 luvun Nikkarilan talouskoulussa. Kaksi nuorta tyttöä oli kotimatkalla. Juna-asemalla aurinko häikäisi niin kovasti, että he eivät nähneet mitään edessään. Tytöt yrittivät ylittää junarataa.

Toinen tytöistä säikähti kovasti, sillä juna vilahti vauhdilla hänen silmiensä edestä. Vaunujen välistä valo vilahteli. Sama tyttö huomasi, että hänen matkalaukkunsa lensi kauas. Tapauksesta pökertyneenä tyttö nousi ylös ja huomasi, miten verinen hän oli. Ystävä oli kadonnut jonnekin, mutta hänen matkalaukkunsa oli vähän kaukana radasta. Tytölle valkeni, että veri tuli hänen ystävän ruumiista. Asiasta järkyttyneenä tyttö juoksi lujaa talouskoulun johtajan luo.

Tyttö hakkasi ovea niin kovasti, että johtaja oli ihmeissään avatessaan oven papiljotit päässään. Johtaja rauhoitti tytön ymmärrettyään tilanteen vakavuuden. Junaradalta löytyi tytön ystävän ruumiin osia. Talouskoulun tytöt keräsivät kuuliaisina osia kokoon, mutta tärkein osa puuttui edelleen.

Nikkarilan talouskoulun tytöt 1940-luvun alkupuolella

Johtaja otti yhteyttä junaan, joka matkusti etelään asti. Espoon tienoolla junaa tutkittiin perinpohjaisesti. Löytyi se tärkein osa. Joku mies kuljetti laatikon Pieksämäelle asti ja sen jälkeen talouskoulun johtaja totesi nähtyään tytön pään, että kaikki oli vihdoinkin kasassa hautaa varten.

Reikäleipä

85 vuotias muistelee, miten sai kuunnella noin 15 vuotiaana Kuopiossa vanhemmilta kuuroilta seuraavan tarinan:

"Elettiin kapinan aikaa v.1918. Kuopion kuuromykkäin koulun johtajana oli silloin Kustaa Killinen, joka oli valkoisten puolella. Koululla oli ruokavarastoa. 

Eräänä aamuna Killinen kysyi aamuavauksen yhteydessä meiltä oppilailta ja myös henkilökunnalta, kuka oli varastanut koulun ruokavarastosta lukuisia reikäleipiä. Olimme ihan ihmeissämme koko asiasta. Myöhemmin saimme tietää, että johtaja olikin itse antanut valkoisille ne leivät."

Ilotulitus

85 vuotias muistelee kouluaikojaan Kuopiossa. 

"Katselimme lumoutuneina ikkunasta, miten Kuopion kaupungilla loisti ilotulitus ja sen jälkeen tuli sakea musta pilvi. Asuimme vähän kaukana Kuopion keskustasta. Ihmettelimme, miksi aikuiset olivat hädissään ja hätistivät meidät piiloon. Meistä se oli niin hauskaa katsella kaupunkia. Sitäpaitsi se oli niin hieno ilotulitus, kunnes luimme seuraavana päivänä lehdestä, että se olikin pommitusta."

Mitä on jätetty kertomatta?

Kuurojen keskuudessa on puhuttu paljon, miten silloin oli viittomakieli kiellettynä. Opettajat eivät viittoneet. Oppilaiden piti oppia puhumaan.

Tästä huolimatta on kertomuksia, miten ennen on viitottu. Turun kuuromykkäin koulussa oli ennen sotia viittomakielinen partiotoiminta. Elossaoleva kohta 92 vuotias kuuro muistelee, miten partioleirillä viitottiin. Tehtiin tavallisia askareita yhdessä viittoen. Mistä johtuu, että nämä asiat ovat jääneet melkein unohduksiin? Facebookissa on kuurojen historian sivut. Moni viittomakielinen on laittanut kuvia sinne kouluajoistaan. Yhdessä 1950-luvulla otetussa kuvassa oppilaat viittoivat keskenään luokassa. 

Pitää oikeasti tehdä tarkka haastattelututkimus kuurojen opetushistoriasta, sillä todellisuus voi olla ihan toista. Uskon kyllä, että moni kuuro on kokenut oralismin kirot, mutta ei ihan kaikki. Kouluissa on erilaisia käytäntöjä. Sama 92 vuotias kuuro kertoi, miten hänen isänsä oli puhumaton kuuro ja viittoi pelkästään käyttäen myös vanhoja sormiaakkosia. Aloin miettiä, jos hänen isänsä kävi koulua 1900-luvun alkupuolella ja ei ole oppinut puhumaan puhuttua kieltä, vaan viittomaan. Turun kuuromykkäin koulussa alettiin opettaa puheopetusta v.1892 asetuksen mukaan. Onko Suomessa kuurojen historian tutkimus pohjautunut vain viralliseen lähdeaineistoon? Mitä on kirjoitettu koulujen virallisissa papereissa? Mitä kaikkea on kirjoitettu Kuuromykkäin/ Kuurojen lehdissä? Ketkä kirjoittivat niihin? Mitä on jätetty kirjoittamatta/kertomatta? 

Viittomakielinen partio v.1938 

Oli talvi 1941

Oli talvi 1941. Veljeni ihastui yhteen naiseen, jolla oli myös kuuro sisko. Sisko asui kaupungissa ja toinen maalla. Veljeni ajoi potkukelkalla sinne maalle. Matkaa oli 20-30 kilometriä.

Veljeni pääsi hyvin perille. Oli mukava ilta. Syötiin. Tuli nukkumaanmenon aika. Nainen pyysi vanhemmiltaan luvan, voisiko mies jäädä yöksi. Ei voinut. Veljeni joutui palamaan kotiin -tyhjin käsin.

Näin kävi monta kertaa ympäri Suomea, kertoi yli 90 vuotias mies. Hän sanoi, että monesti kuulevat vanhemmat halusivat pitää hyvän työntekijän kotonaan. Ilmaiseksi.

Kosto

83 vuotias muistelee 1940 luvun tapahtumia ja halusi kertoa Oulun kuuromykkäin koulun opettajista, erityisesti puutyön opettajasta.

"Tapasin paljon vanhoja kuuroja Tampereella 1940-luvulla ja sain kuulla paljon juttuja. Isoveljeni, Lauri oli kertonut samoja asioita. Oulun kuuromykkäin koulussa oli ankara puutyön opettaja. Yksi oppilas joutui pulpetin alle tunniksi, kun opettaja hermostui oppilaan mitättömästä virheestä. Opettaja pisti väkisin oppilaan pulpetin alle, että tunnin jälkeen oppilas oli ihan kivuista poikki. Vähän ajan päässä oppilas keksi, miten voisi kostaa kokemastaan vääryydestä. Käytyään käymälässä oppilas pisti opettajan taskuun kakkaa ja laittoi vielä hansikkaat taskuun. Oppilas ei jäänyt kiinni, sillä kukaan ei paljastanut. Opettaja kyllä yritti saada selville tarjoamalla silloista 100 markkaa, joka oli iso summa. Kukaan ei huolinut rahaa. Opettaja joutui ostamaan uuden takin.

Opettaja oli muuten se kuuluisa kansatieteilijä Samuli Paulaharju. Kysyin jälkeenpäin monelta vanhemmalta kuurolta asiasta. Piti kyllä paikkansa."

Viikset

           Viittomakielisillä on usein oma viittomanimi, joka kertoo henkilöstä jotain. Sain viittomanimekseni "O"- sormiaakkosen ja liike on toistuva, sillä synnyin aikaan jolloin sormiaakkosviittomanimet olivat kovasti muodissa. Amerikkalaisessa viittomakielessä annetaan usein sormiaakkosalkuisia viittomanimiä ja tapa levisi joskus 1970-luvulla Suomeen. Sitä ennen moni sai ulkonäön tai luonteensa perusteella viittomanimen, mutta onhan näin vielä nykyään.
           Haastattelin eilen illalla Turun kuurojen ammattikoulun käyneitä kuuroja miehiä. Vanhempi mies, 84v. kävi koulua v.1948-1952 ja nuorempi 83v. v.1949-1953. Heillä riitti muisteltavaa ja juttuja. Yritän saada jutun kokoon Kuurojen lehteä varten, mutta haluan kirjoittaa yhden jutun tähän blogiini. He kertoivat "VIIKSET" -viittomanimen omistavasta henkilöstä, joka oli niin ystävällinen.
           Siihen aikaan ammattikoulun opiskelu oli erilaista kuin nykyään. Vapaata aikaa ei ollut kovinkaan paljon, kun piti käydä työssä ma-pe ja sitten lauantaisin opiskella teoriaa kuurojen koululla.  Sunnuntaisin oli sitten vapaata aikaa.
           Viiksekäs kuuro kutsui usein Turun kuurojen ammattikoulun nuoria oppilaita kotiinsa kahville ja auttoi usein nuoria arjen asioissa. Majoitti välillä kotiinsa, jos nuorten kotimatka oli liian pitkä. Oli välillä ankara ja neuvoi nuoria. 

 p.s. Kysyin heiltä viiksekkään henkilön nimeä, ja se ei ollut miehen nimi! 

Toivolan vanha piha

Moni käsityöihminen on ihan hurahtanut Jyväskylän Toivolan vanhaan pihaan. Minäkin olen ihastunut tietämättä, millä tavalla kuurojen historia on liittynyt koko paikkaan. Kuka tämä Toivola olikaan? Mikä miehiään hän oli? Miksi Toivolan vanhaan pihaan perustettiin kahvila, jonka nimi on Muisto?

Jyväskylä oli pikkuinen kaupunki 1800-luvun loppupuolella. Kuuromykkäinkoulu perustettiin vuonna 1892 samalle kadulle missä Toivolan vanha piha sijaitsee - Cygnaeuksenkadulla. Toivolan vanha piha on nyt käsityöläisten yrittäjien hallussa. Ns.Toivolan talossa on nyt Titityy -niminen lankakauppa. Herman Toivola oli hyvin menestyvä seppä, ja häntä kutsuttiin pian tehtailijaksi. Toivolan ensimmäinen vaimo kuoli lapsivuoteeseen ja poikalapsi sai nimekseen Muisto. Toivola avioitui vielä toisen kerran ja vaikutti paljon Jyväskylän kaupungin kehitykseen, sillä hän perusti synnytyslaitoksen kotitalonsa viereen. Siinä synnytyslaitoksessa oli synnytyshuoneiden lisäksi myös sterilointihuone. Laitoksen toiminta loppui vuonna 1919. Sitä ennen Herman Toivola joutui taloudellisten vaikeuksien takia lopumaan tontin omistukseta vuonna 1907 ja jatkoi kuitenkin pajassaan työskentelyään.

Ketkä sitten omistivat tontin vuoden 1907 jälkeen? Kauppaneuvokset Anton Fredikso ja Julius Johnson omistivat, kunnes halusivat luopua omistuksestaan vuonna 1918. Oli melkoinen yllätys lukea, kuka oli seuraava ostaja. Toisaalta ei ole niin yllätys, sillä Kuuromykkäin koulu sijaitsi ihan lähellä. Kuuromykkäin koulun opettaja Martti Pihkala osti ja asui perheineen vuoteen 1928 asti. Kirjoittiko hän siinä ns. Toivolan talossa kirjansa: Minkälainen Suomi meidän on luotava? Näen nyt Titityyn liikkeen eri tavoin. Kävikö siinä paikassa paljon kuuroja? Millainen opettaja Martti oli? Hän oli Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry:n ensimmäinen puheenjohtaja v.1907 ja myös v.1910-1913 kun hän oli opettajana vuosina 1904-1921.

Lähteet:
Jäppinen,Jussi&Voutilainen, Heli-Maija. Loisto&Lyhty, Löytöretki Jyväskylän rakennettuun ympäristöön 2006
Juurilta aalloille, Suomen kuurojen sydänjyvä, Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry 100 vuotta, 1907-2007

Terveisiä Perkjärveltä!

     Pitkin kevättä ja kesää on tullut luettua tarinoita kivenhakkaajaveljeksistä -kuurojen historian sivuilla fb:ssä. Ketkä olivat nämä kuurot veljekset? He elivät elämänsä loppuun asti kahdestaan, mutta kerron nyt heidän elämästään välirauhan aikana. Heidän elämästään voisi kyllä tehdä kunnon kirjan, mutta olen lähdössä pian Viipurin matkaan ja tuli (taas) luettua vanhoja kuuromykkäinlehtiä digitaalisen kansalliskirjaston arkistosta. Millaista oli elämä Karjalan kuuroilla? Tiedetään, että Viipurin kuuromykkäinyhdistys perustettiin v.1899 ja vietettiin isot 40v.juhlat 24.-26.3.1939. Viipuri menetettiin sitten pian Neuvostoliitolle.
     Välirauhan aikana veljekset olivat armeijan töissä. Töitä riitti, sillä oli paljon siivoamista ja järjestelemistä Viipurin alueella. Veljekset kertoivat, miten ympäristö oli sekaisin. Tiet, sillat ja kadut olivat huonossa kunnossa. Piti siivota pois myös venäläisten sotilaiden mustuneita ruumiiita. Veljekset olivat töissä kuukauden ja saivat 4 päivän loman, sitten he pääsivät käymään kotiseudulleen mukanaan polkupyörät. He kuvailivat niin tarkkaan kotimatkan Viipurista Äyräpään Kaukilaan. En voinut muuta kuin ihailla veljesten sitkeyttä ja maanläheisyyttä. 
      Veljekset matkustivat Viipurista Äyräpäähän Perojen kautta. He havaitsivat matkalla yhden kuuromykkäurheilijan kodin hävinneen melkein ihan tyystiin, sillä vain sauna jäi pystyyn kun oli tiilistä rakennettu. He pyöräilivät Rajaharjusta Heinjoelle, jossa oli poltettu usean kuuron talo. Päästyään perille Äyräpään Kaukilaan he huomasivat kotitalonsa säilynneen, mutta vanhemmat eivät ole vielä palanneet takaisin kotikylään. Sauna oli erittäin hyvässä kunnossa, että he saivat saunoa. 
       Nykypäivänä on ehkä vaikeaa ymmärtää sodan aikaisia oloja, mutta tarina jatkuu, että seuraavana päivänä he hakivat leiman lomatodistukseen Äyräpään Pölläkkälän kunnan lautakunnalta ja saivat vielä ilmaisen aterian. He palasivat kotiinsa ja menivät vielä poimimaan puolukoita. Karpaloita oli liian vähän. He tarkistivat myös enonsa talon ja totesivat, että kuuro eno Antti Kaukinen ei ole vielä palannut kotiin. Rakennukset olivat pystyssä, mutta ovet ja ikkunat olivat viety. 4 päivän loma loppui. He palasivat takaisin Viipuriin.
       Viipurissa tapahtui kaikenlaisia ja veljekset kuvailivat hyvin, millainen Viipuri oli valloittamisen jälkeen:

"Matkalla huomasin, että Viipuriin menevän maantien varrella oli kaatuneita ryssiä, hevosia, konekiväärejä, tuhottuja tankkeja y.m.Tien varrella haudattiin ryssien ruumiita, jotka olivat melkein mustia.

Kun viime syyskuussa kävimme Viipurin elokuvateatterissa, huomasimme siinä olevan suuret Stalinin ja Voroshilovin patsaat, jotka olivat tehdyt liidusta (kipsistä?). Ne peitettiin kangassäkeillä. Viipurissa on paljon ryssiä puhdistamassa tuhottujen rakennusten jätteitä. Syyskuun 25.päivänä jouduin Viipurissa sotilasauton alle, sillä auto pysähtyi liian myöhään. Sain vammoja, mutta yhden kuukauden kuluttua olin täysin terve, vaikka jaksoinkin vammoista huolimatta tehdä työtä. Onnettomuus olisi voinut olla hengenvaarallinen. Polkupyöräni vauroitui pahasti, mutta Valto ja minä korjasimme sen taas kuntoon.

Viime syksynä löysin 11 500 mk seteleitä, komennustodistuksia, valokuvia ja muita papereita sisältävä lompakon Viipurissa. Annoin sen omistajalle eräälle mestarille, joka tuli iloiseksi löydöstä ja sain häneltä 150 mk palkkioksi.

Terveisiä kaikille ja hauskaa talvea toivottavat Kauko ja Valto Vanhanen Perkjärvellä 6.11.1941"



Lähde:
Kuuromykkäin lehti nro 11/1941
Kuva: Marja Irjalan kotiarkisto

Junat

Junaradat ovat aina kiehtoneet minua. Olen junan suurkuluttaja, kuten varmaan myös muu kuuro. Junat ovat yksi tärkeä osa kuurojen kulttuuria, sillä junien ansiosta voimme matkustaa ja matkustella.

Käydä koulua, työssä tai tapaamassa muita kuuroja. Junaradat ovat toimineet meille tienä sekä hyvässä että pahassa.  Junarata on ollut myös usean kuuron viimeinen tie -ihan kirjaimellisesti.

Moni kuuro on kertonut, miten he aloittivat kouluntaipaleen. Junalla. Istua vanhassa puisessa penkissä tuntemattomien lasten kanssa tai vanhempien kanssa kohti tuntematonta kaupunkia. Koulumatkojen lisäksi junat olivat kovasti kuurojen käytössä. Kuurot saivat ennen junamatkaa varten alennusta. Kuuromykkäin lehdissä oli ilmoituksia alennuksista, jotta maaseudun köyhät kuurot pääsivät aikoinaan matkustamaan Kuuromykkäin liiton järjestämiin liittokokouksiin. Autoja ei ollut kovinkaan paljon. Kuurot alkoivat ostaa autoja vasta sotien jälkeen. Kokousmatkojen lisäksi oli myös kova hinku päästä kuurojen urheilutapahtumiin.

"Kun mentiin Tampereelle kuurojen yleisurheilun kilpailutapahtumaan vuonna 1947, junavaunut olivat täynnä kuuroja. Kysyin, oliko tämä paikka vapaana. Kuuleva matkustaja vastasi, että on vapaana. Jonkin ajan päästä hän ei kestänyt meitä kuuroja, vaan siirtyi toiseen vaunuun, sillä vaunu oli niin täynnä viittovia kuuroja." 

Kuuromykkäin lehdissä oli erittäin paljon varoituksia junaradalla kävelemisestä. Silloin tiet olivat ilmeisesti huonoja, että oli helpompaa kulkea junaradalla. Näin moni kuuro jäi junan alle, vaikka olisi kuinka yrittänyt tarkistaa junien aikatauluja. Joskus kävi niin, että oli ylimääräisiä junavuoroja. Olisi kiinnostavaa tehdä tästä tarkempaa tutkimusta.

Pietarsaaren kuuromykkäin koulun johtajatar Anna Heikel oli huolissaan koulun viereen rakentamasta uudesta junaradasta. Siitä syystä koulu siirrettiin lähemmäs keskustaa. Lehdistä löytyy paljon yksikohtaisia kuvauksia junan alle jääneistä kuurojen kuolemista. Eräältä kuurolta mummolta murskaantui pää. Toiselta katkesi molemmat jalat.

Vuonna 1919 oli ilmoitus kuuromykkäin lehdessä, että eräs kuuro nainen käveli junaradan vieressä. Onneksi ei jäänyt junan alle, mutta juna repi hänen kyynärpäänsä. Siinä mainittiin, että samalta naiselta kuoli samana vuonna lapsi ja hän ei voinut käydä työssä kesän kiireisimpänä työaikana kun piti kantaa kättä muutaman viikon. Tästä huolimatta sama nainen kuoli vuonna 1925- junan alle.

Lähteet:
Kuuromykkäin lehdet

Se katse

Tuli katsottua eilen illalla dokumenttia yhdysvaltaisesta St.Johnin kuurojen koulusta. Siinä kerrottiin, miten katolinen kirkko on suojellut pedofiilipappeja. Viittomakielentaitoinen pappi Lawrence Murphy oli toiminnut pitkään koululla vuosina 1950-1974 ja ehtinyt käyttää hyväkseen ainakin 200 kuuroa oppilasta. Hän valitsi tiettyjä oppilaita. Sellaisia oppilaita, joiden vanhemmat eivät osanneet viittoa. Suurin osa kuuroista lapsista syntyy kuuleville vanhemmille. Murphy sai kuolla vapaana miehenä, mutta katolinen kirkko sen sijaan joutui oikeuteen pedofiilipapin suojelemisesta ja aineistojen pimittämisestä. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288578679059.html

Pedofiilejä on aina ollut jokaisessa paikassa, myös Suomessa on tapahtunut kaikenlaisia asioita kuuroille. Näitä vaikeita asioita on viitottu, mutta toistaiseksi vain kuurojen piirissä. Katsottuani dokumentin aloin muistella, mitä kaikkea kuurot ovat kertoneet minulle. Aamulla alkoi muisti palautua vuosien takaisista kertomuksista.

"Kun olin 11-12 vuotias, pelattiin liikunnan tunnilla lentopalloa. Liikunnan opettajalla oli outo katse ja viittoi minulle:"Jos olisin 16v., iskisin sinut". Oltiin samana vuonna leirikoulussa ja meillä oli kivaa siellä siitä huolimatta, että järkytyin kovasti aran luokkatoverin kertomuksesta. Luokkatoverini kertoi, miten sama opettaja katseli häntä kun hän oli suihkussa. Emme kertoneeet asiasta kenellekään."

"Asuntolan hoitajattarella ei ollut ollenkaan alushousuja ja levitti hameensa meille poikaoppilaille näytettäväksi.."

"Sotilaat käyttivät koulun tyttöjä hyväkseen. Eräs tyttö tuli raskaaksi ja sai potkut koulusta."


Olen kuunnellut tarinat silmät pyöreinä ja jättänyt ne sikseen. Väärin sanoo minä. Näille asioille pitää tehdä jotain, jotta kuurojen pahoinvointi ei siirtyisi seuraaville sukupolville.

Rytin annos

Siitä oli muutama vuosi kun kuulin tämän tarinan. Nuori kuuro mies muutti Pohjanmaalta Helsinkiin työn perässä ja sama mies kertoi alla olevan tarinan lapselleen, joka sitten kertoi minulle. Elettiin sodan jälkeistä aikaa. 

"Puukotettu kuuro mies tuottiin sairaalaan. Yritettiin antaa ensiapua, mutta mies kuitenkin kuoli jonkin ajan päässä. Mikä onni oli, että sairaanhoitaja ehti saada kuolevalta mieheltä puukkottajan viittomanimen. Sairaanhoitaja ei kuitenkaan tiennyt kenen viittomanimi olikaan, joten ei voinut kertoa poliisille. Mutta sairaanhoitaja oli kuurojen vanhempien kuuleva lapsi! 

Poliisi pidätti tappajan ja paikalla oli lukuisia kuuroja miehiä todistamassa, miten kuuro tappaja jäi kiinni työpaikallaan. Niinpä tappaja joutui kiven sisään ja kärsi siellä rangaistusta, mutta ei loppuun asti. Kuurojen pappi Lauri Paunu oli nimittäin neuvotellut vankilan johtajan kanssa, että kuuron vangin ei olisi hyvä olla ihan yksin vankilassa. Olisi parempi päästä vapauteen ja maksaa rangaistuksen ylityönä vankilalle. Siihen vankilan johtaja suostui, mutta sitä ennen kuuro vanki oli jonkin aikaa vankilassa. Kerrotaan, että kuuro vanki sai usein kaksi annosta ruokaa. Mistä syystä? Kun Suomen presidentti Risto Ryti ei huolinnut vankilan ruokaa, vieressä istuva kuuro vanki sai aina Rytin annosta."

Nimetön lappu

Viime aikoina on tullut esille juttu, miten joku kuuron naapureista on valittanut kuurolle kovista äänistä. Kerran eräs kuuro sai nimettömän lapun, että voisi lopettaa vibraattorin jatkuvan käytön. Niin, tiedätkö miten kuuro herää? Aika moni käyttää herätyskelloa, jossa on mukana täristin. Kuvasta näkee tarkemmin. Joskus käy niin, että täristin putoaa lattialle kun kello alkaa soimaan. Minulle on käynyt joskus niin, että en herää vaan vanhempani, jotka tulivat sitten herättämään minut. Täristin on niin kova, että olen oppinut inhoamaan.

Mitä tuo vanha nainen tuijottaa?

Usein luullaan, että kukaan ei näe tai ymmärrä kun viitot. Kerronpas sinulle muutaman tarinan:

”Kaksi tulkkiystävää oli samaan aikaan kampaajalla ja viittoivat toisilleen asioita, mitä ei ole hyvää muiden saada tietää. Kampaaja katseli heitä samalla kun leikkasi toisen tulkin hiuksia. Tulkit lähtivät tietämättä, miten hyvin kampaaja ymmärsi heitä. He eivät nimittäin tienneet, että kampaaja oli kuurojen vanhempien lapsi.”

” Kaksi nuorta miestä arvosteli pubin edessä liikkuneita naisia antaen arvosanoja ulkonäöstä. Saman pubin edessä asui kuuro, joka istui ikkunan laudalla kolme tuntia ja katseli miten miehet antoivat numeroita naisen ruumiin osista. Ikkunasta katseleva kuuro sanoi, ettei arvosta noita nuoria miehiä, vaikka tapauksesta on pitkä aika.”

”Kassalla istui kuusikymppinen rouva ja kaksi kuuroa nuorta viittoi keskenään kassalla. Myyjä katseli heitä ja toinen nuorista viittoi: ”Mitä tuo vanha nainen tuijottaa?” Myyjä vastasi: ”Tämä on kuuron tytön äiti.” Nuoret menivät ihan vaikeiksi. Myyjä kuitenkin otti asian rennosti ja nuoret kysyivät, kenen tyttären äiti hän oli. Myyjä kertoi tyttärensä nimen eli minun. Nuoret pyysivät äitiäni välittämään terveiset minulle. Vähän ajan päästä äitini työkaveri sanoi, että noilla on sinulle asiaa. Nuoret viittoivat: ”Anteeksi kun sanoimme sinua vanhaksi naiseksi.”

Yllätys Savonlinnan reissulta

Olin maaliskuun yhtenä viikonloppuna Savonlinnassa. Halusin nähdä, miten viittomakieliset elävät sielläpäin.Pääsin Kuurojen Liiton järjestöohjaajan kyytiin ja seurasin Itä-Savon Kuurot ry:n vuosikokousta. 





Oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella tarinoita elämästä. Yhdistys perustettiin v.1945. Silloin oli jäsenistä suurin osa maanviljeilijöitä. Nykyiset ikääntyneet jäsenet ovat virkeitä kertomaan erilaisia juttuja, miten eräältä meni toinen kissa ilveksen suuhun. Katsottiin vähän kuvia yhdessä ja muisteltiin. Huomaa, miten on tärkeää jakaa asioita yhdessä. Kuvista ilmenee erilaisia yhdistyksen järjestämiä tapahtumia, mutta kokoontumiset ovat tapahtuneet vuorotellen kodeissa ja kesäisin yhdistyksen itse rakentamassa kesäpaikassa. Koivuranta rakennettiin jäsenten ja silloisen järjestöohjaajan voimalla. Mikä yhteishenki! Rakentaa yhdessä kesäpaikkaa noin kymmenen vuoden ajan. Toivottavasti Koivurantaa ei myydä, vaan säilytetään tuleville sukupolville.

Löytyi kuvien sekasta mielenkiintoinen kuva veistoksesta. Kysyin, kuka oli tehnyt tämän hienon teoksen. Yhdistyksen jäsenet tulivat hiljaisiksi ja vastasivat, että Juhani Makkonen. Otin jälkeenpäin selvää, kuka Makkonen oli. Hän oli käynyt Ateneumissa 1950 -luvulla ja palasi sitten synnyinseudulleen. Makkonen teki äidistään veistoksen. Kuurojen ääni -lehdestä löytyi tietoja Makkosesta seuraavasti:

" Nuoremman polven taitelija löytyy Savonlinnasta, Juhani Makkonen, taidekoulussa opiskellut ja hyvät arvosanat saanut nuori mies, josta varmaan kehittyy kuurojen maailman huomattava taitelija. Hänen erikoisalanaan on muovailu. Tälle nuorelle kyvylle toivotamme rohkeata yritteliäisyyttä, sillä sitä tarvitaan taiteen polulla, jolla vain harvoin puhkeaa menestyksen kukka. Sitä suuremmalla ilolla ja ylpeydellä voidaankin mainita kuurot taitelijat, koska heidän vammansa jo asettaa heille esteitä. Lujalla työllä ja tulevaisuuden uskolla kuitenkin voitetaan nämä esteet, kun innostus kruunaa luomisen ilo. "(Kuurojen ääni, 1960)



Lähteet:
- Haastattelu Itä-Savon Kuurot ry:n jäsenten kanssa
- Kuurojen ääni, Savonlinnan Kuurot ry:n hyväksi,1960

Kaurapuuron voimalla mennään!

Oletko kuullut tarinan kaurapuurosta vuodelta 1949? Tänä iltana istuin iltaa urheiluväen kanssa, ja tuli ihan sama tarina esille.

"Me suomalaiset menestyimme hyvin, sillä syötiin ihan joka päivä kaurapuuroa! Tuli 14 mitalia!"

Arvo Hämäläinen kertoi ihan saman tarinan kaurapuurosta, että valmentajien vaimot aina keittivät puuroa hyvin varhain aamulla urheilijoille ja myös muista tapahtumista kuten esimerkiksi laivamatkasta Tanskaan:
" Laivamatka oli myrskyinen. Lasit eivät pysyneet pöydillä. Laiva oli aika pieni. Nykyään laivat ovat isoja. Nukuin yläkannella, kunnes kapteeni käski nukkua muualla jotta vesi ei veisi mennessään.”


Tuli pidettyä muutama vuosi sitten luento kuurojen historian kongressissa. Kerroin Jyväskylän yliopiston kollegan kanssa, miten sodan aikana eläneet kuurot nuoret miehet elivät ja kasvoivat pojista miehiksi. Arvo Hämäläinen oli toinen haastatteleva. Tuli paljon urheilukertomuksia, sillä Arvo oli paljon mukana urheilussa kuten veljensä Lauri. Arvo kertoi, miten Laurin kautta Arvo pääsi urheilumaailmaan. Kuuromykkäinlehdissä oli aina ilmoituksia urheilutapahtumista. Arvo osallistui lukuisiin urheilutapahtumiin kuten  kuurojen kesämaailmankisat v.1949. Arvo kertoi myös vuoden 1953 kesäkisoista, miten moni kuuro urheilija syljeksi saksalaisten kuurojen urheilijoiden päälle. Tästä enemmän toisella kerralla!

Minkälainen Suomi meidän on luotava?

Näytin vähän aikaa sitten Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä vanhoja kuvia, joista otin kameralla kopioita. Kuvat olivat niin pieniä. Oli mukavaa yhdessä keskustella 1920-30 luvun kuuroista ja heidän elämästään. Huomaatteko ensimmäisestä kuvasta kirjan nimeä? Pääoma. Tajusin, että siitä laatikosta löytyy ns.punaisten puolella olleiden kuurojen kuvia.



Tuli tämä kertomus uudestaan esille vuosien jälkeen.
  "Aivan, hän oli punainen kuten veljensä! Kun opettaja joutui punaisten vangiksi, huomasivat kuurot veljekset opettajan, joka viittoi hyvin varovasti:"leipä". Veljekset antoivat salaa opettajalle leipää ja opettaja pelastui nälältä. Myöhemmin veljekset joutuivat valkoisten vangiksi ja sama opettaja sanoi, että nuo kuuromykät pelastivat hengen. Näin veljekset pääsivät vapaiksi."  Veljekset näkyy toisessa kuvassa, joista vasemmalla seisova mies oli tunnettu kuuro mies kaupungilla. Kaikki poliisit, bussikuljettajat ja taksikuljettajat tunsivat hyvin hänet, sillä hän oli huumorimiehiä.


Kuka oli tämä opettaja, joka keräsi leipää? Hän oli Martti Pihkala, joka toimi kuuromykkäin opettajana vuosina 1904-1920 ja oli Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry:n ensimmäinen puheenjohtaja. Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry perustettiin v. 1907.

Mutta millainen mies oli Martti Pihkala? Hän kirjoitti vuonna 1918 kirjan: Minkälainen Suomi meidän on luotava? Netin mukaan Martti oli kiihkeä suojeluskuntalainen ja halusi puhdistaa Suomea saastaisilta ihmisiltä. Oli pakko hankkia sen kirjan, sillä kuurojen historiassa on tapahtunut sterilisaatioita. 

Luettuani kirjan läpi ymmärsin paremmin, miksi siihen aikaan oli eugeniikka vahvimmillaan. Suomi oli juuri itsenäistynyt ja hakemassa uutta identiteettiä. Suomalaiset eivät halunneet olla ruotsalaisia, eikä venäläisiä. Martti kuvaili, millaisen Suomen tulisi olla. Siinä on paljon toimenpide-ehdotuksia, mitä tulisi tehdä huonompiosaisten ihmisten hävittämiseksi.Siinä Martti kirjoitti kirjassaan, millainen hyvä mies tai nainen tulisi olla. Hyvästä naisesta hän kirjoitti seuraavasti: "Oikea nainen asettaa itselleen siis ensimmäiseksi, tärkeimmäksi tehtäväkseen valita oikein vielä syntymättömien lapsiensa isä, sillä hän tietää että perinnöllisyyden laki mitä ratkaisevimmin määrää tulevien sukupolvien laadun. Hän ottaa sentähden selville lapsensa tulevan isän ominaisuudet, vieläpä hänen sukuperänsä laadun. Senpätähden tulevaisuuden naisen tärkein, puhtaasti tieteellinen tehtävä on varmaankin sukututkimus..."

Kirjan lopussa Martti kirjoitti puhdistuksesta ja jalostuksesta seuraavasti:

"Lausun sentähden vain aivan lyhyesti käsitykseni, että ryhtyessämme puhdistustyöhön meidän  ehdottomasti on riistettävä oikeus jatkaa sukua siltä ihmislajilta, jolta puuttuu kaikki edellytykset jättää kunnon jälkeläisiä.. He voivat olla mitä kunnioitettavimpia ja parhaimpia ihmisiä.."

Millainen opettaja Martti Pihkala oli? Osasi ainakin viittoa. Hän todella kannatti pakkosterilointeja. Kuurojen yhteisössä on tarinoita kuurojen kokemista aborteista ja sterilisoinnista. Olisi korkea aika kirjoittaa ylös kuurojen kokemukset ja samalla tutkia, mikä oli kaiken takana. Luulen, että moni kuuro itse halusi sterilisaatiota, mutta aihe on edelleen tabu kuurojen yhteisössä. Laina Wainola oli kirjoittanut elämästään kirjan Hiljainen tie. Siinä ei mainittu ko.aiheista. Sen sijaan hän oli kirjoittanut aiheesta Kuuromykkäin lehtiin. Siitä enemmän tuonnempana.

Lähteet:
Muistitieto: Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry
Pihkala,M.1918. Minkälainen Suomi meidän on luotava? K.J.Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylässä

Potkut

Muistelen tässä viittomakielen päivää työväenmuseo Werstaalla, jolloin pidin luentoa kasvatustieteen pro gradustani v.2007. Kerroin viittomakielisten äidinkielen opetuksen vaiheista ja vähän nykypäivästä. Oli samalla voimannuttavaa ja raskasta kertoa, mitä on tapahtunut eri aikoina, sillä on myös minun kokemuksiani mukana. Jos olisin ihan ulkopuolinen tutkija, silloin suhtautuisi asioihin kenties helpommin. Olen haastattellut eri-ikäisiä kuuroja ja kirjoittanut ylös heidän tarinoitaan. Niitä voi lukea myös netistä, kun olen laittanut Jyväskylän yliopiston kirjastoon noin kuuden vuoden jälkeen, mutta haluaisin nyt kertoa yhden asian tässä blogissani.

Kun tein gradua,en ollut ymmärtänyt riittävän syvällisesti miten me kuurot kannamme edelleen häpeää. Olen jo pienestä pitäen kuullut negatiivisia asioita Keski-Suomessa sijaitsevasta koulusta, miten sinne kaikki (muka)tyhmät kuurot joutuvat. Kun aloin käydä enemmän kuurojen yhdistyksissä ja saada kuunnella erilaisia koulukokemuksia. Moni kuuro ylpeilee oralistisesta koulustaan, jossa opetettiin pelkästään puheopetusmenetelmällä. Olen silloin vähän ihmetellyt, miksi he olivat aika ylpeitä puhetaidostaan. Joskus yhdistysilloissa keskustellaan, ketkä ovat käyneet A tai B- luokkaa, mutta miltä tuntuu niistä kuuroista, jotka eivät käyneet kumpakaan luokkaa, vaan kävivät C-luokkaa? He usein häpeilivät ja näyttivät vaatimattomilta. Puhekoulun käyneet sen sijaan olivat usein reippaan näköisiä. Osa kuuroista viittoi esimerkiksi: "Olin kaksi vuotta Kuopiossa, mutta sain potkut. Siirryin sitten Jyväskylään."

Nämä asiat ovat tapahtuneet suurimmaksi osaksi yli 50 vuotta sitten, mutta on kyllä tapahtunut myöhemminkin. Pitäisi tutkia tarkemmin myöhempien aikojen syistä, sillä ennen vanhaan oli tapana, jos kuuro oppilas ei pärjää puhekoulussa ja hänet siirretään viittoma-ja kirjoituskouluun. Voidaan ajatella niin, että koulun opettajat eivät pärjänneet, sillä he eivät osanneet viittoa oikein kunnolla tai ollenkaan. Sain kuulla yhden tarinan, miten 1950 luvulla oltiin Kuopiossa sellaisessa tilanteessa, että ei pärjätty poikaoppilaiden kanssa. Pyydetiin kuurojen vanhempien kuulevaa lasta opettajaksi sinne, mutta hän ei jostain syistä voinut muuttaa Kuopioon. Niinpä iso poikaluokka siirrettiin Jyväskylään. Yksi poikaoppilas samasta luokasta kertoi minulle, miten hänen oppiminen alkoi sujua kun sai oppia viittomakielellä. Matematiikka ja muut aineet alkoivat sujua. Häntä harmitti, että koulu loppui aika pian. Olisi niin kovasti halunnut saada lisää saman opettajan opetusta.

Siitä häpeän kantamisesta pitää oikeasti keskustella avoimesti kun tapasin vähän aikaa sitten minua muutaman vuoden nuoremman kuuron. Kysyin häneltä, mitä koulua hänen kuurot vanhempansa kävivät ja hän tuli aika vaikean näköiseksi. Meni muutama sekunti, ennenkuin hän vastasi: Jyväskylän koulu. Hän sanoi sen jälkeen lukeneensa jostain, että koulu oli Ö-luokkaa. 

Vielä siitä potkut -viittomasta, se on aika voimakas ja käytetään edelleen erityisesti vanhemman kuuron sukupolven keskuudessa. Siihen liittyy varmasti paljon tunteita. Oli varmaan myös koulukiusaamista, sillä oppilaat arvostelivat toisiaan, ketkä osasivat puhua tai kirjoittaa hyvin. Näin oli vieläkin minun koulun aikana 1980-luvulla.

Aloin tajuta, että tämä on yksi häpeän aihe mitä me kuurot olemme saaneet kantaa ja vielä tänä päivänä. Pitäisi olla ihan päinvastoin! Meidän tulisi olla ylpeitä, että Jyväskylän koulu on aina ollut alusta lähtien jossain määrin viittomakielinen. Oppilaat ovat saaneet viittoa. Näin ei ollut aina itsestään selvää. Yksi kuuro kertoi käyneensä Jyväskylän koulua 1970-luvun loppupuolella muutaman vuoden, kun hänen vanhempansa eivät ole saaneet tietää, että pääkaupunkiseudulla oli kuuroille tarkoitettuja kouluja. Hän kertoi, miten Jyväskylän koulussa viitottiin eri lailla kuin toisessa koulussa. Viittomat olivat erilaisia, sillä Jyväskylän koulussa sai viittoa luonnollisella tavalla kuin toisessa koulussa.  

Alla olevasta kuvasta näkee 1930 luvun Jyväskylän koulun juhlasali, johon kokoontui Jyväskylän kuurojen yhdistyksen väki, kenties kuusijuhlaan. Joulupukin yläpuolella seisoo tummahiuksinen mies, Aimo Kangas  isänsä (Matti Kangas) vieressä. Aimo Kangas oli pitkään opettajana ja saanut oppia sitä oikeaa viittomakieltä Jyväskylän kuuroilta pienestä pitäen, sillä Jyväskylän koulussa viitottiin aina koulun perustamisesta (1893) lähtien.

Kuuromykkä vapaussoturina

Kuka tämä Paksujalka oli? 

Vanhemman sukupolven kuurojen silmät alkoivat kirkastua, jos joku kysyi Paksujalasta. Ajattelin silloin, että onpas hassu nimi jollakulla kuurolla miehellä. Erikoisen viittomanimen takaa löytyy mielenkiintoinen tarina vai ehkä legenda? Olen saanut kuulla, miten Paksujalka oli rohkea mies ja valkoisten puolella. Ampui monta punaista ja sai lukuisia mitaleja. Ylentyi korkeaan asemaan ja sai arvokkaat hautajaiset, johon osallistui armeijaväki. Näin olen kuullut, mutta mitä lukee kuuromykkäin lehdissä?

Marsin yliopiston kirjastoon etsimään tietoja Paksujalasta, että onko hänestä kirjoitettu mitään muistiin vai onko tarina syntynyt kuurojen keskuudessa? Hän oli todella olemassa, sillä löytyi hakusanan avulla lukuisia lehtinumeroita Paksujalasta. Lienee ollut suosittu mies, sillä hän sai 50v.lahjaksi v.1944 Sortavalan kuurojenkerhon jäseniltä kauniin ja sopivan pöytälampun, sillä edellinen upea lamppu varastettiin. Mikko Paksujalka asui tuolloin Sortavalan lähellä sijaitsevassa Helylässä. Siinä tekstissä kerrottiin, miten Mikko joutui itse leipomaan juhlansa eteen, sillä hänen rouvallansa oli "voittamaton este". Kirjoittaja kertoi, miten juhlaväki harmitteli ettei ollut kamera käytössä. He olisivat halunneet ottaa kuvan Mikon emännän touhuissa.(Kuuromykkäin lehti, 1944) Vuoden 1929 kuuromykkäin lehdessä oli ilmoitus Mikko Paksujalan osallistumisesta Sortavalan Voimaveikkojen järjestämissä painikilpailuissa. Hän sai toisen palkinnon sarjassa alle 87kg.

Löytyi sittenkin kirjoituksia vuodelta 1918 ja myös 1941. Paksujalka oli tosiaan käynyt vapaussodan/sisällissodan/veljessodan/kansasodan. Riippuu, mistä näkökulmasta katsotaan mitä sotaa käyttiin v.1918. Opettajien lehdessä (Suomen aistiviralliskoulujen lehti nro 9) kehuttiin v.1918, miten kaunis esimerkki Mikko Paksujalka oli monelle kuuromykälle. Kuuromykkäin lehdessä kirjoitettiin v.1918 seuraavasti:

" Suomen valkean armeijan kuuromykkäsotilas. Luin K.M.Lehden 2-5 numerosta, että Helsingin kuuromykkiä on ollut punakaartissa, ja että ei muka k.m. kelpaa sotilaaksi. Mutta on kuuromykkien joukossa toki niitäkin, jotka kelpaavat. Kuvassa näemme k.m. vapaaehtoisen sotilaan Mikko Paksujalan. Heti sodan alussa riensi hän Karjalan rintamalle kotikylänsä toisten vapaaehtoisten kuulevien kanssa. Taisteli ja kesti talven pakkaset, nälän ja tappelut. Otti osaa Raudun ja Wiipurin valloitukseen ja voittoon. Palasi kotiinsa Hiitolaan vapaussankarina toukokuussa kahden viikon lomalle. Mutta nyt vapautettiin kokonaan sotapalveluksesta. Sotilaamme on ollut monessa kovassa tulessa ja säilynyt kaikesta vahingoittumattomana. Älykkäisyys ja tarkka huomio voinevat olla taistelun tuoksinassa kuuloa paremmat."

Seuraavassa lehtinumerossa kerrottiin, että Mikko Paksujalka ei ollut ainoa k.m. sotilas, sillä oli vielä tiedossa kaksi muuta kuuromykkää, jotka ovat olleet Suomen valkoisen armeijan sotapalveluksessa, mm. Aleksi Murtoniemi ja Toivo Helminen, molemmat kuumaverisiä pohjalaisia. Joku pohjalaistyttö kirjoitti, että he eivät saaneet osallistua sotaan, vaan saivat tyytyä olemaan "sarkasankareina". He olivat ensin hevosmiehinä kuormasto-osaston Jyväskylän lyseolla ja tekivät myöhemmin päivystäjän ja sirkkelimiehen hommia. He olisivat halunneet päästä rintamalle, mutta kuurouden vuoksi ei päästetty. (Kuuromykkäin lehti 1918). Olisi mielenkiintoista tietää, kuka pohjalaistyttö kirjoitti tämän kirjoituksen v.1918.

Vuoden 1943 kuuromykkäin lehdessä oli haastattelu puuseppä Mikko paksujalasta "Kuuromykkä vapaussoturina". Mikkoa kehuttiin kovasti siinä lehdessä, miten paljon elämänkokemuksia ihmisellä voi olla. Mikko oli tunnettu itsenäisyyden puolustaja ja hän teki useita palveluksia maailmansodan aikana silloiselle jääkäriliikkeelle. Siitä syistä hän sai Saksan valtakunnan rautaristin. Siinä kerrotaan myös, miten aluksi vastustettiin Mikko Paksujalan osallistumasta vapaussotaan kuurouden vuoksi, mutta Mikko oli niin itsepäinen ja osoitti rohkeutta ja taistelutahtoa. Pääsi sittenkin rintamalle taistelemaan.

"Rautu, Termola, Kivennapa, Ahvola ja Terijoki. Kas siinä nimiä, jotka kertovat miehemme retkistä. Hän haavoittui useita kertoja. M.m Ahvolassa hän sai luodin rintaansa, mutta onneksi se ei tuottanut pahempia vaurioita. Arvet käsivarsissa ja jaloissa kertovat kyllin selvästi, ettei tämä haavoittuminen suinkaan jäänyt ainoaksi. Olipa hän kerran joutua ryssien vangiksikin. Ahvolassa hän oli joutunut hiukan erilleen omistaan, kuuroutensa tähden, kun ei voinut kuulla komentoja, ja huomasi äkkiä olevansa kymmenkunnan ryssän piirittämänä. Viholliset ällistelivät aika tavalla, kun ei miehemme puhunut, ei pukahtanut, vaikka hänelle olisi tehty mitä kysymyksiä tahansa. (Eivät ryssät edes voineet kuvitella, että heidän edessään olisi kuuromykkä mies). Mikon onnistui lopulta päästä pakenemaan, ja hän pääsi enemittä seikkailuitta takaisin omien luo."

Matti -niminen kirjoittaja kertoi myös, miten Mikko sai ylipäälliköltä 1.luokan vapaudenmitalin ja 4.luokan vapaudenristin rautaristin lisäksi. Mikko oli innokas suojeluskuntalainen, joka osallistui vapaussodan jälkeen Karjalan alueella suojeluskunnan toimintoihin. Vuonna 1939 hän oli mukana luomassa puolustusvyöhykettä Kannaksella ja olisi halunnut osallistua sotaan, mutta luovutti nuoremmille miehille, sillä ikää oli jo riittävästi. Kirjoittaja myös kehui Mikkoa erinomaiseksi urheilijaksi, sillä Mikko oli saavuttanut palkintoja mm. miekkailussa ja hiihdossa. (Kuuromykkäin lehti 1943).

Mistä Jörkka on oikein tullut?

Juuri nyt on Jörkka joka paikassa. Lehdistä löytyy haastatteluja, joissa Jörn Donner(1933-)kertoilee avoimesti elämästään ja täyttää kohta 80 vuotta. Kun olin nuori tilasin suomalaisen kirjakerhon kirjoja ja siinä kuukausilehdessä oli mainoslause: Lukeminen kannattaa aina. Silloin en tiennyt tarkkaan, kuka hän oli. Joka puolella on näkynyt juttuja hänestä. Olen aina ajatellut, että onpas ehtiväinen mies. Kirjailija, poliitiikko, julkkis,kapinallinen ja niin edelleen. Mutta tiedätkö, mistä hän on tullut äitinsä puolelta?

Näet kuvan keskellä olevaa naista. Uusimmassa Eeva-lehdessä (helmikuu/2013) Jörn kertoo äidistään, jonka nimi oli Greta von Bonsdorff. Nimi ei ehkä kerro mitään sinulle, mutta Gretan isovanhemmat olivat viittomakielisiä ja meidän yhteisössämme merkittäviä henkilöitä. Tämä ehkä selittää Jörkan luovuuden ja kapinallisuuden normeja vastaan. Jörkka sai kerran Oscar -palkinnon ja julkaisi ensimmäisen teoksensa jo 18-vuotiaana. Ansioluettelo on hyvin pitkä.

Gretan äiti oli siis coda (children of deaf adults), joka oli aktiivisesti mukana kuurojen yhteisössä ja tuki paljon Åvikin toimintoja. Gretan eno oli toimittaja Julius Hirn (1868-1914), joka oli aikansa rohkea mies ja osasi hyvin viittoa, sillä se oli hänen äidinkielensä ja oli Kuurojen Liiton ensimmäinen puheenjohtaja, kun se perustettiin vuonna 1905. Kynäily kuului tiiviisti Juliuksen kuten myös Jörkan elämään. 

Gretan äiti, Julia von Bonsdorff(os.Hirn)(1864-1942) oli Fritz ja Maria Hirnin neljästä lapsesta ainoa, jolla on jälkeläisiä tänä päivänä. Pitäisikö meidän kurkata Jörkan upouuteen kirjaan: Mammutti. Onko hän kertonut siinä jotain viittomakielisistä juuristaan vai onko ne tiedot menneet polttoon kun Jörkka on polttanut kaikki hänen ja äitinsä kirjeet taivaan tuuleen.





Lähteet: 
- Eeva-lehti (helmikuu/2013)
-Salmi,E& Laakso,M.2005, Maahan Lämpimään, Suomen viittomakielisten historia. 
-Wallvik,B.2005Du måste vara döv för att förstå, Findsvenska dövas fotspår i historien,

Paul Kroner

Istuin tänään iltapäivällä Jyväskylän yliopiston kirjastossa ja ihmettelin, miten kaikkea voi löytyä digitaalisesta kirjastosta. Museologian opintoihin kuuluu tutustuminen kirjaston, arkiston ja museon toimintoihin. Tuli luettua mielenkiintoisia kirjoituksia, kertomuksia. En ole aikaisemmin lukenut Kuurojen ystävä -lehteä, joten olin kuin Liisa ihmemaassa. 

Jäin tuijottamaan tietokoneen äärellä tekstejä, jotka olivat niin ihmeellisiä. Mitä ne sanat kertoivat entisajan elämästä, mutta näin kuvan hammaslääkäristä. Silloin välähti kuurojen historiakongressi Berliinissä! Se oli yksi parhaimmista kongresseista, mitä olen kokenut tähän asti. Siinä kongressissa käsiteltiin toisen maailman sodan aikaisia tapahtumia, erityisesti juutalaisuutta. Nuorena on tullut luettua Anne Frankit, mutta en tiennyt ennen konressia millaista oli kuuroilla juutalaisilla. Yksi esimerkki oli kuvassa ollut hammaslääkäri, jonka nimi...

oli Paul Kroner. Sain kongressissa tietää, että Paul oli menestynyt juutalainen hammaslääkäri, joka tapettiin v.1943 Auschwitzissä. Lisätietoja löytyy esimerkiksi: http://www.taubenschlag.de/cms_pics/Kroner_Spendenaktion.pdf

Mutta haluan kertoa mitä luin tänään vuonna 1929 ilmestyneessä Kuurojen ystävä -lehdessä. Siinä suomalainen Väinö Sihvola kertoi Tanskan ja Saksan matkastaan. Miten hän sai kutsun Berliinissä asuvan kuuron luo, koska tämä kuuro mies oli kiinnostunut suomalaisesta turistista. Teksti luki seuraavasti:

"Ollessani Berliinissä sain ystävällisen kutsun saapua herra Paul Kronerin kotiin vierailemaan, sillä hän tahtoi tiedustella Suomen oloista ja maisemista. Kertoi aikoneensa monasti käydä Suomessa turistimatkalla kuulevan veljensä kanssa, vaan ei oikein uskaltanut , kun ei ollut ketään tunnettua. Kun selostin heille Suomesta, tuhatjärvien maasta, innostuivat he kovin ja päättivät matkustaa Suomeen ensi kesänä.

Heidän kauniissa kodissaan oli useampia huoneita. Yksi niistä oli sisustettu ikäänkuin hammaslääkärin vastaanottohuone, täydellisine kojeineen ja nykyaikaisine vehkeineen. Hämmästyneenä kysyin herra Kronerilta, onko hän hammaslääkäri. Myönsi olevansa ja lisäsi vielä, että hänen veljensä on myös lääkäri. Herra Kronerilla on vielä kaksi apulaista eli hammasteknikkoa, toinen heistä on kuuromykkä.

Kysyin, voinko paikkauttaa hampaitani?  Kernaasti! Mitäs muuta kuin istuuduin tuoliin. Herra Kroner käsitteli hienotunteisesti, sorvaili ja paikkaili. Kului vain tunti. Seuraavana päivänä samalla tasoitti, mikä vei 5 minuuttia.  Kiitin taitavasta käsittelystä. Kertoi hänellä olleen potilaita melkein jokaisesta Euroopan maasta."  Kuurojen ystävä- lehti/15.12.1929, nro 24.

Kertoja oli kuuro Väinö Sihvola, joka oli maanviljeilijä ja perusti Kymenlaakson kuurojen urheiluseuran.http://www.tahti1919.net/tahti1919/index.php?option=com_content&view=article&id=6&Itemid=10

Löytöretkeilijän fiilis

Tuli käytyä Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä keskiviikkona tervehtimässä tuttuja ja ystäviä. Pyysin avata valokuvakansioita, joita olen aikaisemmin nähnyt. Halusin ottaa parista kuvaa kopioita. Alettiin keskustelemaan edesmenneestä pariskuntajäsenestä, jolta jäi koko omaisuus yhdistyksen hyväksi. Eräs jäsen viittoi:"Häneltä jäi niin paljon kuvia, joita hänen jälkeläisensä eivät huolinneet!"

Uteliasuuteni heräsi ja kysyin, millaisia kuvia laatikossa olisi. Muistin, että siellä kellarissa olisi pariskunnan tavaroita. Olin hämmästyä nähdessäni Fazerin pahvisen laatikon, jossa oli täynnä kuvia sekaisin. Laatikossa lukee: Saa katsoa! Pyysin saada laatikon kotiini, jotta voisin ottaa kopiot ja selvittää nyt talven aikana seniorikerhon väen avulla kuvissa olevien ihmisten nimiä. Millaisia tarinoita kuvissa olevilla ihmisillä oli?

Laatikossa on lukuisia pariskunnan henkilökohtaisia kuvia, jotka kertovat heidän elämästään. Koetin luokitella kuvia. Löytyi kuvia ainakin Kuopion kuuromykkäinkoulusta, Nikkarilan talouskoulusta, Jyväskylän kuuromykkäinkoulusta, Jyväskylän kaupungin eri paikoista, Jyväskylän kuurojen yhdistyksen järjestämistä tapahtumista kuten esimerkiksi esitelmäillat. Suurimman osan kuvista sijoittuu 1930-40 luvulle, mutta löytyy myös muilta ajoilta. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta kuvat kertovat tosiaan paljon enemmän kuin sanat. 

Aloin miettiä, millaisia kuvia löytyisi ympäri Suomea. Miten kuurojen ja viittomakielisten jälkeläiset huolehtivat kuvistaan? Jos kuvissa ei ole selostusta ihmisten ja paikkojen nimistä, tapahtumista.Montako tällaista laatikkoa löytyisi? Meidän viittomakielisten pitäisi huolehtia kuvista ja kannattaa merkitä ylös, kenen kuva oli, kuka otti mahdollisen kuvan, kuka/ketkä ovat kuvassa, kuvan tarina. Suomessa pitäisi olla viittomakielisten historian seura, josta koostuisi vapaaehtoisia huolehtimassa meidän viittomakielisten kulttuurinperinnöstä. Seura voisi järjestää erilaisia kursseja, kuten esimerkiksi miten arkisto hoidetaan asianmukaisin keinoin.